Raiskauksia, murhia ja korruptiota — intialainen Meera Devi vaarantaa henkensä raportoimalla yhteiskunnallisista epäkohdista

Toimittaja kuvaa älypuhelimellaan naista, joka kertoo tulleensa joukkoraiskatuksi moneen kertaan. Nainen on ilmoittanut jokaisesta joukkoraiskauksesta poliisille, mutta siitä ei ole ollut apua, päinvastoin. Poliisit ovat haukkuneet naista, hakanneet naisen ja hänen miehensä ja uhanneet tappaa molemmat.

Tulella kirjoitettua -dokumentin (2021) avauskohtaus kertoo karua kieltään intialaisen yhteiskunnan realiteeteista.

Dokumentti seuraa kolmea naistoimittajaa, jotka työskentelevät Intian ainoassa kastittomien naisten lehdessä Khabar Lahariyassa (”Uutisaalto”) Uttar Pradeshin osavaltiossa.

Lehden pääreportteri Meera Devi sekä toimittajat Suneeta Prajapati ja Shyamkali Devi raportoivat raiskausten lisäksi murhista, laittomasta kaivostoiminnasta, korruptiosta ja muista yhteiskunnallisista epäkohdista.

• Katso dokumentti Tulella kirjoitettua Yle Areenasta.

Naistoimittajat vaarassa

Toimittajantyö on Intiassa vaarallista kuin tulella leikkiminen. Siihen viittaa myös dokumentin englanninkielinen nimi “Writing With Fire”, sanaleikki ilmaisusta playing with fire.

Kansainvälisessä Toimittajat ilman rajoja -järjestön lehdistönvapausindeksissä Intia on tällä hetkellä sijalla 142., peräti kaksikymmentä sijaa alempana kuin Afganistan ja vain kahdeksan sijaa Venäjän edellä. Indeksin kärjessä ovat Pohjoismaat, viimeisellä eli 180. sijalla on sulkeutunut diktatuuri Eritrea.

Tämä työ on minulle suuri riski

― Suneeta Prajapati

Dokumentin mukaan Intiassa on tapettu vuodesta 2014 alkaen 40 toimittajaa, ja erityisen suuressa vaarassa ovat naistoimittajat.

Ansioitunut naispuolinen toimittaja Gauri Lankesh murhataan dokumentin kuvauksen aikana, ja Meera alkaa tehdä juttua tapauksesta sekä naistoimittajien työn vaaroista.

Kun Suneeta raportoi laittomasta kaivostoiminnasta ja korruptiosta kotikaupungissaan, kaivoksen johtaja ilmaantuu hänen kotiinsa pelottelemaan häntä hiljaiseksi.

– Tämä työ on minulle suuri riski, Suneeta sanoo.

Toimittajanaiset joutuvat neuvottelemaan liikkumatilastaan myös läheistensä kanssa. Neljätoistavuotiaana avioitunut Meera kertoo, että läheiset "tietenkin" vastustivat hänen päätöstään alkaa toimittajaksi ja ja hänen miehensä yritti estää häntä tekemästä töitä. Meera piti silti päänsä ja opiskeli töiden ja lastenhoidon ohella valtiotieteiden maisterin sekä opettajan tutkinnot.

Suneeta taas rakastaa vapauttaan mutta alistuu menemään naimisiin, ettei saata vanhempiaan häpeään. Häiden jälkeen hän jättää työnsä lehdessä, koska tuore mies sitä edellyttää.

Alistavan kastijärjestelmän pitkät jäljet

Intialaisen yhteiskunnan epätasa-arvo juontuu monilta osin miesvaltaisesta kastijärjestelmästä, joka oli Intiassa virallisesti voimassa 3 500 vuotta. Kastit olivat sosiaalisia luokkia, joita pidettiin synnynnäisinä ja muuttumattomina.

Järjestelmän ulkopuolelle jääviä kastittomia pidettiin likaisina ja saastaisina. Heitä sanottiin daliteiksi eli ”poljetuiksi” tai ”koskemattomiksi”. Kaikkein heikoimmassa asemassa intialaisessa yhteiskunnassa ovat perinteisesti olleet dalit-naiset.

Lähetämme ihmisiä kuuhun, mutta muuten olemme yhä monella tapaa takapajula

― Meera Devi

Kastijärjestelmään liittyvä syrjintä kiellettiin virallisesti Intian perustuslaissa vuonna 1950, mutta asenteet muuttuvat lakeja hitaammin. Dokumentti näyttää, miten kastilaitos edelleen määrittää sosiaalisia hierarkioita erityisesti Intian maaseudulla. Esimerkiksi Meeran maaseudulla haastattelema dalit-mies kertoo asuvansa kaukana muista kyläläisistä siksi, että kyläläiset eivät halua olla kastittomien kanssa missään tekemisissä. Hän ei halua mainita yhtäkään kyläläistä nimeltä, ettei tule tapetuksi.

Meera itsekin kertoo, että jos paljastaa kastittomuutensa asuntoa etsiessään, vuokrakämppä jää saamatta.

– Lähetämme ihmisiä kuuhun, mutta muuten olemme yhä monella tapaa takapajula, hän toteaa.

Heikompien ääni kuuluviin

Intialaisten Rintu Thomasin ja Sushmit Ghoshin ohjaama Tulella kirjoitettua nimettiin ensimmäisenä intialaisdokumenttina Oscar-ehdokkaaksi. Viime vuonna se voitti Sundancen elokuvafestivaaleilla yleisöpalkinnon ja kansainvälisten dokumenttien tuomaristopalkinnon.

The New York Times nosti dokumentin viime vuonna kriitikoidensa valinnaksi, ja Washington Postissa sitä luonnehdittiin ehkä kaikkien aikojen inspiroivimmaksi journalismia käsitteleväksi elokuvaksi.

– Maassa, jossa "journalisti" tarkoittaa ylempiin kasteihin kuuluvaa miestä, me kastittomat dalit-naiset olemme menestyneet ja huomanneet, miten voimme nyt käyttää voimaamme, Meera sanoo dokumentissa selvästi ylpeänä.

Meera uskoo vakaasti, että journalismi on demokratian edellytys ja että toimittajat voivat edistää yhtäläisten oikeuksien toteutumista nostamalla myös haavoittuvassa asemassa olevien äänet kuuluviin.

Todisteita työn vaikutuksista

Dokumentin kolmas toimittaja on kouluttamaton Shyamkali. Hän opettelee työn ohessa journalismin perusasioita, kuten miksi toimittajan on syytä olla kriittinen.

Shyamkali myös arastelee dokumentin kuvausaikana tapahtuvaa digiloikkaa printtilehdestä verkkotuotteeksi. Hän ei ole koskaan edes pitänyt älykännykkää kädessä, ja nyt hänen pitää tuottaa sillä materiaaleja verkkoon.

Siitä huolimatta myös Shyamkali tekee määrätietoisesti työtä yhteiskunnallisten epäkohtien esiin nostamiseksi. Ja kun hän esimerkiksi raportoi raiskaustapauksesta, epäilty pidätetään alle viikossa ja asetetaan syytteeseen.

Toimittajat saavat muitakin todisteita työnsä vaikutuksista. Kun Khabar Lahariya raportoi kylästä, jossa ei ole sairaalaa ja jossa monet ovat kuolleet tuberkuloosiin, kylään tulee lääkäri ja kyläläiset alkavat saada hoitoa. Kun lehti raportoi kylästä, jossa ei ole sähköä, sinne vedetään sähkölinja.

Suneetan raportit laittomasta kaivostoiminnasta, jonka poliisi jättää tutkimatta ja jossa moni kaivostyöläinen kuolee, nousevat valtakunnallisiin medioihin.

”Kerromme asioista toisin kuin muut mediat”

Dokumentin kuvausaikana hindunationalistinen, uskontoa politiikkaan sekoittava BJP-puolue kasvattaa valtaansa Intiassa.

Kun BJP yrittää hiljentää kriittiset äänet, Khabar Lahariyan rooli kasvaa entistäkin merkittävämmäksi.

– Oikeita uutisia ei enää näe. Katsokaa vaikka sanomalehtiä. Uutiset käsittelevät vain uskontoa, toteaa Meera dokumentissa.

– Meidän on kerrottava asioista toisin kuin muut mediat.

Kun Khabar Lahariyan toimittajat Youtube-kanavallaan toteavat, että (pyhien) lehmien palvonta ei kuulu hallituksen tehtäviin ja että hallitus ei halua informoida kansaa vaan pitää sen hajanaisena, tuntemattomat miehet kiirehtivät kommentoimaan: ”Valeuutisia!” “Miten kehtaat puhua uskonnostamme, senkin lutka!” ”Nämä feministit vaihtavat miestä joka yö.”

Khabar Lahariyalle on kuitenkin tilausta, ja sen kasvu jatkuu. Dokumentin lopputeksteissä kerrotaan, että lehden Youtube-kanavan katselukertoja on jo yli 151 miljoonaa ja että Khabar Lahariya perustaa uusia toimituksia muihin osavaltioihin. Suneetakin palasi lehteen muutama kuukausi häidensä jälkeen ja pääsi johtamaan lehden laajentumista Pohjois-Intiassa.

Intian yhteiskunnassa vaikuttavilla taantumuksellisilla voimilla on vastavoimansa.

Dokkarifestivaalin ohjelman kokonaisuudessaan löydät tästä!