Jenni Pääskysaari ja Laura Hakanen eivät osanneet asettua synnyinseuduilleen – moni muukin potee tietämättään kotiseutuvierautta eli kyyryä
Kotiseuturakkaus on tuttu juttu, mutta vähemmän puhutaan kotiseutuvieraudesta. Siitä on kyse, kun oman synnyinseudun arvot, asenteet ja elämäntapa tuntuvat itselle sopimattomilta.
Moni kokee lapsena ja nuorena kotiseudullaan vaikeasti hahmotettavaa ulkopuolisuutta ja yksinäisyyttä, mutta löytää tunteilleen nimet vasta aikuisena. Niin kävi konsultti ja kouluttaja Laura Hakaselle, joka kirjoitti Kyyry – kirja kotiseutuvieraudesta -teoksen yhdessä Heidi Backströmin kanssa.
– Päädyin nelikymppisenä terapeutin sohvalle alunperin työuupumuksen seurauksena. Aloin pohtia, miten minusta tuli minä ja miksi toimin niin kuin toimin. Aika nopeasti päädyin juurilleni, miettimään lapsuuttani.
Lauran kotiseutu Anjalankosken Inkeroisissa eli vahvasti alueen tehtaiden rytmissä. Lauran molemmat vanhemmat ja suuri joukko paikkakunnan muista aikuisista saivat leipänsä tehtailta, mutta Lauralle se tuntui vieraalta tulevaisuudennäkymältä.
– Kyllä minä sitä yritin saada toimimaan. Osallistuin erilaisiin harrastuksiin ja koetin kuvitella itselleni samanlaisen elämän, mutta ei tehtailla ollut minulle lopulta mitään tarjottavaa. En tiennyt, mitä olisin siellä tehnyt.
Myöhemmin aikuisena Lauran kyyryksi nimeämä tunne purskahteli pintaan eri tilanteissa, kuten kulttuurielämysten äärellä.
– Niissä hetkissä saatoin esimerkiksi havahtua huomaamaan, että tulen aika pitkältä takamatkalta. Kulttuurinen pääomani oli erilainen kuin toisista lähtökohdista tulevilla kavereillani.
Kyyry ei ole kotiseutuvihaa
Kotiseutuvieraus eli kyyry voi tuntua erillisyytenä tai häpeänä. Se, ettei tunne istuvansa synnyinseuduilleen, voi aikuisena aiheuttaa juurettomuuden tunteita. Ne tunnistaa myös juontaja, kirjailija ja toimittaja Jenni Pääskysaari, joka kasvoi Vantaan Korsossa.
Radanvarsilähiön pihapiirissä tuli tutuksi koko elämän kirjo. Välillä naapurin humalainen mies putosi puolialastomana parvekkeelta, toisinaan parkkipaikalla paloi auto soihtuna.
Jenni alkoi vasta myöhemmin elämässään miettiä, millä tavoin lapsuuden kokemukset ovat vaikuttaneet elämään, arvoihin ja asenteisiin. Hän kirjoitti viime vuonna julkaistun fiktiivisen, mutta oman elämän käänteistä vauhtia ottavan romaanin Mielen maantiede.
– Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, ettei kaikkien autoja pöllitty, eikä kaikkien taloyhtiöiden pihoissa käynyt poliisi useammin kuin postiauto. Mutta sellainenhan lapsen maailma on, ei tiedetä muusta, Jenni toteaa.
Samaan aikaan, kun rujon paikan maineessa ollut kotipaikkakunta näytti nurjia puolia, löytyi paljon myös kaunista ja hyvää. Pihalla oli leikkikavereita, ja äidin kanssa käytiin keräämässä pehmeitä pajunkissoja.
Kotiseutuvieraus ei ole kotiseuturakkauden vastakohta.
― Laura Hakanen
Laura muistuttaakin, että kotiseutuvieraus ei ole kotiseuturakkauden vastakohta. Kyyry ei tarkoita kotiseutuvihaa.
– Jokin asia voi olla samaan aikaan rakas ja vieras. Koen itsekin suurta rakkautta omaa kotiseutuani kohtaan, mutta se on edelleen myös ihan järjettömän vieras minulle. En edelleenkään ole siellä kotonani.
Lähtemiseen liittyy myös haikeutta
Laura Hakanen lähti etsimään omaa paikkaansa 19-vuotiaana ja päätyi Lahden ja Oulun kautta lopulta nykyiselle kotipaikkakunnalleen Helsinkiin.
Jenni Pääskysaari tuumaa, että Korso ikään kuin puristi hänet ulos. Kun omaa yhteisöä ei tuntunut löytyvän, Jenni päätyi Kallion ilmaisutaidon lukioon ja jäi lopulta asumaan Helsinkiin.
– Olen tuntenut haikeutta ja jopa surua siitä, etten löytänyt paikkaani Korsosta, Jenni miettii.
Moni kyyryä potenut on kertonut Lauralle, että on pitkään tuntenut itse olevansa vääränlainen ja potenut siitä huonommuutta. Mutta entä jos onkin oikeastaan niin, että kotipaikka on vääränlainen?
Laura ja Jenni eivät kumpikaan tunnista ajatusta ylpeänä takki auki kotipaikkakunnalta lähtemisestä, vaikka sellaista roolia lähtijöille joskus tarjoillaan. He eivät kotiseutuvieraudessaan hetkeäkään kokeneet olevansa muita parempia, oikeastaan toisinpäin.
– Yhtä lailla voi ajatella niinkin päin, että paikkakunnalle jääneet osasivat sen homman, me lähtijät emme. Olisi monella tavalla helpompaa voida jäädä aloilleen. Toivoisin lähtijöitä kohtaan enemmän ymmärrystä, Laura huomauttaa.
Kotiseutuvierautta voi tuntea myös ilman muualle muuttamista. Se voi olla tuttu tunne niin pikkupaikkakunnalla kuin pääkaupunkiseudullakin asuvalle.
Kannustavia aikuisia tarvitaan
Kun lapsi tai nuori kokee joukkoon kuulumattomuuden tunteita, voi kannustavien ja eteenpäin lempeästi tuuppivien aikuisten merkitys olla mullistava. Jenni nostaakin kyyrylle vastinpariksi sanat noste tai katse.
– Olisi hyvä marssittaa esiin ne tarinat, joissa joku kodin ulkopuolinen aikuinen on nähnyt lapsen ja nuoren. Sanonut, että antaa mennä vaan! Sä olet tässä hyvä! Minulle sellainen ihminen oli näytelmäkerhon ohjaaja, joka katsoi silmiin, muisti nimen, otti mukaan ja kutsui leikkiin mukaan. Se katse on kantanut minua elämässä tosi paljon.
Laura muistuttaa, että kukin meistä voi tarjota tärkeän esimerkin lähipiirissä oleville nuorille kaikilla paikkakunnilla. Hän on yhdenlaisen aikuisen mallina omien ja tuttavaperheen lasten lisäksi työssään ammattikorkeakoulun opettajana.
– Yritän omalla esimerkilläni näyttää, että tällainenkin aikuinen voi olla, tällaisiakin valintoja voi tehdä. Toivon, että sitä kautta he saavat tärkeitä erilaisia aikuisuuden ja elämäntavan malleja.
Ikä muuttaa mielikuvia
Aika ja ikä muuttavat suhdetta kotipaikkakuntaan. Laura Hakanen on saanut nähdä Anjalankosken uudessa valossa omien aikuisten lastensa myötä. Varsinkin kuopus on viihtynyt valtaosan kesistään äitinsä kotiseuduilla esimerkiksi kalastuksesta nauttien.
– Lasten kautta olen nähnyt, että siellä on hitaampi syke ja magee luonto. Tuntuu, että kaikilla on enemmän aikaa ja ihan toisenlainen tapa olla ja elää.
Jos Jennin nuoruudessa, 90-luvun laman aikaan, kotiseudulle Korson keskustaan nousi itsepalvelukirpputoreja ja pubeja enemmän kuin pankkeja ja kampaamoliikkeitä, on tilanne nyt toinen.
Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, ettei kaikkien autoja pöllitty, eikä kaikkien taloyhtiöiden pihoissa käynyt poliisi useammin kuin postiauto.
― Jenni Pääskysaari
– Nyt kun menen Korsoon, se on viriili ja kylämäinen. Kehottaisin myös niitä, jotka usein vain hurauttavat siitä junalla ohi, jäämään joskus asemalla ja kävelemään pikkaisen pidemmälle, Jenni Pääskysaari toteaa.
Täytyykö kotiseutuvieraudesta sitten yrittää päästä eroon? Lauran mielestä ei. Oleellista on havaita se ja tunnistaa millaisissa hetkissä se vaikuttaa.
– Toki suhde kotipaikkaan voi myös muuttua myönteisemmäksi, mutta ei kotiseutua tarvitse rakastaa. Se voi olla ihan yhdentekeväkin. Kotiseutuvieraus voi olla myös voimavara, joka vie eteenpäin. Rohkeus, joka auttaa tekemään asioita, Laura muistuttaa.
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 14.5. kello 17.10 ja sunnuntaina 15.5. kello 9.10 ja Yle Areena. #flinkkiläkellomäki
Lisää aiheesta Yle Areenassa
