Ville Hytösen kolumni: Poikani suojeli hyönteistä, jota olisin samanikäisenä lyönyt lapiolla – Tallinnaan puuhataan kulkuväylää ötököille

Ihmisen pitää kutsua ötökät takaisin kaupunkiin, koska muuten emme selviä hengissä, kirjoittaa Virossa asuva kirjailija Ville Hytönen.

Katselen ikkunasta, kun poikani kantaa pihalla koppakuoriaista varovasti kädellään pois pihalaatoilta.

Hän käsittelee pientä eläintä varovasti ja laskee sen pensaan juureen.

Liikutun. Tuon ikäisenä olisin itse saattanut lyödä sitä lapiolla. Vielä 1980-luvulla ei toislajisia kyetty näkemään muuna kuin ihmisen äkillisten mielihalujen materiaalina. Vielä viisitoista vuotta sitten saatoin syödä Kaakkois-Aasian suurkaupungeissa hyönteisiä pikaruokana, puhumattakaan ankansikiöistä tai krokotiilihampurilaisesta.

En tiedä onko maailma tullut yhtään paremmaksi, mutta ainakin itse olen oppinut toislajisten kivusta, ymmärryksestä ja itseisarvosta, ja kirjoittanutkin kolme lastenkirjaa ötököistä.

Eläinten ja hyönteisten maailma on paljon monimutkaisempi kuin olemme kuvitelleet. Syömme, tallomme, tuhoamme eläimiä suurimmista pienimpiin ja viemme heidän elintilansa. “Väkivalta on moninkertaista ja koostuu paitsi fyysisistä teoista myös eläinten näkökulman kieltämisestä”, filosofi Elisa Aaltola kirjoittaa uudessa Esseitä eläimistä -esseeteoksessaan.

Syömme, tallomme, tuhoamme eläimiä suurimmista pienimpiin.

Lajikato on ilmastonmuutoksen ohella yksi inhimillisen kulttuurin häpeällisimmistä tuotteista.

Rakentamattomat paikat maapallollamme alkavat olla vähissä. Sen sijaan aiemmin rakennettua ja muokattua joutomaata on enemmän kuin koskaan, sillä joukkomuutot ja teollisuuden rakennemuutokset ovat edelleen käynnissä. Maalta muutetaan yhä kaupunkeihin, joista kasvaa valtioita suurempia kokonaisuuksia.

Köyhdytetyt pellot ja hylätyt huoltoasemat ovat yhä yleisempiä. Luonto valtaa niitä hitaasti takaisin, mutta lajirikkauden säilymisen puolesta olisi tehtävää myös kaupungeissa. Viimeisten kahdensadan vuoden aikana ihminen on vähät välittänyt muista eläinlajeista, mutta nyt alkaa olla pakko.

Naapurikaupungissani Tallinnassa ongelmaan on herätty. Uusin kaupunkisuunnittelullinen projekti on nimeltään “Ötököiden polku”, Putukaväil. Toukokuun lopussa julkistettu suunnitelma ottaa kaupunkirakenteessa huomioon myös pölyttäjät ja muut hyönteiset.

Kyse on puistovyöhykkeestä, jossa öttiäiset voivat elää, lisääntyä ja pölyttää rinnakkaiselossa ihmisen kaupunkikulttuurin kanssa. Vihervyöhyke ulottuu Pohjois-Tallinnasta Merimetsan ja Mustamäen kautta Hiiulle.

Mustamäen suureen risteykseen luodaan katujen päälle ötököiden ylikulkutaso.

Periaatteena on tukea luonnon monimuotoisuutta ja tarjota samaan aikaan yhteisöllisiä kaupunkiluontokokemuksia asukkaille. Ruokoinstallaatioita, olkiarkkitehtuuria, kaupunkimehiläisiä, suurjännitetorneihin kasvatettua kasvistoa ja kiinnostavimpana kaikista, Mustamäen suuren katuristeyksen kohdalle nouseva “lajienvälinen risteys”, jossa luodaan katujen päälle eräänlainen ötököiden ylikulkutaso.

Kun metsäteollisuus muuttaa luonnon monimuotoisuutta puupelloiksi, tapahtuu Elisa Aaltolan mukaan seuraavaa: “Jopa vuosikymmeniä vanhat muurahaiskeot ronkitaan auki ja levitetään maahan, hyönteisten asuttamat mättäät ja hetteiköt litistetään elinkelvottomiksi ja kaikki sellainen lahopuu, joka voisi edistää sekä hyönteisten että niitä syövien lintujen kukoistusta, hävitetään.”

“Ei saa olla yliherkkä”, Aaltola toistaa hänelle lapsena annettua ohjetta olla välittämättä eläimistä. Lause on julma ja myös elämänvastainen. Empatia eläimiä kohtaan ei ole pelkästään osoitus ihmisen empatiakyvystä vaan myös selviytymisstrategiasta, jolla asuinympäristömme voidaan säilyttää elinvoimaisena.

Lajikato ja ilmastonmuutos kulkevat käsi kädessä. Ne ovat maailmamme suurimmat eksistentiaaliset uhat ydinsodan ohella. Ne ovat myös kumuloituvia molempiin suuntiin. Jokainen pienikin askel tuhoon tai selviytymiseen tuottaa useampia lisäaskeleita muualla.

Se että en syö enää ötököitä Phnom Penhin kaduilla, on johtanut myös siihen, ettei jälkikasvuni lyö lapiolla hyönteisiä. Se että joku on havainnut hyönteiskadon uhkaavan planeettamme tulevaisuutta, saa tallinnalaiset luomaan urbaaneja öttiäispolkuja. Yksilön on otettava paitsi vastuu omista jalanjäljistään myös nostettava asia yhteiskunnalliseen keskusteluun.

On autettava pikkuötökkä turvaan, ihmisjalkojen ulottumattomiin. Kuten lapsikin jo ymmärtää.