Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Spice Girlsin Mel B oli roolimalli luokan ainoalle ruskealle tytölle Ujuni Ahmedille – "Minulla on oikeus omaan elämääni"

Päivitetty 09.05.2022 12:00.
Ihmisoikeusasiantuntija Ujuni Ahmed Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana Mediapoliksen studiossa Tampereella.
Kuvateksti Ihmisoikeusasiantuntija Ujuni Ahmed Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana.
Kuva: Harri Hinkka, Yle

Millainen Suomessa teiniksi kasvavan somalialaistaustaisen tytön pitää olla? Ihmisoikeusvaikuttaja Ujuni Ahmed tunsi nuorena itsensä vääränlaiseksi sekä maahanmuuttajien että kantasuomalaisten parissa.

Oli Pitäjänmäen ala-aste, kolmas luokka ja Spice Girls. Ujuni Ahmed kuuli ensimmäistä kertaa viiden tytön yhtyettä nimeltä Spice Girls. Parivuotiaana Suomeen tullut Ujuni oli ollut alakoulussa luokan ainoa ruskea tyttö eikä roolimalleja pahemmin ollut. Scary Spice eli Mel B tanssi hiukset auki, pukeutui vartalonmukaisiin vaatteisiin ja oli oma itsensä.

– Mel B ylitti kaikki ne rajat, joita minulle oli tolkutettu: pitää olla vaatimaton, pukeutua peittävästi, ei saa olla esillä. Mel B avasi uuden maailman, Ujuni sanoo.

Tänä päivänä 34-vuotias Ujuni Ahmed on ihmisoikeusvaikuttaja, joka on rohkeasti puhunut tyttöjen sukuelinten silpomista vastaan ja yhdessä muiden kanssa ajanut eteenpäin muutosta Suomen rikoslainsäädäntöön. Silpomisen itse lapsena kokenut Ujuni tietää mistä puhuu.

– Meidän hätää on ymmärretty ja meitä suojellaan, Ujuni sanoo.

Tie on ollut kuitenkin kaikkea muuta kuin sileä. Roolimalleja ei ollut myöskään aikuisille ja Ujunin mukaan vallitsi suuri hämmennys siitä, millainen Suomessa teiniksi kasvavan somalialaistaustaisen tytön oikein piti olla.

– Tunsin häpeää siitä, että olin vääränlainen niin omassa yhteisössäni kuin kantasuomalaistenkin keskuudessa, Ujuni sanoo.

Mel B eli Scary Spice, Spice Girls -yhtyeestä katsoo itseään peilistä. Kuva otettu peilin kautta.
Kuvateksti Spice Girlsin Mel B oli Itä-Helsingissä kasvaneelle Ujunille tärkeä roolimalli. Ujuni sanoo, että Mel B oli hänelle ensimmäinen sellainen julkisuuden ihminen, joka näytti samalta, vaikka pukeutuikin tavalla, joka ei ollut Ujunille sovelias.
Kuva: Columbia Pictures/ Everett Collection/All Over Press

Oikeus omaan tarinaan

Nyt Ujuni Ahmed on kirjailija Elina Hirvosen kanssa kirjoittanut kirjan nimeltä Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin. He ovat matkustaneet Somalimaahan ja pohtineet yhdessä niin niitä syviä häpeän ja kelpaamattomuuden tunteita kuin sitä rohkeutta ja pakkoa puuttua asioihin, jotka ovat väärin.

– Ihmettelen sitä, miten Elina on päässyt pääni sisälle. Olen tottunut, että jos haluan, että minua kuunnellaan, minun on oltava aika kova ja osata vaatia. Elina osasi sanoittaa sen haavoittuvuuden ja haurauden, joka minun sisälläni on, Ujuni kertoo.

– Kun aloitettiin tarinan kirjoittamista, sanoin Ujunille, että voi olla, että me riitaannutaan tai minä en ymmärrä mitään. Silloin voit vaihtaa minut pois. Näin ei käynyt, niin varmaan aika hyvin se sitten meni, Elina arvelee.

Ujuni sanoo, että häntä pelottaa kertoa oma tarinansa. Hän miettii, onko hänellä oikeus siihen.

– Kun on kasvanut yhteisöllisessä kulttuurissa, on tottunut siihen, että minä yksin en ole tärkeä. Että on vastuussa perheestä, lähipiiristä, ympärillä olevista ihmisistä. Vasta viime vuosina olen alkanut ymmärtää, että minun elämäni on minun ja minulla on oikeus omaan elämääni, Ujuni sanoo.

Elina puolestaan muistuttaa, että ensimmäisten somalialaisten Suomeen tulosta on jo yli 30 vuotta aikaa, eikä nimenomaan tyttönä kasvamisen kokemusta ole tuotu esiin.

– Oli jo aikakin, Elina sanoo.

Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen Somalimaassa lähellä Hargeisaa Laas Geelin kalliomaalauksilla.
Kuvateksti Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen Somalimaassa lähellä Hargeisaa Laas Geelin kalliomaalauksilla.
Kuva: Ujuni Ahmedin kotialbumi

Yksinäisyys ja häpeä

Ujuni sanoo, että yksinäisyyden ja häpeän tunteet ovat kulkeneet hänen elämässään mukana pienestä tytöstä pitäen.

– Olen aina kokenut olevani yksin. Se voi kuulostaa vähän oudolta, koska lapsuuden perheeni on iso ja ympärillä on iso yhteisö. Minulle yksinäisyys on sitä, että olen yksin ajatusteni kanssa. Että onko minussa jotakin vikaa kun ajattelen eri tavalla kuin muut.

Elina sanoo, että usein ne kaikkein kipeimmät asiat kätketään.

– Itselleni lukeminen on aina ollut tapa päästä yksinäisyydestä irti. Vaikka ei koskaan alkaisi puhua niistä omista kokemuksista, kirjan kautta voi löytää sen tunteen, että en olekaan niin yksin kuin ajattelin, Elina miettii.

Ujuni oli alakoulussa luokan ainoa ruskea tyttö.

– Ihonväri oli aina se ensimmäinen asia, joka minusta nähtiin. Ehkä sen olisi jotenkin kestänyt, jos olisi nähty se haavoittuva tyttö siellä ihonvärin takana. Yksinäisyyteen liittyy vahvasti häpeä. Se vie näkymättömyyden tielle.

Meistä Pohjolan perukoilla kasvaneista sanotaan, että olemme häpeällä kasvatettu kansa.

– Mummini kertoi, miten he saivat lapsena selkäänsä joka viikko, varmuuden vuoksi. Siinä on se riski, että lapsi saattaa tuottaa häpeää ja sitä pitää sitten väkivalloin kontrolloida, Elina sanoo.

Ujunin mukaan hänen on usein mietittävä todella tarkasti, miten sanansa asettaa.

– Jos puhun vaikka minuun kohdistuvasta väkivallasta, niin edelleen siellä pohjalla on se pelko, että onko minulla oikeus puhua. Etten tuottaisi häpeää yhteisölle. Siinä on ollut tekemistä, Ujuni toteaa.

Ujuni Ahmed. Koronauutiset.
Kuvateksti Ujuni Ahmed Ylen somalinkielisten koronauutisten juontajana. Ujuni joutui uutisjuontajan työssään rasistisen vihapuheen kohteeksi.
Kuva: Jorge Gonzalez / Yle

Siilitien aseman jälkeen riisuin huivin

Ujuni sanoo, että aikuiseksi kasvamisen vuodet olivat kaksoiselämää. Hän piti kodin ja koulun asiat tiukasti erillään. Oppimisvaikeudet olivat myös häpeän aihe.

– Pari vuotta sitten minulla todettiin tarkkaavuuden häiriö ADD ja toki se selitti monta asiaa. En ollutkaan tyhmä, opin eri tavalla, Ujuni sanoo.

Muutenkin teinivuodet olivat rankkoja. Ujuni etsi omaa paikkaansa karkailemalla kotoa.

– Jotenkin ne narut tulivat vain vahvemmin ympärille, oli sellainen sisäinen paniikki, että nyt on päästävä pois. Muistan kuinka suunnittelin, että Siilitien metroaseman jälkeen riisun huivin pois. Se oli todella pelottavaa, mutta halusin tehdä sen. Ei siellä metrossa kukaan tainnut edes huomata, Ujuni sanoo.

Entä se tyttöihin kohdistuva väkivalta? Ujuni kertoo, miten he olivat teini-ikäisinä ystävänsä kanssa kahvilassa, kun sinne tuli ystävän sukulaismies, joka löi ystävää, koska hänen mielestään tytöt eivät saaneet olla siellä.

– Meille sanottiin, että hän löi, koska rakastaa. Siinä on sitä kunniaan liittyvää väkivaltaa, että muka suojellaan uhria lyömällä häntä. Eivät rakkaus ja väkivalta kuulu samaan lauseeseen, Ujuni sanoo.

Tyttöjen Talosta tuli Ujunille ja ystäville turvapaikka. Siellä sai olla rauhassa, ilman pelkoa.

– Siellä ei ollut ikkunoita. Ei tarvinnut pelätä, että kuka näkee, Ujuni sanoo.

Kun riisuin huivin - Toista Yle Areenassa

Oma ääni löytyy

Ujuni oli pitkään pohtinut sitä, miksi maahanmuuttajayhteisöissä tyttöjä kohdellaan eri tavalla kuin poikia, miksi tyttöjä rajoitetaan, lyödään, silvotaan. Vuonna 2007 hän avasi suunsa Voima-lehdessä ja kuvitteli, että nyt kaikki muuttuu.

– Minulle tultiin sanomaan, että miten sinä kehtaat. Olet häpäissyt koko yhteisön, Ujuni sanoo.

Mutta kumpi on pahempaa vaikeneminen vai haukkuminen?

– Tiedän itsekin, miltä julkinen häpeä tai häpäisy tuntuu. Muistan kun luin tuon Ujunin Voima-lehden haastattelun, niin ajattelin, saako tämä tyttö sellaista tukea, jota hän nyt tarvitsee, Elina sanoo.

Ujunin mukaan häpeä ja tunne siitä, että on väärässä, sulki tehokkaasti suun. Kunnes tuli aika aukaista se uudestaan.

– Minua pyydettiin Kassandrateatterin näytelmään Mikä elämä! Esitin itseni kaltaista somalialaistyttöä, joka halusi opiskella. Yleisössä oli paljon somalaislaisäitejä, ja sain heiltä tukea. Se voimaannutti, Ujuni sanoo.

Somaliassa on ollut vahva teatteri- ja musiikkiperinne, ja Ujuni arveleekin, että moni nainen saattoi muistaa katsomiaan näytelmiä. Oli helpompi ottaa viesti vastaan taiteen keinoin.

– Taide on yksi suuri yksinäisyyden purkaja, ei tarvitse olla niin selkeitä ajatuksia tai mielipiteitä, se on sellaista yhteistä maastoa, jossa huomaa ettei ole yksin, Elina sanoo.

Ujuni Ahmed ja Eija Ahvo vuonna 2012 Kassandrateatterin näytelmässä Mikä elämä! Ujuni Ahmedin esittämä roolihahmo koskettaa epäilevän näköistä Eija Ahvon esittämää naista olkapäähän.
Kuvateksti Ujuni Ahmed ja Eija Ahvo Kassandrateatterin näytelmässä Mikä elämä! vuonna 2012. Näytelmä perustui somalialaistaustaisten naisten kokemuksiin elämästään Suomessa.
Kuva: Johnny Korkman

Vapaasti kadulla kulkevan velvollisuus

Nyt Ujuni Ahmed vetää ihmisoikeusjärjestö Fenix Helsinkiä ja ääni kuullaan paremmin.

– Fenixin kautta teimme selvityksen tytöistä, jotka viedään ulkomaille silvottaviksi. Me ei kyselty lupaa puhua, vaan me kerrottiin ja vaadittiin toimia, Ujuni sanoo.

Vapaasti kadulla kävelevällä on velvollisuus puuttua, se on yksi Elinan tärkeistä lauseista.

– Hyvä ystäväni, afganistanilainen nainen kasvoi edellisen talibanin vallan aikana ja joutui pysyttelemään vuosia kotona. Nyt hän asuu Suomessa ja iloitsee siitä, että saa kävellä vapaasti ulkona. Ajattelen, että kun itse on sattunut syntymään aikaan ja paikkaan, jossa ei tarvitse pelätä kadulla, niin kyllä se velvoittaa kuuntelemaan muita ja miettimään miten voisi yhdessä toimia, Elina sanoo.

Ujuni on monta kertaa saanut kuulla, että ei ole oikea muslimi, koska pukeutuu kuten haluaa, ja käyttää huivia silloin, kun siltä tuntuu. Mutta sitten hän kävi Whitechapelin moskeijassa Lontoossa.

– Se oli ihana, valoisa paikka, miehet ja naiset menivät samasta ovesta, oli pukeuduttu värikkäästi ja kauniisti. Se muutti minun kuvani siitä, miltä pitää näyttää, että on oikea muslimi, Ujuni sanoo.

Mutta Ujunille mikään asia ei ole mustavalkoinen joko tai vaan enemmän sekä että.

– Vaikka usko on minulle syvää ja merkityksellistä, voin silti olla kriittinen siihen, miten uskontoa käytetään väkivallan ja kontrollin oikeutukseen, Ujuni sanoo.

Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen Somalimaan Berberassa rannalla, kahlaavat rantavedessä.
Kuvateksti Ujunin ja Elinan rantapäivä Berberassa Somalimaassa.
Kuva: Ujuni Ahmedin kotialbumi

Et ole väärä

Ujuni Ahmed on nyt Kansallisteatterin kotikirjailija ja hänen tarinastaan on tekeillä myös näyttämöversio. Mikä on Ujunin viesti tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin?

– Ehkä tärkein viesti on se, että sinulla on oikeus tuntea niin kuin tunnet, ilman että koet itsesi vääränlaiseksi. On oikeus elää sen tunteen pohjalta ja sellainen elämä kuin itse haluaa.

– Jos joku sanoo, että olet vääränlainen, niin se ei ole totta. Jos joku tulee ulkopuolelta sanomaan näin, sitä ei pidä koskaan uskoa, Elina Hirvonen sanoo.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 7.5. kello 17.10 ja sunnuntaina 8.5. kello 9.10 sekä Yle Areena. #flinkkiläkellomäki

9.5.2022 klo 12.00 muokattu kohtaa "yhdessä muiden kanssa saanut läpi muutoksen Suomen rikoslainsäädäntöön." muotoon "yhdessä muiden kanssa ajanut eteenpäin muutosta Suomen rikoslainsäädäntöön."