Hyppää pääsisältöön

Podcastit

Rikostoimittaja Marko Niemi yllättyi itsekin – "Tämä on urani merkittävin juttu"

Päivitetty 09.06.2022 21:27.
Kuusimetsä, jossa puiden oksilla roikkuu osin punaiseksi värjääntynyttä valkoista lankaa.
Kuva: Heidi Gabrielsson / Yle

Tehdessäni taustatyötä Viimeinen johtolanka -podcastin neljänteen kauteen aavistin, että tapauksesta saattaa tulla tähän astisen rikostoimittajan urani merkittävin. Niin siitä sitten tuli.

En osannut aluksi edes toivoa sitä, mitä lopulta sain tallennettua nauhuriini.

Kun sain käsiini kesken podcastin tekoprosessin parisataasivuisen esitutkinta-aineiston Sari Liinaharjan jutun tutkinnasta, ajattelin, että tämä on rikostoimittajan lottovoitto. Nyt minulla on vankkaa poliisitutkintaa, johon verrata omia tutkimustuloksia, joita olin saanut ihmisiä haastattelemalla. Se mullisti käsikirjoituksen.

Poliisin pöytäkirjat luettuani tie oli auki. Löysin sitä kautta miehen, jota keskusrikospoliisi oli alkanut sovittaa Sari Liinaharjan henkirikoksen pääepäillyksi 2000-luvun alussa.

Etsin entisen pääepäillyn käsiini

Etsin entisen pääepäillyn käsiini ja menin soittamaan hänen ovikelloaan, ilman sen kummempia varoitussoittoja. Suureksi hämmästyksekseni mies otti minut ja avustajani vastaan ja halusi avautua 35 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Käymämme keskustelun ansiosta myös henkirikostutkinta on jälleen pyörähtänyt käyntiin, syyttäjän vetämänä. Tämä ei missään nimessä ole arkea työssäni.

Sari Liinaharja.
Kuvateksti Tammelassa vuonna 1987 kadonnut Sari Liinaharja.
Kuva: Poliisi

Kun juttelin tutkinnanjohtajan kanssa saamastani poikkeuksellisesta haastattelusta, hän sanoi “onneksi olkoon, olet nyt edennyt jutussa pidemmälle kuin poliisi 35 vuodessa”. Se kommentti ikään kuin palkitsi vaivat. Olin saanut aikaan jotain yhteiskunnallisesti merkittävää.

olet nyt edennyt jutussa pidemmälle kuin poliisi 35 vuodessa

― Paavo Tuominen, keskusrikospoliisi

Mikäli henkirikos nyt ratkeaisi näiden jatkotutkimusten jälkeen tai jos tapaus vihdoin saataisiin edes oikeuteen, niin viettämäni kuukaudet tämän mysteerin kimpussa eivät olisi olleet turhia.

Toimittajan tehtävä ei ole ratkaista rikoksia, ei edes rikos- ja oikeustoimittajan, mutta jos niin kävisi, niin olisihan se mitä suurimmassa määrin julkista palvelua.

Uudet poliisin pääepäillyn antamat tiedot Sari Liinaharjan henkirikoksen tapahtumaillasta eivät kuitenkaan ole edes Viimeinen johtolanka -podcastin uuden tuotantokauden merkittävin asia. Elämänsä kevättä eläneen nuoren lukiolaisen hengen riistäminen väkivaltaisesti on järkyttävä tragedia, joka on koskettanut laajasti paitsi uhrin perhettä, sukua, ystäväpiiriä, koulua ja koko pientä kyläyhteisöä Tammelan Hevoniemessä.

Mielestäni Helsingin Sanomien kriitikko ymmärsi arvostelussaan oikein podcastin painavimman annin. Vaikka sarjassa tuodaan esiin hätkähdyttäviä, uusia tietoja ja väitteitä Sari Liinaharjan kohtalosta, sen koskettavinta antia on Sarin siskon, Kristiinan suorapuheiset kuvaukset siitä, kuinka traagisesti henkirikos on vaikuttanut heidän perheeseensä. Tapaus traumatisoi perheenjäsenet, jokaisen tavallaan.

On hämmästyttävää, kuinka yksin henkirikosten uhrien omaiset jätettiin vielä -80-luvulla. Vasta -90-luku toi tullessaan muun muassa Rikosuhripäivystyksen ja muut auttavat palvelut. Kuvaavaa on, että ainoa apu, mitä Liinaharjan perheelle tarjottiin Sarin ruumiin löytymisen jälkeen syksyllä 1987, oli naapurissa asuneen kätilön rauhoittavat pistokset.

true crime -jutut jäävät liian usein tirkistelyn ja makaaberin murhaviihteen tasolle

― Mikko Järvinen, HS

Ennen kuin ensimmäistäkään kautta Viimeistä johtolankaa oli julkaistu mietimme työryhmässä, millaista rikospodcastia alamme kehittää suomalaisista, ratkaisemattomista rikostapauksista? Mikä olisi Ylen vastaus maailmalla suosionsa aallonharjalla surffaavaan true crime -buumiin? Emme halunneet mennä siitä, mistä aita on matalin.

Olen samaa mieltä kuin Hesarin kriitikko, jonka mukaan true crime -jutut jäävät liian usein tirkistelyn ja makaaberin murhaviihteen tasolle. Päätimme korostaa joka kaudella aina jotain yhteiskunnallista näkökulmaa tai vaikkapa läpivalaista jotain rikostutkinnan menetelmää.

Nuoren Piia Ristikankareen kuva kehyksissä piirongin päällä.
Kuvateksti Piia Ristikankareen kuva seisoo edelleen paikoillaan hänen kotinsa kaapin päällä.
Kuva: Heikki Soini

Ensimmäisellä kaudella käsittelimme Raisa Räisäsen katoamisen lisäksi muun muassa sitä, kuinka tietyn profiiliset henkilöt saavat kadotessaan enemmän palstatilaa ja julkista huomiota verrattuna muihin. Asialle on oma terminsä, mediatutkimuksessa puhutaan nätin tytön syndroomasta, englanniksi missing white woman syndrome tai missing pretty girl syndrome.

Bild av Susanne Lindholm
Kuvateksti Susanne Lindholm löytyi murhattuna kotitalonsa kellarista.
Kuva: Yle

Viimeisen johtolangan toisella kaudella kysyimme, liikkuiko Helsingissä 1970-80-luvuilla ravintoloista palaavia naisia saalistava sarjamurhaaja. Helsingin kellarisurmien lisäksi ihmettelimme sitä, kuinka nopeasti puhetapa on korrektisoitunut Suomessa. Enää poliisi ei voi antaa naisille ohjeita siitä, kuinka viihteelle lähtiessä pitäisi pukeutua vähemmän provosoivasti. Nyt ymmärrämme, että seksuaalirikos on aina tekijän, ei uhrin valinta.

Jotkut kavahtavat kellareita vielä vuosikymmentenkin jälkeen

Toisella kaudella kävimme traumapsykologian asiantuntijan kanssa läpi myös sitä, kuinka väkivaltainen rikos levittää pelkoa ympäristöönsä. Rikospaikasta, tässä tapauksessa kerrostalojen kellaritiloista, tuli asukkaille paha paikka. Jotkut kavahtavat kellareita vielä vuosikymmentenkin jälkeen.

Kolmannella kaudella ihmettelimme, kuinka vähän 15-vuotiaan ammattikoululaisen, Piia Ristikankareen katoaminen herätti huomiota -80-luvun Piikkiössä. Tapaus nousi julkisuuteen isommin vasta 2000-luvulla.

Ristikankareen tapauksessa kävimme läpi myös sitä, kuinka päällisin puolin hyvän perheen nuori saattaa syrjäytyä. Perheen uskonnollisuus ja muista poikkeava tapakulttuuri altisti Piian kiusaamiselle koulussa. Äidin alkoholismi taas aiheutti häpeää seurakunnassa.

Toukokuussa Yle Areenassa julkaistulla neljännellä kaudella käsittelimme siis sitä, kuinka yksin rikoksen uhrien perheet jäivät vielä kolme vuosikymmentä sitten. Peräti kahden jakson verran käsittelimme myös hypnoosin roolia rikostutkinnan apuna yleisesti ja Sari Liinaharjan murhatutkinnassa erityisesti.

Valitsemamme metodi näyttää toimivan, koska podcast kerää paljon kuuntelijoita

Valitsemamme metodi näyttää toimivan, koska podcast kerää paljon kuuntelijoita ja näyttää myös pitävän heidät otteessaan. Jakso jaksolta kuuntelijat pysyvät mukana, eivätkä lopeta kuuntelua kesken. Sen todistaa Areenan keräämät kuuntelutilastot.

Mikäkö metodini on? Edellä kerrotun lisäksi käyn huolellisesti läpi kaiken jo julkisuudessa olleen tiedon ja spekulaatiotkin. Haastattelen kaikki mahdolliset tapaukseen liittyvät tahot. Teen yhteistyötä poliisin ja omaisten kanssa, mutta myös epämääräisempien tahojen, jos heitä tavoitan. Usein ihmisillä on tarve puhua.

Marko Niemi