Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Paha poliisi virittää ansaa Claude Sautet'n elokuvassa, joka on samalla intiimi draama

Vuodelta 2022
Näyttelijä Romy Schneider lähikuvassa. Kuva elokuvasta Likainen ansa (Max et les ferrailleurs).
Kuvateksti Romy Schneider
Kuva: Claude Mathieu / Lira Films

Vähemmän tunnetun ranskalaisohjaajan rikoselokuva on tavallaan sukua Likaiselle Harrylle: rikosetsivä uskoo tarkoituksen pyhittävän keinot.

Claude Sautet oli ranskalaisen elokuvan vähemmän tunnettuja merkkiohjaajia, joka toimi hieman sivussa suurimmat mainesanat keränneestä uuden aallon elokuvasta. Mutta aina 1960-luvun alusta kauas 1990-luvulle asti ulottuneella urallaan hän teki reilun tusinan verran kiinnostavia, parhaimmillaan erinomaisia kuvauksia ranskalaisten miesten ja naisten välisistä intohimoista, ristiriidoista ja kipupisteistä.

Monet näistä elokuvista Sautet naamioi rikoselokuviksi, ja sellainen on myös Teemalla esitettävä Likainen ansa (Max et les ferrailleurs, 1971), jonka pääosissa esiintyvät ohjaajan suosikkinäyttelijät Michel Piccoli ja Romy Schneider. Teema näyttää syksyllä lisää Schneider-elokuvia, joiden joukossa on toinenkin Sautet’n ohjaustyö César ja Rosalie.

Etualalla nainen (Romy Schneider) lyhyessä ruusunpunaisessa samettimekossa istuu nojatuolissa ja kurottaa varpaisiinsa; taustalla sängyllä makaa käteensä nojaten mies (Bernard Fresson) nahkatakissa ja farkuissa. Kuva elokuvasta Likainen ansa (Max et les ferrailleurs).
Kuvateksti Romy Schneider ja Bernard Fresson
Kuva: Claude Mathieu / Lira Films

Likainen ansa kertoo puritaanisesta poliisimiehestä, joka uskoo olevansa oikeutettu lähes kaikkeen rikollisen pohjasakan poistamiseksi katukuvasta. Hän ei sentään ole samana vuonna valmistuneen amerikkalaisen poliisielokuvan Likainen Harry, mutta tarpeeksi likainen punoakseen ansaa pienelle joukolle hulttiokansalaisia. Hän aikoo houkutella nämä amatöörivarkaat yrittämään oikeaa pankkiryöstöä ja käyttää apunaan porukkaan kuuluvaa mutta haavoittuvassa asemassa olevaa prostituoitua.

Likainen ansa liittyy saumattomasti Sautet’n muihin kuvauksiin keski-ikäisistä, keskiluokkaisista ja keskinkertaisista miehistä ja naisista, jotka herättävät toisissaan usein selittämättömiä mutta heltymättömiä, ajan mittaan tuskallisia ja ratkaisemattomia, lopulta jopa traagisia intohimoja. Näiden henkilöidensä kautta Likainen ansa muuttuu pelkästä rikostarinasta ja poliisikuvauksesta paljon henkilökohtaisemmaksi ja intiimimmäksi elokuvaksi. Tekoaikanaan se herätti teki huomiota myös sen tuolloin vielä harvinaisemmilla ”pahan poliisin” ja ansoittamisen teemoillaan.

Johan Förnäs on Ylen elokuvahankkija. Likainen ansa nähdään Teemalla tiistaina 31.5.