Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Tämä mies on ollut poliisi ja rosvo, rakkaudessa pettynyt rakastaja ja maanpakolainen – nyt Lauri Vanhala on löytänyt kodin runoudesta

Päivitetty 30.04.2022 10:17.
Kuvassa Lauri Vanhanen
Kuva: Aleksis Salusjärvi

Runoilija Lauri Vanhala oli poliisi, jonka sydän särkyi. Sitten hänestä tuli kulkuri, yksityisetsivä ja vanki. Runous on ainoa asia, johon hän on tuntenut elämässään kuuluvansa.

Lauri Vanhala kirjoitti vuosikymmeniä runoutta ennen kuin julkaisi mitään. Hän kirjoitti parikymppisenä huumepoliisina, sähkötyömiehenä Bagdadissa, kulkurina Israelissa ja Intiassa sekä vankina Vantaalla.

Esikoisteoksensa Vanhala julkaisi vuonna 2008 matkalla vankilaan. Kymmenen vuotta myöhemmin 2018 valmistui pääteos Graavatun tarunot ja lorunot.

Runoklubeilla suosiota nauttiva Vanhala on luopunut rahasta ja äänestämisestä. Hän tapaa runoutensa kautta tuhansia ihmisiä vuosittain, ja juuri nyt hän kirjoittaa elämänsä kunnianhimoisinta runoutta.

– Mun mielestä se on hyvä, että annoin itselleni aikaa kasvaa ja miettiä asioita perusteellisesti, hän kertoo.

Räväkkä poliisi saa alamaailman vihat niskoilleen

Nuoresta helsinkiläismiehestä tuli poliisi yhteensattumien summana. 1970-luvun lopulla Vanhala päätyi töihin huumeryhmään. Palavasilmäinen pitkätukkainen mies oli poliisivoimissa outo ilmestys, mutta se ei haitannut. Huumeryhmässä ei voinut olla peruspoliisi, jos halusi saada jotain aikaiseksi.

– Mä käytin tipsinantajina yleensä tyttöjä, ja heistä kaikista tuli mun ystäviä. Ne avas koko elämänsä mulle, ja oli häkellyttävää huomata, minkälaisten ongelmien läpi ihmiset joutuu tarpomaan. Se sai mut katsomaan ihmisiä aivan uudella tavalla.

Vanhala teki työtä koko sydämellään ja persoonallaan. Ei ollut työaikoja, kotona tuli käytyä harvoin.

– Matkustelin kaiken maailman sakin kanssa ympäri Suomea. Se johti avioeroon silloisesta puolisostani.

Päihdemaailma kävi yhä tutummaksi. Vanhala soluttautui syvälle alamaailmaan ja oli siellä räväkkänä miehenä hyvin vihattu.

– Ei tarvinnut kauan kävellä kadulla, kun joku tuli sanomaan, että mä tapan sut.

Se oli yksinäistä ja pelottavaa aikaa. Vanhalan henkinen kunto alkoi horjua.

– Diilerit ja narkkarit tekivät mun elämästä vaikeaa. Mä sain puukon selkään, ja mun lonkka rikottiin ajamalla autolla mun yli.

Noihin aikoihin syntyivät ensimmäiset tekstit.

– Huumetoimistossa ollessani aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Enimmäkseen tosin maalasin öljyväreillä.

Marié rikkoi sydämen

Yksi tytöistä oli Vanhalalle kohtalokas: hän rakastui.

– Mä kieltäydyin seurustelusta parin vuoden ajan. Se oli piinallista mulle, nuorelle miehelle, kun toinen kysyy, että eikö me voitais olla yhdessä. Aina vastaukseni oli, että ei. Suojelin häntä itseltäni, kuten suojelin kaikkia niitä tyttöjä. He olivat ihan tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat heikkouttaan huumeisiin ahdistuksen keskellä. Ymmärsin, että eivät rikostuomiot voi olla oikea tapa puuttua näihin asioihin.

Vanhalalle kävi yhä vaikeammaksi perustella itselleen niitä sääntöjä, joiden kautta poliisin hommia tehdään. Hän tajusi, ettei pystynyt tekemään poliisin töitä niin kuin pitäisi. Järjestelmä pakotti hänet tekemään asioita, joissa hän tajusi vahingoittavansa ihmisiä, jotka olisivat tarvinneet tuomion sijaan apua.

Kun ristiriidat kasvoivat ylivoimaisiksi, Vanhala otti lopputilin.

– Siitä lähti kasvamaan tunne, että en kuulu tähän yhteiskuntaan. Se oli hyvin pitkä prosessi, se tunne ei tullut kerralla. Mun psyyke meni niin huonoksi siitä kaikesta, että mä saatoin kävellä kymmenen tuntia Helsingin katuja, ja mä en edes tiennyt missä mä oon ollut. Mä vaan kuljin ja mietin omia ajatuksiani. Pultsarit huusivat vierestä, että kyllä sä tähän joukkoon vielä tuut.

Kun poliisin työt olivat ohi, Vanhala tapasi uudelleen naisen, jota hän runoissaan kutsuu Mariéksi.

– Hän tuli luokseni ja sanoi, että nyt kun sä et oo enää siellä, niin eiks me nyt voida olla. Mä sanoin että kokeillaan. Mulla ei ollut voimaa sanoa enää ei.

Poliisien silmissä hän oli kummajainen, rikollispiirit halusivat kostoa.

Alkoi ihmisten välttely. Entisen poliisin ja ilmiantajan suhde oli pidettävä salassa. Vanhala koki, että hän oli susilauman ympäröimä. Poliisien silmissä hän oli kummajainen, rikollispiirit halusivat kostoa.

– Me oltiin kahdeksan kuukautta yhdessä. Se ei jäänyt jengiltä huomaamatta, ja ne rupes huutelemaan, että me tapetaan se tyttö. Lopulta sanoin Mariélle, että varmaan nyt ymmärrät, miksi mä kaksi vuotta kieltäydyin seurustelusta.

Yhdessäolo oli yksinkertaisesti liian vaarallista, ja he erosivat.

– Mä romahdin. Ihan kerta kaikkiaan. Hieman myöhemmin tein päätöksen, että mä lähden pois Suomesta.

Bagdadin bunkkereissa ja yöelämässä

Vanhala myi omaisuutensa ja sai rahaa sen verran, että osti lentoliput Israeliin. Hän asettui palestiinalaisalueille ja oli täysin varaton. Hän joutui jopa kerjäämään, sairastui ja päätyi hoitoon. Toivuttuaan hän pääsi töihin kibbutsille hoitamaan mullikarjaa.

– Ne tuli aamulla tervehtii mua kaikki, yksi työnsi pään kainaloon. Se teki hyvää mun sydämelleni. Mä ajattelin että ei jumalauta, elikot, kiitos teille.

Vanhala kuuli työpaikasta Irakissa, ja teki uuden lähtöpäätöksen.

Hän asui Irakissa lähes pari vuotta matkustellen ympäri maata. Hän teki Bagdadin bunkkereiden rakennustyömailla sähkötöitä Siemensin palkkalistoilla. Käynnissä oli Irakin ja Iranin sota, ja televisiossa näytettiin joka päivä mustuneita ruumiita, joita erämaa oli täynnä.

Vanhala kertoo liikkuneensa Bagdadissa kolmen suomalaismiehen kanssa porukassa, joka juhli usein kaupungin yöelämässä. Erääseen iltaan liittyy tarina, joka on jopa hänen vaiherikkaankin elämänsä mittapuulla uskomaton.

Vanhalan mukaan kerran kolmikko lähti ilman Vanhalaa päihtyneenä ajamaan yökerhotyttöjen bussin perässä hotellille. He päätyivät kadulle, jossa oli turvallisuuspoliisin päämaja ja vartiotorneja kymmenen metrin välein. Epähuomiossa miehet ajoivat autonsa kadun väärälle puolelle. Vanhala sanoo, että poliisi avasi varoittamatta tulen. Kuljettajana ollut suomalaismies kuoli ja kaksi muuta loukkaantuivat.

Välikohtaukseen kaivattiin selvitystä suomalaistenkin puolelta. Vanhalan mukaan hänen työnantajansa ja ulkoministeriö selvittivät asiaa. Vanhala oli ainoa suomalainen Irakissa, jolla oli käsitys, miten tällaista tapausta tutkitaan.

– Löysin autosta 87 luodinreikää. Kuljettaja kuoli saatuaan luodin päähänsä. Vieressä istunut mies sai osumia olkaansa ja jalkoihin. Takapenkillä oli kämppäkaverini, joka nukkui. Hän heräsi kipristelyn tunteeseen. Luodinsirpaleet olivat repineet useasta kohtaa hänen pakarastaan lihan auki. Se oli hirveen näkönen se perse.

Mitään ei lopulta seurannut. Virallisesti koko tapaus ohitettiin onnettomana sattumana. Kun miehet pääsivät sairaalasta, heidät ja yksi arkku kuljetettiin Suomeen.

Valokuvassa näkyy auringonlasku ja voimalinjoja kaupungin edustalla
Kuvateksti Bagdadin katunäkymää 1980-luvulla.
Kuva: Lauri Vanhalan kotialbumi

Lauri Vanhala nuoruudessaan
Kuvateksti Vanhala työskenteli 1980-luvulla Irakissa ja teki rakennuksille sähkötöitä.
Kuva: Lauri Vanhalan kotialbumi

Neljän tunnin jälkeen vihille

Vanhala lähestyi kolmeakymmentä ikävuotta, oli 1980-luvun loppu. Hän oli irtolainen vailla paikkaa maailmassa. Hän kulki, mihin nenä sattui näyttämään. Erosta Marién kanssa oli viisi vuotta, ja se sattui yhä. Irakista matka jatkui Intiaan, Sri Lankaan ja Egyptiin.

Hän päätyi myös Kreikkaan, jossa hän tapasi nykyisen vaimonsa. Kaikki tapahtui kuin vain runoilijan elämässä.

– Kaksi naista tuli kysymään mua kävelylle. He olivat saapuneet maahan paria tuntia aikaisemmin. Olin seuraavana päivänä lähdössä takaisin Irakiin töihin. Me istuttiin siinä rantsussa kivellä ja juteltiin toistemme elämistä. Tehtiin päätös, että meidän kannattaa mennä naimisiin. Että me ratkaistaan ongelmamme sillä tavalla.

– Oltiin tunnettu toisemme nelisen tuntia. Nyt me ollaan oltu yli 30 vuotta naimisissa, ja meillä on kaksi aikuista lasta.

Vanhalan puoliso on Iranin armenialainen. Hän tuli Kreikkaan lähes varattomana vallankumouksen jälkimaininkeja karkuun etsimään uutta elämää. Vanhala maksoi tulevalle puolisolleen hotellin, johon hän asettui Irakin työkomennuksen päättymiseen asti.

Reissattuaan vuosikymmenen pitkin maailmaa Vanhala palasi puolisoineen Suomeen 1990-luvun alussa. Pari piti lupauksensa ja meni naimisiin.

Yksityisetsivä päätyy vankilaan

Vanhala päätti perustaa lakiasiaintoimiston, joka keskittyi yksityisetsivätoimintaan. Hän teki asianajotoimistoille tutkimuksia, joissa selvitettiin erilaisia ulkomailla tapahtuvia liiketoimia. Asiakkaina oli myös vakuutusyhtiöitä ja suuryrityksiä.

– Se oli tuottoisaa aikaa. Palkka oli 300 euroa tunti. Asiat olivat myös kokoluokaltaan sellaisia, että raporttien piti olla hyviä. Jäljitin omaisuutta ja ihmisiä. Tein haastatteluja ja tutkimuksia väärinkäytöksistä.

Se oli myös yksinäistä elämää, ja vauhtisokeuden myötä arvostelukyky alkoi heiketä. Vanhala sai toimeksiantoja sellaiselta joukolta, johon ei olisi pitänyt sotkeentua. Ehti kulua vuosi ennen kuin hän tajusi olevansa korviaan myöten mukana rahanpesussa. Silloin hän ajatteli, että asialle on myöhäistä tehdä mitään. Ennemmin tai myöhemmin hän joutuisi joka tapauksessa tilille.

– Mä sitten vaan kylmästi jatkoin. Poliisi laski että 23 miljoonaa euroa siinä kaikkiaan pestiin.

Vanhala sai kovimman tuomion koko sotkusta: neljä vuotta ja kolme kuukautta törkeästä veropetoksesta. Hän istui Vantaan tutkintavankilassa koko tuomionsa, yhteensä yli kaksi vuotta.

– Ei tarvinnut ajatella mitään, yhteiskunta ei ollut mun kimpussa. Ruoka tuli. Se tuomio oli lopulta helpotus elämääni.

Vanhala kävi työosastolla tekemässä puutöitä. Kukaan ei tunnistanut häntä entiseksi poliisiksi. Hän tapasi vankilassa kaikenlaisia ihmisiä.

Mä oon aina ollut vähän outsider. Sen takia mulla ei ole mitään estettä jutella kenen hyvänsä ihmisen kanssa.

― Lauri Vanhala

– Mä oon aina ollut vähän outsider. Sen takia mulla ei ole mitään estettä jutella kenen hyvänsä ihmisen kanssa. Osan kanssa pystyi juttelemaan vaikka mistä. Osa taas oli porukkaa, jonka kanssa en halua olla tekemisissä. Siellä oli murhamiehestä lähtien aivan mitä vaan porukkaa.

Vankeusajan jälkeen Vanhala suoritti yhdyskuntapalvelua. Vankeustuomiota jatkui aina kevääseen 2010 asti. Sen jälkeen Vanhala oli vapaa mies. Hän oli poliisi ja rosvo, sydämensä murtanut rakastaja ja maanpakolainen, yksityisetsivä ja aviomies.

Ennen kaikkea hänestä oli tulossa runoilija. Hän oli ehtinyt julkaista esikoisteoksensa, novellikokoelman Outoja kertomuksia 2008. Romaani Myrkyllinen maailma ilmestyi 2013. Kaiken kirjoittamisen taustavirtana oli kuitenkin runous, jolle hän yhä selvemmin omisti elämänsä.

Runoilija Lauri Vanhala lavarunoklubilla Helsingissä, mikrofoni kädessä.
Kuvateksti Kun Suomessa alettiin järjestää säännöllisiä runoklubeja, Vanhalasta tuli niissä nopeasti tuttu hahmo. Kesällä hän lukee toisinaan spontaanisti runoja myös puistoissa vastaan tuleville ihmisille. Kuva Helsinki Poetry Connectionin lavarunoklubilta vuodelta 2014.
Kuva: Aleksis Salusjärvi

Runoilija ihmisten keskellä

Lauri Vanhala ei äänestä. Hän ei kannata mitään ideologiaa tai uskontoa. Sen sijaan hän on uppoutunut runouteen ja kirjallisuuteen, jolle hän on omistanut elämänsä. Vankilasta vapautumisen jälkeen hän teki päätöksen, että alkaa systemaattisesti tavata ihmisiä runouden välityksellä.

– Tapaan vuosittain noin kolme tuhatta ihmistä, joille luen runoja lahjaksi. Joinakin vuosina tapaamieni ihmisten lukumäärä on ollut yli 4000.

Tapaaminen voi tapahtua esimerkiksi runoklubilla tai puistossa. Vanhala keskustelee tapaamiensa ihmisten kanssa, ja he kertovat hänelle elämästään ja ajatuksistaan.

– Silloin tällöin saan uuden näkökulman. Sen takia mä oon tätä harrastanut. Tää on kolmastoista vuosi. Viime kesänä olen lukenut runojani Espan puistossa, Keravalla, Tikkurilassa ja aika paljon täällä Tuusulassa. Jos on kaunis päivä, on kiva lähteä ulos ja lukea runoja.

Vaikka Vanhala ei koe kuuluvansa yhteiskuntaan ja on aina nähnyt itsensä ulkopuolisena, runous kiinnittää hänet ihmisten joukkoon. Se paljastaa, että me ajattelemme melko pitkälti saman mekanismin kautta. Meillä on sisäiset tuntemukset, joista syntyvät mielikuvat ja käsitykset siitä, mitä pitää tehdä.

– Se on kaikki, mitä olen itse kokenut, kun olen ollut reissuillani. Gilgamesh, Odysseus tai Danten Jumalainen näytelmä istuvat tietynlaiseen kaavaan, josta voi löytää vastaavuuksia omaan elämäänsä.

Lukeminen onkin Vanhalan mukaan elintärkeä asia. Ihmiset ovat kirjoitustaidon alusta saakka kirjoittaneet kirjoiksi kokemiaan asioita, jotka toistuvat kaikkien ihmisten elämässä.

– Kannattaa kahlata läpi niitä ja katsoa, miten he ovat nähneet asiat. Sieltä tulee näkökulmia samoihin asioihin, joita me koemme elämässä, vaikka tekstit olisivat 4700 vuoden takaa – tai vieläkin kauempaa menneisyydestä.

Runouden arkkiteokset ovat hänelle puitekertomuksia, joiden sisään hän istuttaa oman mielipiteen ja tulkinnan. Erityisesti häntä on askarruttanut Gilgamesh, maailman vanhin eepos. Jopa niin perusteellisesti, että hän on kirjoittanut siitä uuden runoversion ja tutustunut sumerin ja aramean kieliin ymmärtääkseen alkuteosta, vaihtaakseen nimet sumeriksi ja kirjoittaakseen kertomuksen paremmin sumerien yhteiskuntaa ja ajattelua kuvaavaksi suomeksi.

Rahasta riippumaton, sovussa menneisyyden kanssa

Lauri Vanhala on luopunut myös rahasta. Talousrikoksesta on jäänyt yli neljän miljoonan velka, jota hän kantaa lopun ikäänsä. Eläke ja kaikki muut tulot menevät suoraan hänen puolisolleen.

– En ota käsiini enää rahaa. En ota muuta kuin niitä kolikoita, joita saan viedessäni pulloja kauppaan. Ostan kahvia ja tupakkaa. Muuten en käytä rahaa.

Puolisostaan Vanhala puhuu suurenmoisella rakkaudella. Hän on onnellinen mies. Sydämensä rikastuttaneesta Mariésta hän ei silti ole koskaan päässyt yli.

– Nyt kun näin hänet 35 vuoden jälkeen, se oli se sama, sama Marié. Se tuli ja sanoi, että miksi sä tuut näin monen kymmenen vuoden kuluttua mun tykö. Mä etsin sua viime vuonna, kun mä olisin ehkä tarvinnut, mutta mä en löytänyt. Nyt mä olen vain tällainen vanha mummeli. Mä sanoin, että kuule, mä oon vanha pappara, me ollaan eletty ja järjestetty elämämme, ja nyt me eletään sitä elämää. Mun edessä oli se sama Marié, joka oli silloin. Nykyään me lähetetään toisillemme enää jouluntoivotukset ja synttärionnittelut.

Myös menneisyyden alamaailma on Vanhalan kanssa sovussa. Kun vanhoja tuttuja tulee vastaan, he tulevat yleensä oikea käsi edellä paiskaamaan kättä.

Mä oon vihdoinkin oikeassa joukossa.

― Lauri Vanhala

– Nyt mä voin olla Helsingissäkin rauhassa. Kirjoittajapiirit tietää kyllä mun taustan, ei sielläkään ole ollut nyreyttä. Mä oon vihdoinkin oikeassa joukossa.

Ensimmäiset julkiset esiintymiset runoilijana Vanhala teki 2010-luvun alussa Helsinki Poetry Connectionin järjestämillä klubeilla.

– Se tapa, jolla siellä tapaamani ihmiset elävät, keskustelevat ja ajattelevat, tuntui ihmeelliseltä. He ovat paljon nuorempia kuin minä. Ymmärrän, että eivät he voikaan ajatella samalla tavalla kuin minä. Toisaalta he kuitenkin koskettavat minua. Olen hämmästynyt siitä kypsyydestä, joka siellä monella on. Sen takia tunnen, että olen oikeassa sakissa ja ikään kuin kotona heidän kanssaan.

Lauri Vanhala julkaisi omakustanteena vuoden 2018 lopussa pääteoksensa, Graavatun tarunot ja lorunot. 600-sivuinen A4-kokoinen teos sisältää niin Gilgamesh-eepoksen runoversion kuin runoiksi kirjoitetun rakkaustarinan Marién kanssa. Siihen sisältyy esimerkiksi runo Luovuin:

Myöhemmin kun erkanimme

kaipasin läheisyyttäsi

inhimillisen lohduttomasti

Marié näen ja kuulen sinua yhä.

Tunnen haureutesi vahvan hohteen

kun kosketan yöllä kuun lainavaloa

ja heikkouteni kasvaa väkeväksi

harmaantuvien päivieni heloon

Tänään eilisen tuuli

jopa äänet syvältä maasta

laulavat minulle sonettia lemmestä

Ne hyrisevät myös ikivanhaa laulua

miten täällä noustaessa… ensin pudotaan

Marié sai sen vain tuntumaan

niin oikealta ja viisaalta

Muistan riekun kaupungilta

Myrkyllisenä mielletyn unelmaa

ei siedetty yhdessä Marién kanssa

En arvannut tai osannut auttaa

kun Marié kuiskasi vuoteella:

Kuljin tähän pitkän tien

mutta et saa ripustautua minuun

Tunsin silti kiitollisuutta

Marién suodessa hetken lohtuaan

mutta silloin siipiäni kannatteli vielä toivo

joka tervehtii aina hyvästein

(Graavatun tarunot ja lorunot, s. 551)

Edit 30.4. klo 10.15: Korjattu lyöntivirhe: "Erääseen iltaan liittyy tarina, joka on jopa hänen vaiherikkaankin elämänsä mittapuulla uskomaton." Aiemmin kohdassa luki "vaihderikkaankin".

Keskustelu