Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Sami Saari ja soulmiehen viesti musaplaneetalta — “Hyvää pitää vaalia ja tuoda esille joka tilanteessa”

Sami Saari tunnelmoi Flinkkilä & Kellomäki -ohjelmassa. - Toista Yle Areenassa

Muusikko Sami Saari aloitti uransa kirkasäänisenä sopraanona poikakuoro Pirkanpojissa. Nyt pitkän linjan artisti arvostaa soulmusiikin ihmisoikeushistoriaa ja haluaa tuoda musiikillaan hetken levon arjen ahdistukseen.

Kun Sami Saari oli pieni poika, hän tapasi kertoa äidilleen, että päässä soi ja humisee. Siitä alkoi laulajan ja lauluntekijän ura, eikä humina ole vieläkään vaiennut.

– Kun heräilen, olen sellaisessa puolivalvetilassa, kuulen ihan selkeitä kappaleita ja sointuja. Olen keksinyt sille nimen, se on musaplaneetta. Siellä minä sitten olen.

Kouluaikana Samilla todettiin tarkkaavuuden häiriö ADD, ja hän arvelee, että kehnoon koulumenestykseen vaikutti se, että hän tuntui oppivan asiat eri tavalla kuin muut.

– Kun teen jotakin kiinnostavaa, vaikka musiikkia, uppoudun siihen täysin. Mutta sitten yhtäkkiä joku ulkopuolinen ääni, meteli, saattaa hajottaa sen keskittymisen täysin.

Sami arvelee, että tarkkaavuuden häiriö on vaikuttanut paljon hänen ihmissuhteisiinsa. Hän myöntää, että omalle musaplaneetalle katoaminen voi tuntua kanssaihmisistä vastuun pakoilulta. Lastensa hän kyllä uskoo ymmärtävän isäänsä.

– Kyllä ne huomaa, jos mä en ole läsnä. Huhuu, ne huutaa, tule takaisin!

Muusikko Sami Saari kiharatukkaisena teinipoikana kurkistamassa puurakenteisen seinän ikkuna-aukosta Ruotsin vierailullaan.
Kuvateksti Sami Saari nuorena miehenä Ruotsin reissulla.
Kuva: Sami Saaren kotialbumi

Pirkanpojat ja ensimmäinen kitara

Sami oli levoton lapsi, ja äiti arveli kuorolaulun rauhoittavan poikaansa. Pirkanpojat on iso tamperelainen poikakuoro, ja siihen joukkoon Sami solahti mainiosti.

– Lauloin ykkössopraanoa kirkasäänisesti. En osannut nuotteja, mutta sävelmät tarttuivat minuun helposti, lauloin ulkoa pitkiä kantaatteja, kuten Bachia. Pirkanpoikien aika oli hienoa, siellä oli mukana muitakin tuttuja nimiä tästä päivästä, kuten Costello Hautamäki ja Sami Ruusukallio.

Ensimmäisen sähkökitaransa Sami sai joululahjaksi 11-vuotiaana, ja se oli menoa.

– Siltä istumalta painelin harjoittelemaan. Taas mentiin vauhdilla sinne musaplaneetalle.

Muusikko Sami Saaren ensimmäinen kitara ja vahvistin.
Kuvateksti Sami Saaren ensimmäinen sähkökitara. Sen hän sai joululahjaksi 11-vuotiaana.
Kuva: Sami Saaren kotialbumi

Sami on soittanut lukemattomissa kokoonpanoissa ja sanoo olevansa porukkaihminen. Yhdessä koettu ilo on parasta iloa. Jonkinlaista isän perintöä taitaa olla mukana. Samin isä Eero ”Roope” Saari oli maajoukkuetason jääkiekkoilija, joukkuepelaaja henkeen ja vereen.

– Isä on minulle tärkeä ihminen. Hän on sellainen hyväntahtoinen olalle taputtaja, reilu ja suorapuheinen.

Isä on nyt 94-vuotias ja hänellä on tapana kommentoida poikansa esiintymisiä. Taannoin Ylen SuomiLOVE-ohjelman jälkeen tuli soitto.

– Isä sanoi, että hyvin sä laulat, mutta ei ollut kummoinen kappale. Pakko oli tunnustaa isälle, että biisi oli oma tekemä. Siihen isä totesi vaan, että sun taitaa olla parempi keskittyä tuohon laulamiseen.

Sami Saari mietteliään näköisenä kosketinsoittimen ääressä 19-vuotiaana.
Kuvateksti 19-vuotias Sami Saari pohtii säveliä pianon äärellä.
Kuva: Sami Saaren kotialbumi.

Jo Samin uran alkuvuosina isä kehotti Samia hankkimaan itselleen varahanskan. Niinpä Sami kouluttautui suutariksi. Parrasvaloja ja yleisön hyväksyntää suutarin ammatti ei voita, mutta leipää se voi tuoda pöytään.

– Olen tässä korona-aikanakin tehnyt suutarin töitä. Hyvää hommaa se on.

Äiti huolipilven alla

Jos Samin isä on ollut vankka joukkuepelaaja, Samin äidin elämästä tuli toisenlaista. Äidin nuoruus oli rankkaa. Sami kertoo, että äiti ja sisarensa jäivät sodan aikana orvoiksi ja he joutuivat ankaran setänsä kasvattilapsiksi.

– Koulussa piti pärjätä. Jos oli alle yhdeksän keskiarvo, niin setä uhkasi lähettää tytöt sukulaisten luo Jämsään piiaksi.

Sami sanoo, että äiti oli kaksijakoinen ihminen ja kova murehtimaan.

– Hänellä oli sellainen huolipilvi päällä koko ajan. Ja se on tarttunut minuunkin. Näen sellaisia etiäisiä, että mitä voisi tapahtua ja sitten alan murehtia. Jääkaapin ovessa onkin lappu: Sami, älä huolehdi niistä asioista, joille et voi tehdä mitään. Huolehdi niistä, joille voit tehdä jotain.

Samin äiti menehtyi nopeasti edenneeseen haimasyöpään, kun Sami oli kolmekymppinen. Sisarensa kanssa he saattohoitivat äitiä vuorotellen. Se oli surullista, mutta jotenkin hienoakin aikaa, Sami muistelee.

Sami Saari pikkutaaperona äitinsä kanssa, äiti hymyilee, Samilla jokin esine kädessään.
Kuvateksti Pikku-Sami ja äiti 1960-luvun alkupuolella.
Kuva: Sami Saaren kotialbumi

– Oltiin vaan siinä äidin kanssa. Sanotaan, että ihminen kevenee, kun viimeinen henkäys häipyy. Kyllä minä tunsin, että energia katosi. En tiedä uskonnoista, mutta ajattelen, että se energia voi tulla takaisin vaikka lauluna tai kukkana.

Sielunmusiikkina soul

Ominta musiikkia nyt 60-vuotiaalle Sami Saarelle on soul ja etenkin suomisoul. Soulin historiasta Sami sanoo voivansa puhua tuntikausia, mutta tiivistettynä se menisi ehkä näin.

– Soul on afroamerikkalaista rytmimusiikkia ja se on syntynyt gospelin ja rhythm & bluesin risteytyksestä. Siirryttiin kirkoista kapakoihin ja vaihdettiin Jumalasta kertovat sanat sinä- tai tyttöaiheisiksi. Mutta soul on myös poliittista, siinä ovat ihmisoikeudet ja vapaustaistelu mukana.

Samia on usein kutsuttu suomisoulin kummisedäksi. Voisiko suomisoulilla parantaa maailmaa?

– Suomisouliin ei välttämättä liity niinkään se poliittisuus, enemmänkin haluttiin tuoda iloa ja kepeyttä tähän mollisointuiseen maahan. Kun ystävieni kanssa aloimme soittaa suomisoulia, oli 90-luvun alku ja maa laman kourissa. Ehkä se kepeämpi ote toi vähän valoa siihen synkkyyteen.

Sami Saari pitää mikrofonia kädessään ja laulaa.
Kuvateksti Soul on Sami Saaren sielunmusiikkia.
Kuva: Janne Amunét, Jiffel Music Group

Lainaatko korvaasi?

Oli Giddyups, oli Veeti & The Velvets ja mukana oli aina kaksikko Sami Saari ja Aki Sirkesalo.

– Oltiin nuoria poikia, kun tutustuttiin ja tajuttiin heti, että meillä on hyvä yhteys ja keskustelu. Meillä oli sellaisia juttuja, että soitettiin puhelimella ja kysyttiin lainaatko korvaasi. Silloin sai purkaa mitä huolia nyt sattui olemaan, parisuhdejuttuja ja muita.

Yksi Samin elämän synkimmistä jaksoista alkoi, kun Aki perheineen menehtyi Kaakkois-Aasian tsunamissa vuonna 2004. Tuttavat Suomessa olivat paniikissa, ja Samikin sai pitkään toimia epävirallisena terapeuttina surun murtamille ihmisille. Siinä oma suru jäi käsittelemättä.

– Eihän siitä hyvää seurannut. Joku on sanonut, että 43-vuotias mies on maailman surullisin olento. Minun kohdallani se tarkoitti sitä, että masennus ja pimeys oli varmasti ollut jo tulollaan, ja Akin kuolema suisti minut sitten moneksi vuodeksi tyhjyyteen. Kun lääkäri kysyi, että mikä on ja kerroin, että paras ystävä kuoli, työt ja rahat ovat loppu ja parisuhdekin rakoilee, niin hän totesi, että onhan tuossa aineksia.

Sami sanoo kokeilleensa niin lääkkeitä kuin terapiaakin.

– Mutta isoin asia oli se, että olin kadottanut yhteyden musiikkiin ja siihen musaplaneettaan. Pikku hiljaa aloin saada siitä otetta, ja maailma alkoi kirkastua. Aika parantaa. Se on klisee, mutta niin totta.

Nyt, uusimassa kappaleessaan Hymyilen, Sami palaa Toijalan hautausmaalle juttelemaan ystävän kanssa.

– Ei se suru mihinkään ole hävinnyt. Jäljellä on ehkä ilo siitä, että meillä oli ystävyys ja jäi paljon hienoa musiikkia.

Aki Sirkesalo ja Sami Saari soittavat kitaraa vierekkäin esiintymislavalla.
Kuvateksti Ystävykset ja bändikaverit Aki Sirkesalo (vas.) ja Sami Saari vauhdissa keikkalavalla.
Kuva: Sami Saaren kotialbumi

Kuusikymppisen musaplaneetta

Dallapé, Jazzpojat ja Soulmiehet, siinä Samin viimeaikaisia kokoonpanoja. Varsinkin Dallapén kautta hän on oppinut paljon tanssimusiikin historiasta Suomessa.

– Ja on siinä sellainenkin asia, että pop-kelkasta oli hypättävä pois. Nykyään suurin osa musiikista myydään 14-vuotiaille tytöille, ja tuntui jopa vähän perverssiltä, että meikäläinen sitten heitä viihdyttää. Mutta musiikkia aikuisille ihmisille, aikuiselle yleisölle, siinä on hieno vanhenevan artistin mahdollisuus ja tulevaisuus.

Kun ukrainalainen viulisti soittaa ihmisille pommisuojassa, pieni tyttö laulaa Frozen -musikaalin laulua ja ulkona räjähtelevät pommit, niin millaisen lohdun musiikki voi tuoda kriisin keskellä?

– Onko se sitä, että keräännytään sen hyvän äärelle, mitä on. Jos on pelkkää pahaa, niin tää kaikki hajoaa. Hyvää pitää vaalia ja tuoda esille joka tilanteessa.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 16.4.2022 kello 17.10 ja sunnuntaina 17.4. kello 9.10 sekä Yle Areena. #flinkkiläkellomäki