Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Kun sinua ei ole olemassa edes virallisessa asiakirjassa – muunsukupuolinen Piki Rantanen kertoo, miltä tuntuu olla näkymätön yhteiskunnassa

Päivitetty 09.05.2022 19:06.
Kuvassa Piki Rantanen
Kuvateksti Piki Rantanen
Kuva: Sari Casal / Yle

Transoikeuksista on alettu puhua julkisuudessa. Silti yksi ryhmä jää keskustelun ulkopuolelle: muunsukupuoliset. Aktivisti Piki Rantanen kertoo, miltä tuntuu tehdä itseään näkyväksi yhteiskunnassa.

Muisto alakouluajoilta. Naurunremakka ympärillä hämmentää Piki Rantasta. Toiset lapset kyselevät häneltä, onko hän tyttö vai poika. Ja siinä tuntuu olevan muiden mielestä jotain hauskaa. Rantanen ei saa tilanteesta kiinni. Hänelle jaottelu ei käy järkeen, mutta muille se tuntuu olevan itsestäänselvä.

Kouluaika oli kiusaamisen värittämää. Piki Rantanen oli Uudessakaupungissa muille “liikaa”. Liian äänekäs, liian hyvä koulussa, liian köyhä, liian näkyvä ja ennen kaikkea poikkesi liikaa muista. Tuntui, ettei omalle itselle ollut tilaa. Oli vaikea hengittää.

– Olin stereotyyppinen hikipinko, mutta tosi kaoottisella luovalla twistillä. Siitä sai kuulla.

Rantasesta tuntui, että pienellä paikkakunnalla hänen identiteettiään rakennettiin ulkoapäin sen perusteella, mitä hänen kuviteltiin olevan. Eikä hän kokenut olevansa mitään niistä asioista. Hänestä tehtiin oletuksia esimerkiksi perhetaustan ja ulkonäön perusteella.

Jo 12-vuotiaana Rantanen koki, että kotikaupungista oli pakko päästä pois. Hän päätti hakea Anna Tapion sisäoppilaitokseen Pälkäneelle, minne myös pääsi.

Valitettavasti henkinen väkivalta jatkui myös uudessa yläkoulussa. Rantaselle sosiaalisten vihjeiden tulkitseminen on haastavaa eikä hän ymmärtänyt, että hänenen kavereina pitämiensä ihmisten kehulta kuulostavat sanat olivatkin ivallisia. Kiusaamista tapahtui myös hänen henkilökohtaisessa blogissaan, johon koulun vanhemmat oppilaat kävivät kirjoittamassa ilkeitä kommentteja.

Piki istuu portailla silmät kiinni.
Kuva: Sari Casal / Yle

Pitkään Rantasella ei ollut sanoja omille tuntemuksilleen, siksikin kouluaika oli hämmentävää.

– Tiesin kyllä vaikkapa, mitä on olla homo. Sitä tosin käytettiin haukkumasanana ja se oli jotain nöyryyttävää.

Sukupuolen moninaisuudesta Rantanen löysi tietoa yläasteikäisenä internetistä. Sitä kautta löytyi ihmisiä, joilla oli samankaltaisia kokemuksia.

– Siihen asti olin ajatellut, että olen sekaisin päästäni, koska minulla on tällaisia tunteita, joita kenelläkään muulla ei ole. Tuntui pahalta ja että joku on pielessä, koska asioista ei puhuttu. Tuolloin viimein tajusin, ettei mikään ollutkaan pielessä.

Kaikelta tältä olisi voinut välttyä, jos koulun seksuaalikasvatuksessa olisi mainittu sanallakaan transihmisiä.

Kun oikea termistö viimein löytyi, sanat toivat ymmärrystä ja selkeyttä epämääräisille ajatuksille.

– Kaikelta tältä olisi voinut välttyä, jos koulun seksuaalikasvatuksessa olisi mainittu sanallakaan transihmisiä. Mutta ei niin ei.

Nykyään Rantasta voi pitää erityisen hyvänä sanoittamaan vaikeita asioita. Hän esittää feministisiä lavarunojaan tapahtumissa ja saa yleisöstä vastakaikua: “Viimeinkin, joku pukee sanoiksi epämääräiset tuntemukseni”.

Hän tekee ihmisoikeusaktivismia muun muassa instagramissa, jossa hän käy syvällisiä keskusteluja seuraajiensa kanssa.

Hän kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallalla olevia eriarvoistavia rakenteita kaikkialla, missä toimii. Jos joku asia on epäoikeudenmukainen, se pitää muuttaa. Perusteluksi ei riitä, että näin on aina ollut ja tehty.

Rantanen on saanut aktiivisesta nuorten oikeuksien ajamisesta ja hyvinvoinnin edistämisestä tunnustusta, ja 2020 hänet valittiin Vuoden sateenkaarinuoreksi.

Rantanen on pohjattoman kiinnostunut mediasta. Se on läsnä hänen elämässään paitsi kuluttajana myös hänen taiteessaan, työssään ja opinnoissaan.

Mediatutkimuksen opinnoissaan nykyisessä kotikaupungissaan Tampereella hän on perehtynyt erityisesti sukupuolen representaatioon mediassa. Rantasta kiinnostaa etenkin sosiaalisen median aktivismi ja kuinka se mahdollistaa osallistumisen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Sosiaalinen media on ollut näkyvyyden paikka kaikille niille asioille, joita ei ole näkynyt elämässäni muuten.

Henkilökohtainen on yhteiskunnallista, ja Rantasen taide ja aktivismi pohjautuvat hänen omiin kokemuksiinsa. Hänen runonsa käsittelevät esimerkiksi mielenterveyttä, itsensä etsimistä, sukupuolta ja ihmissuhteita.

– Joka ikinen runokeikka on pieni protesti.

Piki Rantanen nojaa vaalean oranssiin betoniseinään.
Kuva: Sari Casal / Yle

Sanat ovat Rantaselle luontevin ilmaisun keino. Vihjailujen sijaan Rantanen toivoo, että asioista puhuttaisiin mahdollisimman suoraan: jos käyttäisimme yhteisiä sanoja, voisimme säästyä paljolta mielipahalta ja väärinymmärryksiltä.

Myös ihmisten kunnioittaminen on Rantaselle tärkeää. Vaikkei toista ymmärtäisi, se ei oikeuta tökeröä käytöstä.

Rantanen itse kohtaa jatkuvasti väärinsukupuolittamista ja sukupuolensa kyseenalaistamista. Välillä hän pystyy olemaan tilanteissa välinpitämätön, mutta toisinaan ärsyttää. Kuten esimerkiksi silloin, kun hän oli ystäviensä kanssa syntymäpäiväjuhlissa baarissa, ja jonkun oli pakko tulla vänkäämään asiasta kesken juhlien.

Piki Rantanen katsoo sivusta kameraan.
Kuva: Sari Casal / Yle

Muunsukupuoliset ovat hyvin näkymättömiä yhteiskunnassa. Ihmiset ymmärtävät ehkä transsukupuolisuutta silloin, kun koettu sukupuoli on linjassa binäärisen kahtiajaon kanssa, eli ihminen tuntee itsensä naiseksi tai mieheksi. Sen sijaan tuntuu olevat hankalampaa ymmärtää heitä, joiden kokemus jää tämän kahtiajaon ulkopuolelle.

Yksi iso ongelma muunsukupuolisille Suomessa on se, että virallisissa asiakirjoissa he ovat yhä miehiä tai naisia. Muita vaihtoehtoja ei ole. Vireillä olevassa translakiuudistuksessakin epäkohta on vaarassa jäädä korjaamatta.

– Meitä ei vain ole olemassa. Niin kauan kun lainsäädäntö ei tunnista meitä, emme voi puuttua erityisesti muunsukupuolisten kohtaamiin ongelmiin. Se on aika rankkaa ja tuntuu vähän toivottomalta.

Silloin kun muunsukupuolisuudesta on jonkinlainen ymmärrys, ennakko-oletus on lähtökohtaisesti hoikka, valkoinen ja androgyyni henkilö. Tähän muottiin Rantanenkin koki aiemmin paineita mahtua.

Rantanen oli teini-iässä hukassa itsensä kanssa, ja sisäisistä ja ulkoisista paineista seurasi syömishäiriö. Syömisen rajoittaminen oli jotain, mitä tuntui helpolta hallita. Silti se oli vain illuusio kontrollista.

Toipumisprosessi lähti siitä, että aloin kohdella itseäni kuin vanhaa, väsynyttä ja vittuuntunutta lemmikkiä.

Terveemmän kehosuhteen Rantanen on saavuttanut pikkuhiljaa opettelemalla olemaan lempeämpi itselleen. Myös monipuolisella kehokuvastolla on ollut suuri merkitys toipumisessa. Hän alkoi seurata erinäköisiä ihmisiä instagramissa, jossa hän tutustui myös kehopositiivisuusliikkeeseen.

Rantanen alkoi välttää negatiivista puhetta itselleen: eihän hän ikinä sanoisi niin ilkeitä asioita kenellekään muulle.

– Toipumisprosessi lähti siitä, että aloin kohdella itseäni kuin vanhaa, väsynyttä ja vittuuntunutta lemmikkiä. Ymmärrän, että vihaat ruokaa, ulkoilua ja kaikkea näitä asioita, jotka ovat sinulle hyväksi, mutta nämä täytyy nyt vaan tehdä.

Piki Rantanen istuu rautaportailla.
Kuva: Sari Casal / Yle

Tänä päivänä Rantanen uskaltaa olla häpeilemättä juuri sellainen kuin on. Rantanen meikkaa näyttävästi, pukeutuu mekkoon tai korkokenkiin, jos huvittaa ja ilmaisee itseään juuri niin kuin milloinkin haluaa.

Tämä tuntuu olevan ongelma paitsi cis-ihmisille, eli henkilöille, jotka kokevat sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä sukupuolta, mutta myös osalle transyhteisöä.

– Edelleen transihmisiltä vaaditaan julkista kärsimysnäytelmää. En näytä siltä, että häpeän valtavasti vartaloani tai että minulla olisi jatkuvasti paha olo. Muiden silmissä sukupuolikokemukseni ei voi olla aito, jos se ei tunnu vaikealta.

Sukupuolen pitäisi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla asia, jonka jokainen yksilö määrittelee itse, mutta se ei toteudu.

– Tällä hetkellä on niin, että pitäisi mahtua muiden määritelmään ja odotuksiin sukupuolesta, jotta se otetaan todesta. Se on epäreilua ja julmaa.

Suuri osa transtarinoista on cisheteroiden toisille cisheteroille esittämiä tragedioita.

Transihmisten representaatio mediassa on hyvin kapeaa. Lisäksi transihmisiä määrittelevät pääsääntöisesti muut kuin transihmiset itse, mikä on kestämätöntä, Rantanen huomauttaa.

– Suuri osa transtarinoista on cisheteroiden toisille cisheteroille esittämiä tragedioita. Ne esitetään aina kivun ja kärsimyksen tai vaihtoehtoisesti sankaruuden kautta.

Piki Rantanen mustan puuoven edessä.
Kuva: Sari Casal / Yle

Yksipuolinen ja traaginen kuvasto ajaa transihmisiä ahtaalle. Erityistä haittaa siitä on transnuorille, jotka ovat vielä kaapissa.

– Jos itsen kaltaisia ihmisiä esitetään ainoastaan niin, että heidän elämänsä on tosi kurjaa, eihän se rohkaise olemaan avoimesti oma itsensä.

Representaation ja moninaisuuden parantamisessa ensisijaisen tärkeää olisi, että vähemmistöjen ääni kuuluisi aidosti myös tekijöinä, mieluusti työprosessien jokaisessa vaiheessa alusta loppuun. Minimivaatimuksena olisi edes konsultoida sitä vähemmistöä, jonka tarinaa haluaa kertoa. Pelkästään hyvät tarkoitusperät eivät riitä.

– Jos vaikkapa jonkun ohjelman tuottavat cisheterot ihmiset, kaikki taloudellinen hyöty menee cisheteroille. Vaikka kuinka haluaisitte auttaa näyttämällä näitä asioita, se ei palvele ketään muita kuin cisheteroita, jos kaiken lisäksi se on vähän sinne päin tehty.

Piki Rantanen nauraa silmät kiinni.
Kuva: Sari Casal / Yle

Kaikista menneistä vaikeuksista huolimatta Rantanen on vilpittömän utelias tulevasta. Se, että hänestä on tullut oikeudenmukaisuutta puolustava aktivisti ja vaikuttaja, on omaa ansiota, hän huomauttaa. Pahoja tapahtumia on turha oikeuttaa sillä, että ilman niitä olisi kasvanut ehkä erilaiseksi.

– Vihaan sellaista ajattelua, että mikä ei tapa se vahvistaa. Se on käsittämättömän myrkyllistä. Lapsena en todellakaan ollut että jee, musta tulee vahva, kun näitä pahoja asioita tapahtuu. Silloin toivoin, että olisipa elämä vähän vähemmän hankalaa.

Jos Rantanen pääsisi puhumaan itselleen menneisyyteen, hän haluaisi kertoa nuorelle ahdistuneelle Pikille, että hänen kaikki unelmansa käyvät toteen. Tuolloin hän haaveili, että hän saisi esiintyä ja puhua ihmisille. Ja että hän tulisi kuulluksi ja saisi vain olla.

Keskustelu