Miten selvitä matkasta, kun mukana ei ole juuri mitään? Näin Ukrainan sotaa paennut “Sofia” saa apua matkallaan
Astu kuvitteellisen “Sofian”, 35, elämään ja katso, miten hän selviää matkasta Harkovasta Helsinkiin.
Akku loppuu, lapsi valittaa nälkää. Kotiin ei ole paluuta.
Sotaa pakenevat tarvitsevat monenlaista apua. Avustusjärjestöt vastaavat siihen lahjoitusrahoilla. Ylen ja avustusjärjestöjen tukikonsertin keräys päättyi huhtikuun lopussa, ja sillä kerättiin noin kuusi miljoonaa euroa.
Sofia on kuvitteellinen henkilö, jonka pakomatkan kuvaus perustuu avustustyöntekijöiden haastatteluihin. Sofia edustaa usean Itä-Ukrainasta paenneen kohtaamia todellisia avustusmuotoja aidoissa sijainneissa. Tässä jutussa ei ole väkivaltaista kuvastoa.
Harkova, Itä-Ukraina 24.2.2022
Sofia, 35, on hakeutunut muiden harkovalaisten tapaan metroasemalle suojaan pommituksilta.
Räjähdyksiä kuului kaupungin laidalta. Sofialla on mukanaan 8-vuotias tyttärensä Alina.
Jutun Sofia ja Alina ovat kuvitteellisia henkilöitä.
Kukaan ei oikein tiedä, minne edes kannattaisi lähteä tai mitä ottaa mukaan.
Sofialla on passit ja vesipullo. Alinan repussa on piirustusvälineitä.
Kun sota alkoi, kansainväliset avustusjärjestöt kuten Punainen risti, Unicef, Pelastakaa lapset ja Kirkon ulkomaanapu, sopivat viranomaisten kanssa vastuualueista.
Sofia tapaa metroasemalla sattumalta entisen opiskelukaverinsa Anastasiyan, joka on päättänyt lähteä maasta. Anastasiya tarjoaa autokyytiä Lviviin saakka.
Sofia päättää tarttua tarjoukseen.
Suuret kansainväliset avustusjärjestöt tarjoavat humanitaarisissa kriisitilanteissa, kuten nyt Ukrainassa ja sen rajavaltioissa, monenlaista apua. Maansisäisille ja maasta ulos pyrkiville pakolaisille tarjotaan ruokaa, juomaa, suojaa ja psykososiaalista tukea.
Puhelinsovelluksella kuulee myös maan alle, milloin ilmahälytykset alkavat ja loppuvat. Nettiyhteydet eivät kuitenkaan aina toimi.
Ennen matkaa Sofia hakee käteistä rahaa automaatista. Omasta kodistaan hän ei enää ehdi hakemaan mitään.
Harkovasta Lviviin Ukrainan läpi on matkaa yli tuhat kilometriä. Bensa-asemilla joutuu jonottamaan parikin tuntia.
Moni järjestö tukee myös ukrainalaisia sairaaloita lahjoittamalla tarvikepaketteja ja laitteita, mutta myös auttamalla terveydenhoitojärjestelmää toimimaan mahdollisimman tehokkaasti poikkeusaikana.
Lviv, Länsi-Ukraina
Anastasiya ottaa Lvivistä kyytiinsä siskonsa ja tämän lapset. Siksi hän joutuu jättämään Sofian ja Alinan Lvivin juna-asemalle.
Jutun Sofia, Alina ja Anastasiya ovat kuvitteellisia henkilöitä, mutta heidän tarinansa kaltaisia kohtaloita on valtavasti.
Sofialla ei ole tuttuja ulkomailla. Hänen veljensä asuu Lvivissä, mutta tämä on kutsuttu jo palvelukseen.
Rautatieaseman viereisestä Punaisen ristin teltasta saa keittoa.
Vapaaehtoistyöntekijä kertoo Sofialle toisista Lviviin saapuneista harkovalaisista perheistä, jotka ovat jatkamassa matkaansa Unkariin.
Järjestöt kouluttavat työntekijöitään ja vapaaehtoisia antamaan kohtaamilleen pakolaisille myös psykososiaalista apua. Yksinkertaisimmillaan se on empaattista kuuntelua ja neuvomista ihmistä auttavien palvelujen piiriin.
Sofia neuvotaan koulun tiloihin tehtyyn pakolaissuojaan, jossa hän ja Alina pääsevät myös suihkuun ensi kertaa kuuteen päivään.
Alina pelaa kännykällä muiden lasten kanssa. Osa heistä on saapunut Lviviin yksin.
Sofia päättää jatkaa matkaansa entuudesta tuntemattomien harkovalaisten kanssa bussilla vajaan 300 kilometrin päässä olevaan Berehoven kylään Länsi-Ukrainaan Unkarin rajalle.
Yksi tärkeä tapa tarjota apua on saattaa yhteen ihmisiä, joilla on jotain yhteistä – vaikka samalta seudulta saapuvia tai samaan kohteeseen matkaavia ihmisiä.
Berehove, Länsi-Ukraina
Sofia ja Alina majoittuvat paikallisen koulun tiloihin.
Alina ja muut koululaiset saavat paketin, jossa on oppimateriaalia ja askartelutarvikkeita.
Usea järjestö lahjoittaa opiskelutarvikkeita lapsille ja nuorille. Maan sisäisille pakolaisille on järjestetty jo opetuspisteitä. Suunnitelmissa on myös väliaikaisia kouluja ainakin Ukrainaan ja Puolaan.
Sofia pesee omat ja tyttärensä vaatteet lahjoitetulla pesukoneella.
Koulun keittiö on muokattu suurkeittiöksi ja sitä pyörittää koko koulun henkilökunta.
Avustusjärjestöt käyttävät paljon myös paikallisia vapaaehtoisina muun muassa jakamaan avustustarvikkeita. Vapaaehtoisia löytyy muun muassa partiolaisista, seurakunnista tai järjestöistä.
Sofia kuulee Facebook-tuttavalta, että Suomessa olisi töitä maatilalla. Työntekijät on luvattu majoittaa ainakin vuodeksi.
Sofia päättää lähteä töihin Suomeen.
Viikon kuluttua he aloittavat matkan Puolan kautta.
Avustusjärjestöillä on tarjolla useassa paikassa ensiapua, peruslääkitystä ja perusrokotteita.
Przemyśl, Puola
Entisen supermarketin Tescon tiloihin Puolan rajalle on rakennettu iso pakolaissuoja.
Sofian puhelimen akku loppui matkalla Puolaan, eikä hän ole kuullut veljestään pariin päivään.
Pakolaissuojassa hän voi ladata kännykkänsä.
Vapaaehtoistyöntekijöitä tarvitaan myös lahjoitusten järjestelyyn ja jakeluun.
Przemyślin alueella toimiva taksiyhtiö on tarjonnut työntekijöitään ja kalustoa pakolaisten kuljettamiseen. Sofia ja Alina kulkevat noin 400 kilometrin matkan Przemyślistä Varsovaan taksikyydillä.
Järjestöillä on vakiintuneet toimintatavat, kun kohdataan yksin kulkevia lapsia. Järjestelmällisen tiedonkulun avulla voidaan myös löytää toisiltaan kadonneita perheenjäseniä.
Sofia tapaa avustustyöntekijän, joka antaa hänelle käteistä avustusjärjestön käteisavustuspisteestä. Sofia ostaa bussiliput Helsinkiin, eväitä ja varavirran puhelimeensa.
Jutun Sofia ja Alina ovat kuvitteellisia henkilöitä, mutta avustusmuodot ja sijainnit ovat aitoja.
Varsova, Puola
Varsovassa Sofia ja Alina valitsevat uudet kengät ja takit vaatelahjoituksista.
Helsinki, maaliskuussa 2022
Myös Helsingin Länsisatamassa on lapsiystävällinen tila.
Usea järjestö on perustanut raja-asemille tai muihin kohteisiin erityisiä turvallisia tiloja, joissa voi rauhassa hoitaa lapsensa ja perheensä perustarpeita. Tilat mahdollistavat esimerkiksi vaipanvaihdon ja lyhytaikaisen lapsenhoitopalvelun, jolloin vanhempi voi hoitaa viranomaisasioita.
Maatilan työntekijä saapuu noutamaan Sofian, Alinan ja pari muuta ukrainalaista uuten kotiin.
(Kuvassa ukrainalaisia Helsingin Länsisatamassa.)
Yle järjesti 12.3.2022 tukikonsertin Ukrainan sodan uhrien auttamiseksi yhteistyössä neljän avustusjärjestön kanssa. Mukana olivat Punainen risti, Unicef, Pelastakaa lapset ja Kirkon ulkomaanapu.
Apua Ukrainaan - Suuri tukikonsertti keräsi koko kampanja-aikanaan noin kuusi miljoonaa euroa. Aiemmin on uutisoitu virheellisesti yli kuusi miljoonaa. Se johtui konsertti-illan aikana ilmenneestä teknisestä viasta, jonka takia osa lahjoituksista näkyi kokonaissummassa tuplana. Todellinen keräystulos on 5 974 980 euroa. Kampanja-aika päättyi 30.4.2022.
Hastatellut:
Ulriikka Myöhänen, viestinnän asiantuntija, Kirkon ulkomaanapu
Jouni Hemberg, toiminnanjohtaja, Kirkon ulkomaanapu
Marko Korhonen, kansainvälisen katastrofiavun päällikkö, SPR
Niko Nurminen, avustustyöntekijä, IFRC
Susanna Tan, kehitysjohtaja, Pelastakaa lapset
Anna Mikkonen, valmiussuunnittelun asiantuntija, Pelastakaa lapset
Toby Fricker, Chief of Communication and Partnerships / Unicef
Tarmo Heikkilä, erityisasiantuntija / Unicef
Kuvalähteet:
AOP / Marko Subotin / Marcus Yam / Ukrinform / EPA-EFE / Arman Dzidzovic / Erberto Zani / Ruslan Lytvyn / ullstein bild / Annabelle Chih / STR
EPA / Andrzej Lange
FCA / Antti Yrjänen
abaca press / STELLA Pictures
Pelastakaa Lapset / Mira Ahlstedt
Yle / Silja Viitala
Video:
Mira Ahlstedt / Pelastakaa Lapset
4.5.2022 juttua muokattu: Täsmennetty jutun kuvitteellisten henkilöiden roolia. Lisätty kuvan tapahtumat viimeiseen kuvaan.