Hyppää pääsisältöön

Luonto

Valvo ainakin yksi yö linnunlaulua kuunnellen

Vuodelta 2022
Lohjan Hyvelänjärven maisemaa toukokuisena yönä.
Kuva: Minna Pyykkö

Keväällä ja alkukesällä kannattaa valvoa yö ja nauttia lintujen konsertista: tarjolla on hienoa taustakuoroa ja upeita solisteja. Nämä hetket eivät ole ikuisia – juhannuksen tienoilla paras konserttiaika on jo loppupuolellaan.

Ylen luontotoimittaja Minna Pyykkö ja tuottaja Asko Hauta-aho valvoivat vappuyön Lohjan Hyvelänjärvellä lintujen kevätkonserttia kuunnellen. Mukana oli myös lintuasiantuntija Jan Södersved BirdLifesta. Näin Minna raportoi yön tapahtumista:

Linnunlaulujen aamun tekijöitä yhteiskuvassa.
Kuvateksti Puolenyön aikaan kokoonnuimme Hyvelänjärven pellon reunaan.
Kuva: Minna Pyykkö

00.00 Lintujen kevätkonsertti alkaa jo pimeässä. Tapaamme puolenyön aikaan Lohjan Hyvelänjärvellä. Viemme mikrofonit maastoon ja äänisuunnittelija Mikko Kuokka tarkistaa yhteydet. Lähetysauto loistaa kodikkaasti pimeässä yössä viljasiilon vieressä rantapenkereellä.

Ylen lähetysautosta loistaa valo pimeässä yössä.
Kuvateksti Mikko Kuokka ja Asko Hauta-aho vievät mikrofonit maastoon.
Kuva: Minna Pyykkö

Yö on pilvinen ja aivan tyyni. Erotamme pimeydessä vaaleana hohtavan veden pinnan. Tiedämme, että Nummen joki on tulvinut ennätyksellisesti tänä keväänä, ja yli sata vuotta sitten kuivattu peltoalue on nyt veden vallassa.

Pelto on veden vallassa yön hämärässä.
Kuvateksti Pilvien välissä taivas hohtaa vaaleana ja heijastuu veden peittämältä pellolta.
Kuva: Minna Pyykkö

Istahdamme tuoleihin kuuntelemaan yötä. Hanhet pajattavat taukoamatta taustakuorona. Niillä tuntuu olevan jatkuvasti asiaa. Pulinasta voi toisinaan erottaa valkoposkihanhien haukahtelua ja tundrahanhien metallisena kilkahtelevaa ääntä.

Välillä yössä kuuluu töyhtöhyyppien naukaisuja ja kaulushaikaran kumeaa puhaltelua. Lehtopöllön huhuilu kuuluu muutaman kerran jostain hyvin kaukaa. Vesi tuntuu kantavat hyvin ääniä.

Taustakuoro: hanhet

1:19

03.00 Vähän kolmen jälkeen laulujoutsen laskeutuu aivan mikrofonin eteen. Emme näe sitä pimeydessä, mutta kuulemme upeasti sen fanfaarihuudot. Ajattelen Sibeliusta, joka nimesi laulujoutsenen usein sielulinnukseen. Joutsenen lentoonlähtö kuulostaa komealta. Räpylät läpsyttävät veden pintaa, ja kuulemme myös siipien lyönnit.

Laulujoutsenen fanfaari ja lentoonlähtö

1:11

Kiuru aloittaa varsinaisen aamukonsertin vähän ennen neljää. Pian sen jälkeen kuulemme aamun ensimmäisten rastaiden ja punarinnan laulua. Metsämikrofonin viereisessä kuusessa käyvät laulamassa vuorotellen mustarastas, laulurastas ja punarinta. Kuulostaa hauskasti aivan siltä kuin laulusolistit vaihtaisivat vuoroa konsertissa.

Rastassolistit

2:19
Aamu valkenee tulvivalla pellolla.
Kuvateksti Aamu valkenee sinisen hämärän kautta.
Kuva: Minna Pyykkö

05.00 Aamun valjetessa näemme, että vettä on kilometrien matkalla. On vaikea uskoa, että emme katsele järvimaisemaa. Ei ihme, että vesilinnutkin viihtyvät nyt näillä pelloilla. Monet odottelevat täällä kotijärven jäiden sulamista.

Aurinko nousee viiden jälkeen metsäsaarekkeen takaa. Näemme sen taivaanrannan punerruksena, vaikka taivas onkin pilvessä.

Taivas punertaa keväisenä aamuna Lohjan Hyvelänjärvellä.
Kuvateksti Taivas punertuu idässä auringonnousun aikaan.
Kuva: Minna Pyykkö

Auringon nousun aikaan hanhet lähtevät ruokailemaan läheisille pelloille. Ne lentävät matalalla veden päällä. Naurulokit innostuvat huutelemaan. Lintulajilista täydentyy nyt reippaasti, kun valon määrä on lisääntynyt ja voimme katsella maisemaa kaukoputkella.

Haalaripukuinen mies seisoo kaukoputken vieressä ja katselee tulvivalle pellolle.
Kuvateksti Kun valo lisääntyy, Jan kaivaa kaukoputken esiin.
Kuva: Minna Pyykkö

08.00 Kahdeksan jälkeen lintujen aamukonsertti alkaa olla lopuillaan ja aamun taika on hävinnyt. On aikaa syödä eväitä.

Västäräkki touhuaa vieressämme puukasalla. Sillä on selvästi pesänrakennus mielessä, ja nokka täynnä pesäntäytettä. Se katselee meitä epäileväisesti ja yrittää pujahtaa kasan sisään vaivihkaa.

On edelleen hyvin tyyntä. Veden pinta on kuin valtava hopeinen peili, joka heijastaa metsäsaarekkeet ja yli lentävät linnut.

Tavaroita kasaillessamme pellon yli lentää ruskosuohaukka, ja vähän sen jälkeen kuovi ylittää seurueemme komeasti huutaen. Sen myötä lintujen aamukonsertin lajimääräksi tulee lopulta 53 lintulajia.

Emme haalareissamme pellon laidalla näytä aivan perinteiseltä konserttiyleisöltä, vaan enemmänkin kolmelta teletapilta. Olemme kuitenkin hyvin tyytyväisiä kuulemaamme konserttiin.

Linnunlaulujen aamun asiantuntijat seisovat vierekkäin haalareissaan tyytyväisinä.
Kuvateksti Väsynyt mutta onnellinen konserttiyleisö.
Kuva: Asko Hauta-aho

Tarjolla oli hienoa taustakuoroa ja upeita solisteja. Kuulimme rastaiden huilumaisia lurituksia, kaulushaikaran matalia puhalluksia, varisten ja naurulokkien käheitä huutoja. Osa äänistä oli lyhyitä naksutuksia tai vihellyksiä, kuten haapanalla, osa pitkään jatkuvaa lurittelua, kuten kiurun tai punarinnan laulu. Telkät ja taivaanvuohet osallistuivat aamukonserttiin siipi- ja pyrstösulkien musiikilla.

Punarinta ja aamun äänimaisema

1:57

Nämä upeat hetket eivät ole ikuisia. Pian monet linnut jatkavat matkaansa ja kuljettavat äänet mukanaan. Pesinnän alkaessa alueelle jäävät linnutkin hiljenevät. Kevät menee nopeasti ohi. Siksi kannattaa ottaa kiinni näistä hienoista ohikiitävistä hetkistä. Kannattaa ehdottomasti valvoa yksi yö lintujen aamukonserttia kuunnellen.

Konserttiyleisönä Hyvelänjärvellä 1.5.2022:

Asko Hauta-aho, Mikko Kuokka, Minna Pyykkö, Jan Södersved

Aamun esiintyjät:

haapana, isokoskelo, jouhisorsa, kaakkuri, kalalokki, kanadanhanhi, kaulushaikara, keltasirkku, kiuru, korppi, kottarainen, kulorastas, kuovi, kurki, käpytikka, laulujoutsen, laulurastas, lehtopöllö, metsähanhi, metsäviklo, mustakurkku-uikku, mustarastas, naakka, naurulokki, nokikana, pajusirkku, peippo, pikkulokki, pikkuvarpunen, punakylkirastas, punarinta, punasotka, rantasipi, ruskosuohaukka, räkättirastas, sepelkyyhky, silkkiuikku, sinisorsa, sinitiainen, suokukko, taivaanvuohi, talitiainen, tavi, telkkä, tikli, tukkasotka, tundrahanhi, töyhtöhyyppä, uivelo, valkoposkihanhi, valkoviklo, varis, västäräkki