Vihan levittäminen tuottaa joillekin hyvää oloa, sanoo tutkija – verkkovihasta ja väärästä tiedosta voivat hyötyä niin tavalliset ihmiset kuin valtiotkin

Vihan ja disinformaation leviämisestä hyötyvät monet yksilöt ja yhteisöt; yritykset, puolueet sekä valtiolliset ja globaalit toimijat, kuten Venäjä. Hyöty voi olla esimerkiksi rahaa, näkyvyyttä tai pelkkää hyvää oloa.

Kuuntele juttu " Verkkovihasta ja väärästä tiedosta voivat hyötyä niin tavalliset ihmiset kuin valtiotkin"

7:25

Kun saat verkossa niskaasi viharyöpyn, voi taustalla olla harkitsematon tunteenpurkaus, halu kiusata tai kostaa, ehkä jopa järjestelmällinen mustamaalauskampanja tai hyökkäys. Tunteet ryöpsähtävät helposti yli äyräiden, kun viestintä on kasvotonta tai siitä ei joudu välittömästi vastuuseen.

Joskus esimerkiksi julkisuudessa esiintyvän ihmisen saadessa kritiikkiä työstään, lausunnoistaan somessa tai esiintymisistään, hän voi alkaa pelätä maineen tai vallan menetystä ja usuttaa seuraajansa kritisoijan kimppuun tai lähteä itse hyökkäykseen. Joskus varomaton kommentti tai pelkkä mielipiteen esittäminen voi laukaista arvaamattomia seurauksia.

– Kun monet ihmiset alkavat kierrättää omaa vihaviestiä tai kun saa jonkun hiljaiseksi, se voi tuntua hyvältä. Vihaviestien tuottaminen voi olla myös keino saada hyväksyntää, kertoo Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin yliopistonlehtori Tuija Saresma.

Tarkoituksellisen vihan tai disinformaation luomisella ja jakamisella voidaan myös tavoitella laajempaa yleisöä, vahvistaa valta-asetelmia tai luoda yleistä epäjärjestystä yhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa.

– Vihaa lietsotaan erityisesti poliittisessa kamppailussa. Tällä hetkellä asioiden vääristelystä hyötyvät esimerkiksi oikeistopopulistit esittämällä, että aiemmin Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat meille hirveä uhka ja vievät kaikki rahat, eikä kehitysapua voi lisätä, Saresma sanoo.

Vihaviestinnällä pyritään herättämään ihmisissä voimakkaita tunteita.

– Kun lietsotaan pelkoa ja epävakautta, murennetaan luottamusta auktoriteetteihin: journalismiin, tutkimukseen ja koulutukseen, Saresma sanoo.

Verkkovihaa kohdistetaan etenkin naisiin, etnisiin vähemmistöihin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, kielivähemmistöihin ja muihin marginalisoituihin ryhmiin.

Väitöskirjatutkija Karin Creutzin mielestä suomalaisessa yhteiskunnassa on monia kipeitä aiheita, joiden suhteen keskustelussa ei olla edistytty vuosikymmeniin.

– Puhutaan paljon arvokysymyksistä, mutta ei siitä, miten käytännön tasolla rakennetaan yhteiskuntaa. Esimerkiksi maahanmuutosta on tehty poliittisen vastakkainasettelun väline ja siksi sitä on haastavaa käsitellä rakentavasti, Creutz sanoo.

Creutz painottaa vastakkainasettelun ja erimielisyyden eroa. Siinä missä vastakkainasettelu lukitsee keskustelun, mielipiteiden moninaisuus voi olla yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima.

– Avoin kiistely on ehkä parempi kuin jatkuva samanmielisyys. Ihmisten täytyy saada kokea olevansa osa yhteiskuntaa, Tuija Saresma pohtii.

Väärän tiedon levittäminen voi kääntyä itseään vastaan

Vihan levittämisen lisäksi myös dis- ja misinformaation jakamisella pyritään vaikuttamaan ihmisten tunteisiin. Sillä voi olla kauaskantoisia ja arvaamattomia seurauksia.

– Kun liikutellaan ja lietsotaan tunteita, ei voi ennustaa, miten ihmiset innostuvat ja jopa mobilisoituvat esimerkiksi lähtemään kaduille. Jotkut laskelmoivat, että kannattaa ottaa riski, koska se toimii heidän edukseen. Näin ei välttämättä ole, sanoo Tuija Saresma.

Joskus myös yritykset hyötyvät levittäessään valheellisia väitteitä esimerkiksi terveystuotteistaan.

– Aikoinaan turvetuottajat lobbasivat härskisti alaansa aika valheellisilla väitteillä. Nyt taas lihan- ja maidontuottajien ja kasvisruoan tuottajien välillä käydään kamppailua, jossa on mukana arveluttaviakin keinoja, Saresma sanoo.

Hajaannuksesta ja eripurasta hyötyy valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla esimerkiksi Venäjä. Eripuraisiin tai toisistaan erossa pysytteleviin ryhmiin jakautunutta yhteiskuntaa on helpompi hallita ja manipuloida.

Jos esimerkiksi länsimaissa kohdellaan huonosti venäläisiä tai kohdistetaan heihin vihaa, voi Venäjän hallinto hyödyntää tätä omassa politiikassaan ja syyttää muita jopa todellista laajemmasta venäläisvastaisuudesta ja oikeuttaa sillä toimia esimerkiksi ihmisryhmää tai kokonaista valtiota vastaan.

Suomessa Venäjän vaikuttamiseen on varauduttu erityisesti vuonna 2014 tapahtuneen Krimin valtauksen jälkeen, kertoo suojelupoliisin erikoistutkija Petteri Lalu.

– Silloin tulimme yllätetyiksi, mutta nyt valtion poliittinen johto, viranomaiset, mediat ja kansalaiset tunnistavat informaatiovaikuttamisen paremmin, Lalu sanoo.

Kremlin palkkalistoilla olevat trollit ja omalla nimellään kansainvälisillä areenoilla työskentelevät vaikuttaja-agentit saavat palkkaa siitä, että täyttävät sosiaalista mediaa ja keskustelupalstoja virheellisellä tiedolla ja vihalla. Venäjän vaikuttamisen kohteeksi valikoituvat vahvasti arvoihin ja tunteisiin liittyvät teemat, kuten maahanmuutto, koronapandemia ja polttoaineen hinnannousu.

– Venäläisiä Kreml pyrkii innostamaan isänmaalliseen toimintaan, mutta myös välinpitämättömyys ja voimattomuuden tunne kelpaavat niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, kertoo vieraileva tutkija Teemu Oivo Aleksanteri-instituutista.

Sankareita ja pahiksia

Samoilla alustoilla Venäjän propagandaa levittävien kanssa toimivat myös äärioikeiston edustajat, joilla on sama vihollinen eli länsimaiden demokraattiset järjestelmät. Ukrainan sota tosin jakaa länsimaissa toimivan äärioikeiston mielipiteitä: osa tukee Ukrainaa ja osa Venäjää. Osa ei ota kantaa.

Vastakkaiset leirit voivat hyödyntää esimerkiksi samaa sotakuvastoa, mutta tulkita sitä eri kehyksissä. Vaikka joukkoviestimet jakaisivat tarkistettua tietoa, voidaan sitäkin käyttää asioiden vääristelemiseen.

– Media ei voi olla kirjoittamatta esimerkiksi terrorismista mutta samalla media on terrorismille keskeinen väline, jonka kautta viesti leviää laajalle ja synnyttää pelkoa ja yhteiskunnallista epävakautta, Creutz sanoo.

Pelko saa ihmiset muuttamaan mieltään nopeastikin, mikä on nähty tänä keväänä esimerkiksi Nato-keskustelussa.

Myös erilaiset some- ja keskusteluyhteisöt ja niiden omistajat hyötyvät viestinnästä, joka herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Kun keskustelut saavat näkyvyyttä, alustasta kiinnostuvat myös mainostajat.

Juttua varten on haastateltu myös Tampereen korkeakouluyhteisön tutkijaa Reeta Pöyhtäriä. Lisäksi jutussa on hyödynnetty Jessikka Aron kirjaa Putinin trollit (2019).