Hyppää pääsisältöön

Draama

Mistä ruoka tulee? Transport näyttää, miksi yksinkertainen kysymys on tärkeä - ja miksi vastaus voi olla jännittävä

Päivitetty 09.04.2022 11:51.
Päiväkodin hoitaja syöttää lapselle ruokaa.
Kuvateksti Päiväkodin ruoasta löytyy outoja asioita. Työntekijää esittää Eeva Soivio.
Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions

Transport on sarja ihmisistä, joiden tiet kohtaavat, kun he lähtevät seuraamaan ruokaväärennöksen ja rahanpesun jälkiä. Auli Mantilan trillerin päärooleissa ovat Pirkko Hämäläinen, Maria Heiskanen ja Emmi Parviainen.

Ensimmäinen ajatus, jonka Transportin alkaessa sain, oli ajatus katseesta. Se tuli avauskohtauksen hitaan kamera-ajon aikana. Päiväkodin työntekijä syöttää lasta lusikalla ja huomaa soseen joukossa leualla mustan täplän. Seuraa sananvaihto kahden naisen välillä.

“Onko siellä taas jotain? Jos siellä on jotain, sun pitää ilmoittaa.”

“Ei, tää on vaan pippuri.”

Nainen käärii täplän paperiin Me olemme nähneet, että se ei ole pippuri.

Toinen kohtaus, kamera lähestyy jälleen hitaasti tiilirakennuksen päädyssä olevaa koristetta. Se on osittain murentunut betoninen hevosenpää. Ollaan maaseudulla, pihaan ajaa auto, jonka kyljessä lukee “Nylandsbanken”. Pihapiiri on vanha, tämä on hevostila, jonka päärakennus näyttää kartanolta. Miesääni esittelee suunnitelmia autolla saapuneelle naiselle, pankinjohtajalle. Olisi remontoitava talli, rakennettava ratsastusmaneesi, se loisi uskottavuutta arvohevosten kaupassa.

“Harva näkee hevosista päällepäin, mihin ne pystyy. Sen takia se on hyvä artikkeli, kun aletaan kasvattaa odotuksia.”

― Lainaus draamasta

Pankinjohtaja on epäileväinen, mutta lainanhakijoilta tulee signaalia, että hänen mielipiteensä ei itse asiassa kiinnosta, sillä laina on jo luvattu. Pankinjohtaja sanoo olevansa se joka asiasta päättää ja poistuu kehottaen tilallisia panemaan paperinsa kuntoon.

Odotukset, lupaukset, epäilykset.

Mikä sai katseeni hakeutumaan ensi minuuteista Transportin henkilöiden pieniinkin eleisiin ja sanoihin? Se liittyy lupaukseen, minkä sarjan kerronta antaa. Nämä ihmiset ovat mielenkiintoisia. He ovat ensijaisesti ihmisiä ja vasta sitten jonkin ammatillisen roolin tai tyypin esittäjiä.

Hevosyrittäjä (Ville Virtanen) ja pankinjohtaja Marianna Rautiainen (Pirkko Hämäläinen) seisovat pihamaalla.
Kuvateksti Pankinjohtaja kuulee hevostilan kehittämissuunnitelmasta. Kuvassa Ville Virtanen ja Pirkko Hämäläinen.
Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions

Minulla on tuntu, että olen nähnyt vasta jäävuoren huipun ja haluan nähdä enemmän. Pieninkin käytetty ilmaisullinen keino kertoo yhtä tarinaa: ihmiset ovat yksilöitä ja silti erottamattomasti osa yhteiskuntaa. Sana ”orgaaninen” kuvaa sitä hyvin.

Toinen ajatus Transportia katsoessani oli, että hyvä, tässä ei piehtaroida ongelmien kanssa, tässä tehdään päätöksiä. Auli Mantilan käsikirjoittama ja ohjaama Transport kertoo asioista, jotka eivät ole yksinkertaisia ja samalla se kertoo ihmisistä, jotka joutuvat astumaan heille varattujen roolien ulkopuolelle. Se kertoo hetkistä, jolloin on pakko päättää, vaikka mieltä kaivelee pelko ja toimintaa kahlitsee epäröinti.

Keskiössä on kolme naista, pankinjohtaja (Pirkko Hämäläinen), vakuutustutkija (Maria Heiskanen) ja toimittaja (Emmi Parviainen). Pankinjohtajaa painostetaan hyväksymään lainahakemus hevostilalle ja samalla hän saa taakakseen ison summan käteistä rahaa. Vakuutustutkija yrittää selvittää kadonneen henkilön vaiheita henkivakutuuksen vuoksi. Toimittaja saa käsiinsä päiväkodin lastenruoan sekaan joutuneen mikrosirun. Enempää ei voi paljastaa, mutta sen voi sanoa, että kun juoni sakenee, nämä rihmat yhdistyvät.

Johanna (Emmi Parviainen) ja Inkeri Aho (Maria Heiskanen) seiskoskelevat vierekkäin auton vieressä.
Kuvateksti Emmi Parviainen toimittajana ja Maria Heiskanen vakuutustutkijana.
Kuva: Sami Kuokkanen / Tekele Productions

Katsojan silmää vetää puoleensa toimiva ja valintoja tekevä ihminen. Kuka muokkaa maailmaa, kuka toimii? On äärimmäisen herkullista katsella, miten vahvan käsikirjoituksen tukema näyttelijä tekee työtä, ajattelee, oivaltaa ja tekee päätöksen. Näin juuri tapahtuu, kun katsoo Pirkko Hämäläistä, Maria Heiskasta ja Emmi Parviaista. Tällainen erottaa hyvän sarjat keskinkertaisista, joita löytää helposti striimauspalveluista. Niitä ei auta kymmeniä kertoja suurempi budjetti.

Transportin juoni rakentuu palasista ja katsoja on alussa yhtä vähäisen tiedon varassa kuin sen päähenkilöt.

Jo ensimmäisen jakson aikana mennään moniin paikkoihin: päiväkoti, hevostila, toimitus, koulu, koti, pankki, laboratorio, ravintola, vakuutusyhtiö. Se voisi tuntua kuin vierailulta suurissa juhlissa, jossa kättelee kymmenen ihmistä eikä muista yhdenkään nimeä. Transportin kohdalla ajattelin kuitenkin ensimmäisen jakson jälkeen nähneeni jotain hyvin monisyistä, joka ei kuitenkaan hajoa. Sarja kysyy toistuvasti päähenkilöiltään painavia kysymyksiä: mikä on oikein, mikä on väärin?

”Mennäänkö kyselemään?

“Eikö meitä kielletty kyselemästä?”

“Just siks.”

Kolmas ajatus Transportista liittyy jännitykseen. Trilleriksi kiihtyvässä sarjassa riittämättömän tiedon ja vaaran yhdistelmä on voimakas moottori.

Transportin “MacGuffin”, juonen liikuttaja löytyy päiväkodin ruoasta. Mutta toisin kuin trillerien MacGuffinit yleensä, mikroisiru on olennainen symboli sarjan teemalle. Nimi Transport viittaa kuljettamiseen, se kertoo osaltaan globalisaation tarinaa. Tavaran ja pääoman liikkeet ovat markkinatalouden menestyksen ydintä ja samalla ne ovat mahdollisuus ja kutsu rikoksille.

Suomalaiset syövät vuosittain keskimäärin 79 kiloa lihaa. Jos sääntöjä ja laadunvalvontaa kierretään, tuon 400 miljoonan kilon liikuttamista rahamääristä voi saada merkittävän siivun.

“Miten vaikeaa on jäljittää väärennetty jauhelihapihvi?”

― Lainaus draamasta

Yksi väläys kuljetusautosta ulos talutettavista huonokuntoisista hevosista kertoo nopeasti, mitä se myös tarkoittaa.

Luen hevosenhoitajan tutkinnon tehneen Auli Mantilan haastattelun, jossa hän luettelee ohjeita elämälle. Yksi on tämä:

"Kunnioita kaikkea elävää. Ylipäätään kunnioita: se kannattaa eikä maksa mitään."

Tässä kohdassa sarjaa kunnioitusta ei ole näkyvissä. Kyse on hyväksikäytöstä, joka on yleistä, ja huijaamisesta, joka on myös rikollista. Asiaa ei kuitenkaan alleviivata, kuvilla ei mässäillä, katsojaan luotetaan.

Neljäs ajatus on itselle asetettu kysymys. Myötäiletkö vai vastustatko? Peitteletkö vai paljastatko? Hyvään televisiosarjaan voi liittyä tällainen itsensä näkemisen kokemus. En pelkästään katso kuvia. Kuvat katsovat minua

Auli Mantilan sarja on täynnä suspensea ja cliffhangereita, mutta lajityyppisyys ei kutista sen eettistä painokkuutta. Transportin eettisyys on selkeää ja monisyistä kuin hevosen katse.

Kirjoittaja J.P. Pulkkinen on toimittaja ja kirjailija, joka on erikoistunut elokuviin ja televisiosarjoihin. Hänen keskustelusarjansa Television tiiliskivet löytyy Yle Areenasta.

Kahdeksanosainen Transport katsottavissa Yle Areenassa!