Sami Pirkola sai uuden munuaisen ystävältään – “Mietin heti, miten ikinä pystyn tämän korvaamaan”
Kun Taru Parikka tarjosi munuaistaan sairaalle ystävälleen, Sami Pirkola joutui miettimään vastausta pari päivää. Niin suurelta palvelukselta se tuntui.
Leikkauksen ajoitus oli täydellinen. 45-vuotiaan Sami Pirkolan krooninen munuaissairaus oli edennyt huonompaan suuntaan ja hän selviytyi hädin tuskin arjen askareista.
Yhdeksän kuukautta aikaisemmin hänen ystävänsä Taru Parikka oli kuullut tilanteesta ja tarjonnut omaa munuaistaan Samille.
Siitä oli seurannut lukuisia tutkimuksia ja kysymyksiä: oliko Taru aivan varma päätöksestään. Hän oli, ja syksyllä 2021 oli vihdoin leikkauksen aika.
Samin ja Tarun yhteinen tarina alkoi, kun Samia hoitanut lääkäri otti puheeksi vaihtoehdon dialyysille ja elinsiirtojonossa odottamiselle: Voisiko hänen ystäviensä joukossa olla joku halukas munuaisen luovuttaja?
– Juttelin kaverilleni Hannalle asiasta ja sanoin, että mitenköhän tämmöistä kysyy keneltäkään. Hän totesi, että justhan kysyit minulta, ja oli itse valmis auttamaan, Sami kertoo.
Pian kuitenkin selvisi, että Hannan veriryhmä ei ollut oikea. Hanna ei kuitenkaan luovuttanut, vaan pyysi lupaa julkaista Facebook-päivitys asiasta omalla tilillään.
Samin ja Tarun tarina nähdään Elossa24-ohjelmassa. Katso sarja Yle Areenasta.
Ystävyksillä on paljon yhteisiä kavereita, ja pian neljä heistä ilmoitti olevansa valmiit tutkimuksiin. Yksi heistä oli Taru Parikka, joka tiesi jo viestin lähettäessään, että heillä oli sama veriryhmä.
– En heti ajatellut, että välttämättä päätyisin luovuttajaksi, mutta totta kai ymmärsin, että niin voi käydä. Olin valmis tekemään sen loppuun asti, Taru sanoo.
Samilla kesti pari päivää, ennen kuin hän osasi vastata Tarulle.
– En tiennyt mitä vastata, se on niin iso asia. Heti tuli ajatus siitä, miten ikinä pystyn tämän korvaamaan Tarulle.
Kaveriluovuttajia vasta muutamia vuosittain
Munuaisen luovuttaminen ystävälle tuli mahdolliseksi vuonna 2019, kun uusi kudoslaki astui voimaan. Aiemmin munuaisen saattoi luovuttaa ainoastaan lähiomaiselle tai samassa osoitteessa asuvalle sukulaiselle.
Kaksikymmentä vuotta munuaissairautta sairastanut Sami Pirkola ei tiennyt niin sanotun kaveriluovutuksen mahdollisuudesta ennen lääkärin ehdotusta. Hän ei usko olevansa ainoa.
Esimerkiksi Samin huonetoveri sairaalassa, joka oli myös toipumassa munuaisensiirrosta, ei ollut kuullutkaan mahdollisuudesta. Huonetoveri oli ollut kolme vuotta dialyysissa ja saanut juuri uuden munuaisen kuolleelta luovuttajalta.
– Hän on niin mukava kaveri, että varmasti olisi löytynyt lähipiiristä joku potentiaalinen luovuttaja, Pirkola sanoo.
Lahja, jota ei voi eikä tarvitse korvata
Sami Pirkola ja Taru Parikka haluavat kertoa tarinansa julkisuudessa, jotta yhä useampi saa tietää mahdollisuudesta. Sami toivoo, että tiedon lisääntyminen kasvattaa avun tarjoajien määrää. Silloin munuaista tarvitsevien ei tarvitsisi miettiä kehtaako asiasta kysyä, keneltä ja miten.
Nyt olen sinut asian kanssa. En pysty tekemään muuta kuin olemaan Tarulle hyvä ystävä elämän loppuun asti.
Sami Pirkola
Myös HUS ja Munuais- ja maksaliitto pyrkivät lisäämään tietoa. Monet kokevat luovuttamisen puheeksi ottamisen vaikeaksi, jopa mahdottomaksi.
Kiitollisuudenvelka vaivasi myös Samia.
– Tiesin koko ajan, että eihän luovutusta itse asiassa voi korvata, mutta silti mietin sitä pitkään.
Sami ja Taru keskustelivat näistä tunteista usein ja avoimesti. Se auttoi.
– Nyt olen sinut asian kanssa. En pysty tekemään muuta kuin olemaan Tarulle hyvä ystävä elämän loppuun asti. Eikä Taru odottanut yhtään mitään. Hän ajatteli vain, että pannaan ukkeli kuntoon.
"Enhän minä voi säästää hyviä varaosia"
Munuaisen luovutuksen tulee lain mukaan aina perustua vapaaehtoisuuteen. Luovutukseen ei saa kuulua minkäänlaista painostusta tai taloudellista korvausta.
Ennen leikkausta luovuttaja ja vastaanottaja ohjataan eri huoneisiin, jotta luovuttaja voi halutessaan perua operaation.
Taru kertoo, että hoitavat lääkärit ja muut ammattilaiset muistuttivat häntä jatkuvasti siitä, että perääntyminen on mahdollista missä vaiheessa tahansa.
Samaa toisteli Sami vielä hetki ennen omiin huoneisiin siirtymistä sairaalassa. Päätös oli kuitenkin selvä.
– Olisin tehnyt sen vaikka kuka olisi yrittänyt estää tai puhua ympäri, Taru Parikka sanoo.
Hän on sairaanhoitaja päivystyspoliklinikalla ja tehnyt töitä myös leikkaussalissa. Sen ansiosta hän tiesi hyvin, mitä oli odotettavissa. Moni kaveri ihmetteli Tarun rohkeutta, mutta hän ei halua jossitella etukäteen tulevaisuudella.
– Enhän minä voi säästää hyviä varaosia. En, jos toinen kärsisi siitä. Jos joskus minulle tapahtuu jotain, ainokainen munuainen vahingoittuu tai muuta, sitten sille ei voi mitään.
Pieni teko luovuttajalle, iso saajalle
Tulos oli paras mahdollinen: Taru Parikalta siirretty munuainen alkoi toimia jo leikkauspöydällä ja Sami pääsi kotiin jo viiden päivän kuluttua.
Usein munuaisensiirron jälkeen sairaalassa saattaa joutua viettämään viikkoja. Kaikkiaan Sami Pirkolan sairasloma kesti muutaman kuukauden.
Nyt hän on jo täysipäiväisesti töissä, elää normaalia elämää ja veriarvotkin näyttävät erinomaisilta. Väsymys ei enää varjosta arkea.
Kaikki tutkitaan varsin tarkkaan ja riskit ovat todella pienet. Loppujen lopuksi se on aika pieni juttu luovuttajalle ja iso saajalle.
Taru Parikka
Myös Tarun toipuminen sujui hyvin. Jäljelle jäänyt munuainen pystyy yleensä parantamaan toimintaansa sellaiseksi, että se lähes vastaa kahden munuaisen toimintaa.
Sami ja Taru ovat tunteneet toisensa parikymmentä vuotta. Kuluneen vuoden tapahtumat ovat kuitenkin lähentäneet heitä. Nykyisin ystävykset pitävät tiiviisti yhteyttä ja luovutettu munuainen on enää vain yksi puheenaihe monien joukossa.
– Minullehan tämä on lottovoitto. Olen usein miettinyt, että ilman Hannaa ja Tarua tälläkin hetkellä olisin dialyysissa, eikä töistä tulisi paljoa mitään. Olen hirmu onnekas, Sami sanoo.
Taru toivoo, että ihmiset ottavat selvää elinluovutuksesta ja pohtivat, pystyisivätkö luovuttamaan munuaisen jollekulle läheiselleen. Hän muistuttaa, että luovuttajakin saa prosessista paljon, mutta menettää vain vähän.
– Kaikki tutkitaan varsin tarkkaan ja riskit ovat todella pienet. Loppujen lopuksi se on aika pieni juttu luovuttajalle ja iso saajalle.
Luovuttajista huutava pula
Niin sanottujen kaveriluovutusten määrä on kasvanut hitaasti. Esimerkiksi vuonna 2020 tällaisia munuaisensiirtoja tehtiin kolme ja vuonna 2021 yhteensä kuusi.
Husin valtakunnallinen elävien luovuttajien koordinaattori Jenni Kippola kertoo, että yhä useampi ystävä tarjoutuu luovuttajaksi, mutta kattavissa tutkimuksissa osa heistä karsiutuu pois epäsopivina. Taru Parikan ja Sami Pirkolan kohdalla tutkimukset kestivät yhdeksän kuukautta.
Nykyisin munuaisen voi luovuttaa paitsi ystävälleen myös muulle läheiselle. Lisäksi lahjoituksen voi tehdä anonyymisti, jolloin luovuttaja ja vastaanottaja eivät koskaan saa tietää kuka toinen on.
Huolellisen tutkimuksen ansiosta munuaisen luovutus on turvallinen toimenpide luovuttajille. Elävältä luovuttajalta tehdyssä munuaisensiirrossa on myös saajalle useita etuja verrattuna aivokuolleelta luovuttajalta tehtyyn siirtoon.
Kaikkiaan eläviä luovuttajia oli vuonna 2021 ennätykselliset 46. Yhteensä munuaisensiirtoja tehdään Suomessa vuosittain noin 250, ja uutta munuaista odottaa dialyysihoidossa 450 ihmistä.
– Munuaisen siirtoa odottavien määrä lisääntyy koko ajan. Luovuttajista on huutava tarve, Kippola sanoo.
Suomessa tavoitteena onkin nostaa munuaisensiirtojen määrää eläviltä luovuttajilta 50–70 siirtoon vuodessa, sillä nykyään niitä tehdään vähän muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Juttuun on lisäksi haastateltu Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaata.
