Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Kun rakkaus on menettänyt merkityksensä – Roberto Rossellinin elokuva heijastaa ohjaajan omaa suhdetta Ingrid Bergmaniin

Vuodelta 2022
Mies (George Sanders) ajaa autoa, matkustajan paikalla istuu nainen (Ingrid Bergman) leoparditurkissa ja selaa matkaopasta. Kuva elokuvasta Matka Italiaan (Matka Italiassa, Viaggio in Italia).
Kuvateksti Mies ja vaimo matkalla.
Kuva: Societe Parisienne De Production

Matka Italiaan jatkaa Kino Klassikon Sodankylän parhaat -sarjaa Teemalla lauantaina 11.6.2022.

Roberto Rossellini oli toisen maailmansodan jälkeen noussut italialaisen neorealistisen elokuvan tiennäyttäjäksi erityisesti teoksellaan Rooma – avoin kaupunki (1945). Mutta 1950-luvulle tultaessa Rossellini karisti tämän tyylisuunnan piirteitä elokuvistaan kun hän alkoi tarkastella ihmisen henkisiä puolia sekä elämän ja ihmissuhteiden epävakauksia. Samalla hänen elokuvansa menettivät kerronnan rosoista fyysisyyttä ja niistä alkoi tulla mietiskeleviä, hienovaraisia ja tyyliltään vähäeleisiä matkoja ihmisen sieluun.

Erityisesti tämä koski Rossellinin ja Ingrid Bergmanin yhteisiä elokuvia, kuten Matka Italiaan (Viaggio in Italia, 1954). Se on Rossellinin elokuvista myös kaikkein omaelämäkerrallisimpia, ja vaikka Rossellini välttää suoria yhtäläisyyksiä ja viittauksia, elokuva on selvästi saanut innoituksensa Rossellinin ja Bergmanin yhteisestä taipaleesta.

Matka Italiaan kertoo englantilaisesta pariskunnasta, joka matkustaa Italiaan katsomaan perimäänsä taloa ja paetakseen samalla avioliittonsa ikävyyttä. Kymmenen aviovuotta ovat johtaneet liiton väljähtymiseen, ja kaikki tuntuu nyt yhtä tylsältä kuin heidän latteat keskustelunsa.

Rakkaus on muuttunut merkityksettömiksi tavoiksi ja tyhjiksi kohteliaisuuksiksi, ja pariskunta on käytännössä yhtä pystyyn kuollut kuin heidän näkemänsä Pompeijin tuhon uhrit. Italian lämmössä ja ilmapiirissä jokin kuitenkin herättää heidän tunteensa uudelleen, ja he alkavat empien etsiä itseään ja toisiaan.

Tympääntyneen näköinen nainen (Ingrid Bergman) ottamassa valokuvaa Rolleiflex-kameralla rantamaisemassa. Kuva elokuvasta Matka Italiaan (Matka Italiassa, Viaggio in Italia).
Kuvateksti Matkailu ei piristä Ingrid Bergmania.
Kuva: Societe Parisienne De Production

Rossellini valitsi Bergmanin rinnalle taitavan kyynisen luonnenäyttelijän George Sandersin. Tämä kuitenkin arvosti kurinalaista elokuvantekoa selkeine käsikirjoituksineen ja järkyttyi, kun Rossellini improvisoi kohtauksia ja tihrusti repliikkejä paperin kulmaan. Sanders ei saanut juuri mitään käsitystä tarinasta ja dialogista, eikä hän myöskään ymmärtänyt, kuinka kuvausryhmä saattoi häipyä sukeltelemaan kesken työpäivän.

Bergman ei myöskään oikein välittänyt elokuvasta ja piti sen jälkeen parin vuoden tauon elokuvanteosta. Kovin hyvää vastaanottoa Matka Italiaan ei saanut muutenkaan, sillä valtaosa elokuvayleisöstä tuntui jakavan vain päähenkilöiden ikävystymisen. Monet nuoren polven ohjaajat ja kriitikot kuitenkin oivalsivat Rossellinin kehittävän jälleen uudenlaista elokuvaa siinä missä aiemmin neorealismia, nyt sellaista missä toiminta, kehitys ja käänteet tapahtuivat ihmisten mielessä eikä fyysisenä toimintana. Jo vuonna 1958 vaikutusvaltainen Cahiers de Cinéma -lehti listasi Rossellinin teoksen kaikkien aikojen 12 parhaan elokuvan joukkoon.

Matka Italiaan Kino Klassikossa lauantaina 11.6.2022. Elokuvailta alkaa klo 21. Koko Sodankylän parhaat -paketti on Areenassa.

Elokuvan Matka Italiaan kuvaaja Enzo Serafini vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla 1991. Katso Sodankylän parhaat -jakso:

Roberto Rossellini & Matka Italiaan - Toista Yle Areenassa

Katso Areenassa myös dokumentti Rossellinit!