Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Suvivirsikirkossa kaikuu kesäinen ilolaulu

Vuodelta 2022
Päivitetty 27.05.2022 08:28.
Lahden Gospelkuoro laulaa.
Kuvateksti Lahden Gospelkuoro laulaa Suvivirsikirkossa.
Kuva: Jani Mahkonen/Lahden seurakunnat 2021

Muistatko, miltä tuntui laulaa koulun kevätjuhlassa Suvivirttä, kun kesän vapaus jo kutkutteli? Sunnuntaina 29.5. Yle Radio1:llä klo 10 kajahtelee tuttu Suvivirsi suorassa radiojumalanpalveluksessa, joka lähetetään Lahden Salpausselän kirkosta.

Kesäisen riemukkaassa ohjelmassa musisoivat Lahden Gospelkuoro ja musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro.

Epätyypillisempää kirkkomusiikkia

Lahden Gospelkuoroa johtava kanttori, GospelMaMaksi tituleerattu Marjaana Turunen on valinnut jumalanpalvelukseen hieman erilaistakin kirkkomusiikkia. Virsien lisäksi kuullaan nimittäin amerikkalaista gospelia sekä kotimaista kevyttä musiikkia. Gospelkuoro esittää mm. Pave Maijasen kappale Elämän nälkä.

- Suvivirren sunnuntain evankeliumitekstissä sanotaan: ”Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo”, toteaa gospelin uranuurtaja Marjaana Turunen.

Tekstin teemat saivat Marjaanan valitsemaan radiokirkkoon musiikkia mm. Pave Maijaselta.

- Haluan korostaa koko messussa - suvivirren, kesän ja luonnon ohella - päivän tekstistä nousevia teemoja: elämää ja valoa. Tästä syystä valitsin jumalanpalvelukseen tämän hienon laulun ”Elämän nälkä”. Myös siinä käsitellään elämää ja valoa, Turunen kuvailee.

Rukouslauluna gospelkuoro laulaa Antti Kleemolan säveltämän ja sanoittaman kappaleen Auta mua. Solistina kyseisessä

Suvivirsikirkko Lahden Salpausselän seurakunnasta

Ohjelma ei ole enää saatavilla

kappaleessa laulaa Matti Turunen.

Suvivirressä perinnettä ja uutta twistiä

Gospelkuoron kanssa Suvivirsikirkossa musisoi Lahden musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro, jota johtaa Camilla Sundberg.

- Laulamme Suvivirren säkeistöt vuorotellen Lapsikuoron kanssa, Marjaana Turunen kertoo.

Laulupuu laulaa omat säkeistönsä perinteisesti.

- Heidän kaunis laulunsa nostattaa kyyneleet silmiin! Gospelkuoron säkeistöissä on pikkuisen uutta twistiä, Turunen lupaa.

Liturgina jumalanpalveluksessa on Salpausselän seurakunnan vs. kirkkoherra Kaija Jyrkkä ja saarnaajana kasvatuksen pappi Antti Kettunen. Urkurina toimii Matti Hussi.

Laulupuu-kuoron ja Lahden Gospelkuoron lisäksi esiintyy LGK:n Trio, jossa soittavat Asko Turkia, piano, Antti Akkanen, basso ja Lari Hermanni Lius, rummut. Pianoa soittaa Laulupuu-kuoron kanssa Jarkko Kiiski.

Ohjelma on kuunneltavissa myös Yle Areenassa lähetysajan jälkeen.