Hyppää pääsisältöön

Musiikki

Sibelius-viulukilpailuun osallistuu nuoria viulisteja ympäri maailmaa – tutustu kolmeen suomalaiseen, jotka selvittivät tiensä arvostettuun kilpailuun

Vuodelta 2022
Sibelius-viulukilpailun vuoden 2022 suomalaiskilpailijat taiteilijakuvissa vasemmalta oikealle: Otto Antikainen, Adrián Ibáñez-Resjan ja Kasmir Uusitupa.
Kuva: Sibelius-viulukilpailu

Sibelius-viulukilpailu on alkanut Helsingissä. Kansainväliseen kilpailuun haki tänä vuonna ennätysmäärä nuoria viulisteja, ja tänään käynnistyviin alkueriin saapuu 39 kilpailijaa 14 eri maasta. Kolme heistä on suomalaisia.

Otto Antikainen, 22

Suomalaisosallistujista nuorimmalla on takanaan opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, ja tällä hetkellä Otto Antikainen opiskelee berliiniläisessä Hanns Eisler -korkeakoulussa. Kilpailumenestystäkin on ehtinyt kertyä: Antikainen voitti Jyväskylän viulukilpailun vuonna 2016, ja vuoden 2020 Kuopion viulukilpailussa hän sijoittui kolmanneksi.

Viulisti Otto Antikainen taiteilijakuvassa viulunsa kanssa.
Kuvateksti Otto Antikainen
Kuva: Sibelius-viulukilpailu

Antikaisesta pääsy Sibelius-viulukilpailuun oli hieno juttu, mutta hän myöntää ison kilpailun myös jännittävän ja stressaavan. Kilpailua varten pitää harjoitella todella paljon, haastaa itseään ja hioa ohjelmistoa. Samalla taidot kehittyvät, ja kilpailun kautta voi olla mahdollista saada näkyvyyttä ja esiintymistarjouksia.

– Yritän ottaa kilpailun sen kannalta, että kilpailen itseni kanssa, kehityn ja teen oman parhaani, Antikainen kertoo asenteestaan.

Viulistin harjoituspäivä alkaa asteikoilla ja sormiharjoitteilla. Kun sormet toimivat kuten pitää, alkaa kappaleiden soittaminen läpi ja sellaisten kohtien hiominen, mitkä vaativat sillä hetkellä huomiota. Liikaa ei kuitenkaan kannata harjoitella, koska väsyneenä ei enää keskity kunnolla ja pahimmassa tapauksessa harjoittelee omia virheitään.

– On parempi käyttää tehokkaasti aikaa kuin vain soittaa todella paljon, Antikainen tuumii.

Pelkästään kova harjoittelu ei riitä kilpailutilanteessa. Paineet voivat olla todella kovat, ja viulistin täytyy jaksaa myös henkisesti.

Antikainen ei erityisemmin nauti kilpailun paineista, ja yrittää soittaa vapautuneesti ja omana itsenään. Hengitykseen keskittyminen auttaa pysymään rauhallisena, samoin kuin kilpailuun suhtautuminen kuin se olisi tavallinen konsertti.

Antikaisen soittoa päästään kuulemaan Sibelius-viulukilpailujen toisessa alkuerässä torstaina 19.5. Erä alkaa klo 17, ja Antikaisen soittovuoro on erässä neljäntenä noin klo 18.45. Hän soittaa Paganinin kapriisit 24 ja 11, Bachin partitasta nro 2 osan Chaconne sekä Sibeliuksen viulukappaleet Tanz-Idylle, Souvenir ja Berceuse op. 79.

Otto Antikaista haastatteli toimittaja Noora Hirn.

Adrián Ibáñez-Resjan, 24

Adrián Ibáñez-Resjan opiskelee tällä hetkellä sekä Sibelius-Akatemiassa että Münchenin musiikki- ja teatterikorkeakoulussa. Hän on ehtinyt kilpailla useissa kilpailuissa Suomessa ja ulkomailla, voittanut vuonna 2020 Kuopion viulukilpailun sekä vuonna 2015 kansainvälisen Grand Prize Virtuoso -kilpailun.

Adrián Ibáñez-Resjan taiteilijakuvassa viulunsa kanssa.
Kuvateksti Adrián Ibáñez-Resjan
Kuva: Sibelius-viulukilpailu

Myös Ibáñez-Resjan harjoittelee tavallista keskittyneemmin kilpailuihin valmistautuessaan. Vaikka ohjelmisto on suurelta osin jo ennestään tuttua, löytyy joka päivä jotakin hiottavaa.

– Kilpailujen hyviä puolia on, että ne kannustavat harjoittelemaan kaikenlaista ohjelmistoa, hän kertoo.

Ensikosketus Sibelius-viulukilpailuun syntyi Ibáñez-Resjanille jo lapsena, kun hänen isoisänsä ja ensimmäinen opettajansa Araik Resjan näytti hänelle nauhalta vanhoja viulukilpailun finaaliesityksiä. Tuolloin vielä Finlandia-talolla järjestetyt, orkesterin edessä soitetut finaalit tekivät vaikutuksen, ja nyt Ibáñez-Resjan on ensimmäistä kertaa itse mukana kilpailussa.

Jos hän selviytyy finaaliin asti, on pakollisessa ohjelmistossa kaksi viulukonserttoa, joista toinen on jokaiselle finalistille Sibeliuksen konsertto. Ibáñez-Resjan kuulee viulukonsertossa Sibeliuksen musiikin ja luonnon yhteyden, ja se on hänen suosikkiohjelmistoaan. Hän kertoo tapailleensa konserton finaaliosaa jo lapsena äitinsä kanssa, ja vaikeana pidetyn teoksen harjoittelun hän aloitti teini-ikäisenä.

– Se on kivaa soitettavaa, jos on oikeanlainen ote. Pitkälinjaisuus ja tietynlainen ajankäyttö, niitä tarvitaan, hän pohtii.

Omina vahvuuksinaan Ibáñez-Resjan pitää nopeaa oppimista ja kykyä vastaanottaa erilaisia haasteita. Solistisen viulunsoiton lisäksi hän on soittanut monenlaisissa kokoonpanoissa, orkesteriprojekteissa ja kamarimusiikkifestivaaleilla.

– Se on musiikillisesti tosi ravitsevaa, hän toteaa, ja toivoo myös jatkossa voivansa olla mahdollisimman monipuolinen muusikko.

Ibáñez-Resjanin soittovuoro Sibelius-viulukilpailun alkuerissä on neljännessä alkuerässä perjantaina 20.5. klo 17.00. Hän soittaa Bachin sooloviulusonaatista nro 1 g-molli osat Adagio ja Fuuga, Paganinin kapriisit 3 ja 7 sekä Sibeliuksen viulukappaleet Souvenir, Tempo di Menuetto ja Danse Caractéristique Op. 79.

Kasmir Uusitupa, 26

Kasmir Uusitupa on opiskellut pitkään Sibelius-Akatemiassa, ja opintoja on takana myös kansainvälisessä Menuhin-musiikkiakatemiassa Sveitsissä. Uusitupa on saavuttanut muun muassa Kuopion viulukilpailun erikoispalkinnon vuonna 2015, ja Anja Ignatius -viulukilpailun pääpalkinnon vuonna 2013. Uusitupa osallistui Sibelius-viulukilpailuun jo edellisellä kerralla vuonna 2015, ja on nyt siis mukana toista kertaa.

Viulisti Kasmir Uusitupa taiteilijakuvassa
Kuvateksti Kasmir Uusitupa
Kuva: Sibelius-viulukilpailu

Kilpailuun valmistautuessaan Uusitupa on soittamisen ohella pyrkinyt pitämään huolta niin fyysisestä kuin henkisestä kunnostaan ja ottamaan myös rennosti.

– Vähän alkoi jännittää, kun Sibelius-Akatemian luokkien oviin alkoi tulla varauskylttejä kilpailua varten, hän kertoo.

Uusituvan soittovuoro on heti ensimmäisessä alkuerässä torstaina 19.5. Erä alkaa kymmeneltä, ja Uusituvan vuoro on noin klo 11.45. Kilpailun alussa soittaminen on toisaalta jännittävää, mutta toisaalta Uusituvan mielestä on hyvä päästä soittamaan oma vuoro nopeasti.

Ohjelmistossa Uusituvalla on alkuerissä Sibeliuksen opuksesta 106 kaksi Dance champêtrea, numerot 1 ja 5, Paganinin kapriisit 17 ja 7 sekä Bachin partitasta nro 2 osa Chaconne.

– Chaconne on näistä alkuerän teoksista tunnetuin ja suurin, ja minulla on siihen myös erityinen tunneside, hän sanoo ohjelmistostaan.

Seuraa Sibelius-viulukilpailuja ja suomalaisviulistien vaiheita Ylen kanavilla!

Päivittyvä kilpailuseuranta verkkosivuillamme.

Sibelius-viulukilpailu 2022 Yle Areenassa.

Otto Antikainen vieraili Kulttuuriykkösessä toukokuun alussa. Kuuntele lähetys Yle Areenassa.