IT-alan eläkeläinen Tiina Henkola, 68, ryhtyi pandemian aikana stand up -koomikoksi – "Elämää on liian vähän jäljellä kotona kyllästymiseen"

Kun korona-aikaa oli takana reilu vuosi, Tiina Henkola turhautui. Aika tuntui valuvan hukkaan. Henkola päätti etsiä naurua elämään, mutta päätyikin itse naurattamaan muita stand up -lavoille.

Hoivakodista karannut vanha tantta. Miten se on päästetty tuonne lavalle?

Niin ihmiset varmaan ajattelevat, pohtii Tiina Henkola, mutta ei anna sen hidastaa itseään.

Käsi tarttuu tottuneesti mikrofoniin. Henkola hengittää syvään ja nostaa katseensa yleisöön.

Tänään hän on päättänyt aloittaa vitsillä vanhasta autonromustaan.

– Laitoin Wunderbaumit ja bassot autoon. Aspiriinit hienonsin minigrip-pusseihin takapenkille. Jo vain lähti Astra jakoon, ei näkynyt enää aamulla pihassa. Puoliltapäivin oli jo myytävänä netissä.

Sieltä ne kumpuavat. Ensimmäiset naurut. Samassa esiintymisjännitys helpottaa ja Henkola alkaa nauttia olostaan.

Harjoitellut sanat pulppuavat keveinä kuuluviin ja jokainen tirskahdus yleisöstä tuntuu kuin energiapiikkinä esiintyjässä.

Naurujooga vaihtui lennosta stand up -komediaan

Vuoden 2021 tammikuussa Henkola oli lopen kyllästynyt koronaan ja kotona istumiseen.

Hänellä ei ollut mitään pysyvää, jatkuvaa tekemistä.

Ennen eläköitymistä puuhaa oli aina riittänyt, välillä vähän liiankin kanssa.
Lue myös: Lopulta vedestä nousi miekkavalaan evä – koronapandemia mahdollisti Joonas Hamusen, 34, suurimman unelman

Yli 40-vuotisen IT-uran lomassa Henkola oli asunut perheineen kymmeniä vuosia maalla Laukkoskella.

Viime vuosina hän oli päätyönsä lisäksi toiminut murrosikäisten poikiensa yksinhuoltajana, kunnostanut vanhaa maalaistaloa piharakennuksineen ja puutarhoineen sekä pyörittänyt samalla sivutoimista aamiaismajoitusbisnestä.

Niistä ajoista on jo vuosia. Elämä on helpompaa, Henkola miettii.

Nyt hän on kolmen aikuisen pojan äiti, eläköitynyt ja muuttanut yksin Itä-Helsinkiin kerrostalokaksioon.

Ennen koronaa Henkola oli kuitenkin ollut onnellinen.

Elämää on liian vähän jäljellä kotona kyllästymiseen, pohti 68-vuotias eläkeläinen.

– Minun pitää päästä johonkin, minun pitää saada nauraa, hän muistaa ajatelleensa.

Naurujoogaa etsiessä silmiin osui eräs toinen kurssi kansalais- ja työväenopiston sivuilta.

Stand up -komiikkaa etänä. Ajatus tuntui houkuttelevalta, joten miksipä ei?

Henkola sulkee suihkuhanan ja syöksyy vettä valuvana eteiseen. Idea vitsiin on taas juolahtanut mieleen juuri, kun sitä vähiten odotti.

Ajatus on kirjoitettava heti ylös tarpeeksi tarkasti, muuten siitä ei enää jälkikäteen muista mitään.

Ideoita kertyy milloin muistilapuille, milloin kännykän muistiin tekstinä tai äänenä – riippuen siitä, missä tilanteessa ajatuslamppu syttyy.

– Aivot ovat varmaan yöllä työskennelleet ja aamulla minulla on yleensä pari kirkasta hetkeä ja ideoita syntyy, Henkola naurahtaa.

Post it -lappu täyttyy ja pääsee muiden joukkoon pöytälaatikkoon odottamaan jatkojalostusta.

Ensimmäinen livekeikka kauhistutti

Keväällä alkanut harrastus vei täysin mukanaan.

Uudet ihmiset ympärillä, vitsien kirjoittaminen ja yhdessä tekeminen toivat aivan uutta energiaa päiviin.

Kesällä Henkola eteni jatkokurssille ja syksyn tultua hän päätyi perustamaan muutaman muun kurssilaisen kanssa komediaklubi Lavasyntymän.
Lue myös: Saattohoitaessaan isänsä Maarit Vallin, 39, toteutti haaveensa käsityöläisyydestä – "Minussa heräsi halu luoda uutta"

Oman porukan kesken järjestettiin ensimmäiset live-esiintymisetkin.

Ensin ystävän ulkoterassilla koronarajoitusten sallimissa puitteissa ja sen jälkeen kerran kuukaudessa tutussa ruokaravintolassa Herttoniemessä.

Varsinkin ensimmäinen stand up -ilta jännitti, mutta oman porukan edessä siihen kuitenkin uskaltautui.

– Oma vuoro tuntui menevän ohi sekunnissa, ja silti se oli ihan kauheaa. Mutta tuli sieltä myös nauruja ja ilta oli lopulta aivan ihana, Henkola muistelee ristiriitaisia tunteita, joita esiintyminen aiheutti.

Käsinkirjoitettu teksti mahtuu kolmelle paperiliuskalle. Esiintymisaikaa on varattu viisi minuuttia. Siinä ajassa ehtii kertoa suunnilleen kolmisen vitsiä.

Tiina Henkola seisoo kerrostalokaksionsa olohuoneessa ja käy läpi tulevan keikan materiaalia.

– Harjoittelen tunnollisesti, että osaan jutut varmasti aivan ulkoa. Silloin on varaa ottaa yleisöä mukaan ja hieman keventää esitystä.

Silloin tällöin Henkola testaa vitsejään omien poikiensa edessä, välillä luottoystäviensä kanssa, joskus lenkilläkin käydessään.

– Yleensä illalla ennen nukkumaanmenoa on paras ajankohta harjoitella, silloin materiaali jää parhaiten mieleen.

Eräänä itana treenaaminen tuntui tavallista tärkeämmältä.

Seuraavana päivänä oli edessä ensimmäinen virallinen keikka On the Rocks Kallio -ravintolassa.

“Mitä hemmettiä teen täällä, kun voisin olla rauhassa kotona eläkkeellä?”

Koomikoiden bäkkärillä hengaili ennen keikan alkua nimekkäitä esiintyjiä. Kaisa Pylkkänen, Robert Pettersson, Mebe Prime.

Ja heidän joukossaan Tiina Henkola.

 – Istuin siihen pöytään ja ihmettelin, mitä hemmettiä täällä oikein teen, kun voisin olla kotona ja eläkkeellä ihan rauhassa.

Jännitys tuntuu aina pahimmalta sekunteja ennen oman vuoron alkua. Joka ikinen kerta.

Jalat johdattavat vääjäämättä kohti esiintymislavaa, mutta sydän hakkaa ja mahassa velloo.

Henkolalla on keinonsa jännityksen taltuttamiseksi.

– Hengitän sisään, lasken viiteen, hengitän ulos ja lasken kahdeksaan. Tätä toistan aina muutamia kertoja ja rauhoitan itseni.

Syvähengityksen lisäksi Henkola saa voimaa lattiasta.

– Eräs ammattilaisesiintyjä neuvoi kerran, että älä tepastele siellä lavalla, seiso paikallasi ja maadoita jalat lattiaan, niin saat voimaa. Sen olen myös yrittänyt muistaa.

Nämä ohjeet mielessään Henkola astui lavalle.

Illasta tuli menestys.

– Keikan jälkeen Robert Pettersson taputti olalle, että olipa hyvä veto. Esiintyminen on niin palkitsevaa, se on kuin huumetta, joka koukuttaa.

Henkolan esiintyminen näyttää ehkä luontevalta ja rauhalliselta, mutta siltä ei tunnu pinnan alla.

Ujous on tosin karissut vuosien varrella huomattavasti.

– Nuorena olin aivan hillittömän ujo. Sen takia nimenomaan halusin päästä IT-alalla kouluttajaksi, että oppisin esiintymään.

Henkola piti satoja, ellei tuhansia kursseja uransa aikana ja viimeiset 15 vuotta projektipäällikkönä toimiessaan hän joutui jatkuvasti työssään myös esiintymään.

– Kun pidin kursseja, ensimmäiset kymmenen minuuttia olin ihan vatsa sekaisin. Tuntui, etten selviä.

Useita päiviä kestävät kurssit sujuivat lopulta aina hyvin alun jännityksen jälkeen.

Henkola muistaa koulutussihteerinkin joskus huomauttaneen, että juuri hänen luokkahuoneestaan kuului usein naurua.

Huumori kantaa

Jollakin tavalla huumori on aina ollut mukana Henkolan elämässä, myös vastoinkäymisissä.

– Kun olin kolmen lapsen yksinhuoltaja, yrittäjä ja pidin samalla isoa omakotitaloa maalla, huumorintajua tarvittiin kyllä monta kertaa, Henkola muistelee naurahtaen.

Tällä kertaa elämänasenne on auttanut jaksamaan korona-ajan keskellä.

Henkola poistuu lavalta säteillen.

Ravintolan hämärässä olo on lopen uupunut, mutta onnellinen.

– Esiintymisen jälkeen on takki aivan tyhjä, kaikki on annettu, Henkola huokaa tyytyväisenä.

Hän ei ikinä olisi uskonut nousevansa stand up -lavalle, saati sitten yli kuusikymppisenä.

Niin paljon harmia kuin koronasta olikin, se toi myös jotain merkittävää Henkolan elämään.

Naurua ja iloa etsiessään hän päätyi tuomaan sitä myös muiden arkeen ja juuri se tuntuukin parhaimmalta koko tekemisessä.

– Vaikka esitys vaatii minulta tosi paljon, palkinto siitä on paljon parempi kuin jännitys. Juuri se tunne saa nousemaan lavalle uudestaan.
Artikkeli on osa henkilökuvien sarjaa, jossa käsitellään koronapandemian mahdollistamia positiviisia muutoksia. Lue sarjan muut jutut täältä ja täältä.