Mikä on Sibelius-viulukilpailu, ja miksi sitä pitäisi seurata? Listasimme viisi vinkkiä, joiden avulla pääset klassisen musiikin kisahumuun
Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu käydään 18.–29.5. Helsingissä. Tässä jutussa kerromme, mistä kilpailussa oikein on kyse ja annamme viisi vinkkiä millä sinäkin pääset kiinni kisatunnelmaan.
1. Seuraa tähden syttymistä
Sibelius-viulukilpailu on arvostettu ja kansainvälinen viulukilpailu, johon osallistuu nuoria, alle 30-vuotiaita viulisteja. Kilpailumenestys on tärkeä askel tulevan huippuviulistin uralla.
Kilpailu jo itsessään kannustaa harjoittelemaan lujasti ja tarjoaa esiintymiskokemusta, ja menestyjille on tarjolla houkuttelevia palkintoja esiintymismahdollisuuksista riihikuivaan rahaan.
Sibelius-viulukilpailussa finaaliin päässeet esiintyvät kokonaisen sinfoniaorkesterin solistina. Silloin viimeistään nähdään, ketkä kilpailijoista on luotu säihkymään kansainvälisillä konserttilavoilla.
2. Nauti ihanasta musiikista
Kilpailussa tekninen taituruus on tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on musiikin tulkinta. Kilpailussa kuullaan toinen toistaan hienompia viuluteoksia, ja kukin viulisti tulkitsee musiikin sanomaa ja tunnetiloja omalla tavallaan.
Pakollisessa ohjelmistossa on paljon Jean Sibeliuksen musiikkia, Bachia ja Paganinia. Lisäksi välieriin päässeet kilpailijat saavat soittaa myös itse valitsemaansa musiikkia, joka tuo juuri heidän kykynsä parhaiten esiin.
Loppukilpailussa kaikki kuusi finalistia soittavat Sibeliuksen viulukonserton. Konsertto on huiman suosittu, kaikista 1900-luvun viulukonsertoista levytetyin ja esitetyin, ja lisäksi esittäjälle todella vaikea.
3. Kannusta omaa suosikkiasi
Kilpailijat ovat keskenään erilaisia soittajia ja persoonia. Löydätkö osallistujien joukosta mieleisesi tunteiden tulkin tai fysiikan lakeja uhmaavan virtuoosin, tai oletko kiinnostunut siitä, miten suomalaiset viulistit kisassa pärjäävät? Etsi kilpailijoista oma suosikkisi ja seuraa, miten hän menestyy!
Suomalainen on voittanut Sibelius-viulukilpailun vain yhden ainoan kerran, kun Pekka Kuusisto ylsi ykkössijalle vuonna 1995. Tänä vuonna saamme jännittää kolmen suomalaisosallistujan puolesta.

4. Analysoi ja arvostele kuin tuomari
Viulistien soittotaitoa arvioi ja kilpailumenestyksestä päättää kilpailun kahdeksanjäseninen tuomaristo. Yleisöllä on kuitenkin taipumus muodostaa omat mielipiteensä. Oletko sinä samaa vai eri mieltä tuomariston kanssa?
Kilpailuesityksiä ja tuloksia voit ruotia yksin tai vaikka pistää pystyyn kotikatsomon klassista musiikkia fanittavan ystävän tai naapurin kanssa.
Keskustelunaiheita tarjoavat myös Ylen kilpailulähetyksiä kommentoivat asiantuntijat sekä kilpailun oma, Länsi-Helsingin Musiikkiopiston viulistioppilaista koostuva varjoraati.
5. Uppoudu tiiviiseen kilpailutunnelmaan
Kilpailuissa vallitsee tiivis tunnelma: nuoret viulistit ovat kaikki harjoitelleet pitkään ja hartaasti, ja viulukilpailu on iso näytön paikka. Kilpailussa ei myöskään voi koskaan tietää, mitä tuleman pitää.
Joskus yleisön ennakkosuosikki putoaakin yllättäen jatkosta, tai aluksi huomaamaton viulistikyky puhkeaa kilpailun myötä kukkaan.
Tänä vuonna kilpailuun haki ennätysmäärä nuoria viulisteja, joten taso ja jännitys ovat oletettavasti vielä tavallistakin korkeammalla.
Päivitys 18.5. klo 14.25 Sibelius-viulukilpailun tuomaristo on kutistunut seitsenhenkiseksi sairastapauksen sekä koronarajoitusten aiheuttamien matkustushaasteiden vuoksi.
Päivitys 20.5. klo 13.37 Sibelius-viulukilpailun tuomaristo on kahdeksanhenkinen, edellisten peruutusten jälkeen tuomaristoon liittyi viulisti Jaakko Ilves.
Seuraa Sibelius-viulukilpailuja alusta loppuun Ylen kanavilla!
Sibelius-viulukilpailu Yle Areenassa.
Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella 29.5. klo 23.59 asti.