Vuoden kohokohdat 2021
Tutustu vuoden huippusisältöihin ja -palveluihin!
Vuosi 2021 oli Ylellä suurten urheilutapahtumien ja yhteisöllisten elämysten juhlaa koronapandemiasta huolimatta.
Hiihdon MM-kisat
hiihdettiin Oberstdorfissa. Erityisesti katsojia kiinnosti miesten 50 km:n hiihto.
Uuden Musiikin Kilpailu
UMK:n voitosta kisasi helmikuussa seitsemän esiintyjää. Ammattilaisraati luonnehti artisti- ja biisikattausta kaikkien aikojen kovatasoisimmaksi.
Voiton vei katsojien pimeään puoleen vedonnut Blind Channel kappaleella Dark Side.
Miesten jalkapallon EM-kisat
EURO 2020 Suomi–Belgia -ottelu oli Ylen vuoden katsotuin urheilulähetys.
Se tavoitti yli kaksi miljoonaa katsojaa.
Tokion olympialaiset
Euroviisut
Rotterdamista televisioitu suora finaalilähetys keräsi jälleen miljoonayleisön.
Viisupotin korjasi Italian Måneskin Blind Channelin sijoittuessa kuudenneksi.
Tuotimme sisältöä kuudelle eri kanavalle radiossa ja neljälle kanavalle televisiossa, Yle Areenaa ja Yle-palvelua unohtamatta.
Audiodraaman kesäsarja
Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa on ollut ennätyksellisen kiinnostava. Kuunnelma palkittiin myös Sokeain kuunnelmapalkinnolla.
Nenäpäivän Naurumaraton
Vikin ja Köpin Nenäpäivän Naurumaraton keräsi ennätysmäärän lahjoituksia hyväntekeväisyyteen.
Yle X3M Nenäpäivä
Kjell "From Hell" Simosas juonsi 66 tuntia ja 6 minuuttia pitkän Nenäpäivän erikoislähetyksen –livenä.
Luottomies
-fanien odotus palkittiin sarjan kolmannen kauden käynnistyessä Yle Areenassa.
Elämäni Biisi
-ohjelmassa koettiin läpi kauden suuria tunteita ja kuultiin tunnettujen vieraiden intiimejä tarinoita.
Kullannuput
Sisäilmaa
Ylen alkuperäissarja Sisäilmaa ja sen palveluesimies Anneli Tiainen ihastuttivat sekä yleisöä että kriitikoita.
Muistojen bulevardi
jatkoi Yle Radio 1:n kuunnelluimpana ohjelmana.
Unelma Lapista
Lappiin muuttaneista, suuren elämänmuutoksen tehneistä ihmisistä kertova dokumenttisarja puhutteli katsojia.
LakeusLIFE
Pohjanmaan parikymppisten elämää esitellyt reality oli yksi vuoden yllätyssuosikeista.
Politiikka-Suomi
poliitikot rehellisesti ääneen päästävä sarja palkittiin vuoden 2021 Journalistisena tekona Suuri journalistipalkinto -tilaisuudessa.
Yle Areena
käynnistettiin päivittäin yli 3 miljoonaa kertaa. Palvelu on Suomen suosituin suoratoistopalvelu.
Laadukkaat lasten- ja nuortenohjelmat koetaan tärkeänä osana Ylen palvelua.
Reppu-Heppu ja Botti
Erityiset
-sarja kertoi fiktiivisestä alakoulun pienluokasta, jolla opiskelee kuusi hyvin erityistä lasta.
Pyjamasirkus
Yle Mix
Lasten uutispalvelu siirtyi osaksi uutisten uutta nuorisotoimitusta, joka tekee sekä päivittäistä uutisjournalismia että erillisiä uutis- ja ajankohtaissisältöjä kohderyhmänään etenkin alle 30-vuotiaat.
Yle Watt-Nytt
Svenska Yle lanseerasi uuden uutiskonseptin 8–12-vuotiaille. Watt Nytt luo sisältöä Tiktokiin, Yle Arenaniin ja myös uutiskirjeitä opettajille.
Koronarajoitusten lieventyessä pääsimme olemaan osana myös erilaisissa tapahtumissa.
Yle täytti 95 vuotta
Juhlistimme 9.9. syntymäpäivää riemukkaalla striimijuhlalla yleläisten kesken.
Lost in Music
Kulttuurigaala
Gaalassa juhlittiin ja palkittiin suomalaista kulttuuria sekä kulttuurintekijöitä ja -toimijoita.
Muun muassa näyttelijä Seela Sella palkittiin gaalassa Vuoden kulttuuripersoonana.
Pidä huolta
-tukikonsertti tapahtuma-alalle järjestettiin Tavastialla. Yle taltioi konsertin.
Tuotimme ohjelmia ja palveluita eri kieliryhmille ja vähemmistöille.
Pala sydämestä
Lastensuojelun maailmaan sijoittuva Ylen alkuperäistuotanto kiinnosti myös kansainvälisesti. Sarja kuvailutulkattiin Yle Areenaan.
Joulun yleisötoiveena tulkattiin myös klassikkoanimaatio Lumiukko. Kuvailutulkattujen ohjelmien määrä Ylellä kasvoi vuonna 2021 85 ohjelmatunnista 142 ohjelmatuntiin.
Efter Nio
Svenska Ylen lippulaiva uudistui ja sen uutena juontajana aloitti Janne Grönroos.
Linnan juhlat
lähetettiin suorana, kaksikielisenä lähetyksenä joka tulkattiin sekä suomen- että ruotsinkielisellä viittomakielellä.
Ajantasaista koronauutisointia tarjottiin lukuisilla eri kielillä. Kuvassa Sarah Peltonen toimittamassa persiankielistä lähetystä.
RSO sai uuden kapellimestarin
Nicholas Collon aloitti kautensa menestyksekkäästi elokuussa 2021.
YleX:n kesäkumibiisi
Arttu Wiskarin ja Erika Vikmanin Tääl on niin kuuma oli YleX:n virallinen kesäkumibiisi.
Darravapaana
Laura Wathénin ja Katri Ylisen podcast palkittiin podcast-alan ammattilaisten Audioland-gaalassa hyvinvointikategorian parhaana. Sarja on kuunneltavissa Yle Areenassa.
Yle Uutiset
Merkittävä uutisvuosi kattoi useita suuria tapahtumia Yhdysvaltain kongressin valtauksesta kotimaan kuntavaaleihin ja kansainvälisiin kriiseihin.