Hyppää pääsisältöön

YleX

YleX:n aamuissa kuullaan jatkossa Poikelusta, Pehkosta ja Parikkaa – tässä kaikki kanavan tulevat ohjelmamuutokset

YleX:n Jere Pehkonen (vas.), Jenni Poikelus ja Mika Parikka.
Kuva: Nelli Kenttä/YleX

Poikelus, Pehkonen ja Parikka aloittavat YleX Aamussa 1. elokuuta alkaen.

YleX:n uusi ohjelmakartta.

YleX:n aamuissa jatkavat elokuusta lähtien kanavan iltapäivästä tutut Poikelus, Pehkonen ja Parikka! Uuden aikakauden myötä kanavan ohjelmakarttaan tulee myös muita muutoksia.

YleX:n uusi ohjelmakartta.
Kuva: Nelli Kenttä ja Niko Sveins/YleX


Kanavan iltapäivässä juontaa kesän ajan Aikku, mutta syksyllä kanavapaikalle on tulossa lisäyksenä uusi juontaja. Myös muun muassa YleX Ilta ja Viikonloppu kokevat muodonmuutoksen: YleX Iltaa juontaa jatkossa Womma Seppälä, Viikonloppua Aino Tuppurainen.

Elokuun alussa PPP virittää puolestaan niin herätyskellonsa kuin vitsihuumorinsa aivan uusille ulottuvuuksille. Luvassa on Suomen viihdyttävin aamuohjelma kiinnostavien vieraiden ja aamun tärkeimpien puheenaiheiden kera.

YleX:n kanavapäällikön Hanne Kauton mukaan kolmikko on lunastanut paikkansa radiossa huumorintajulla, nokkeluudella ja loistavalla yleisösuhteellaan.

– Poikelus, Pehkonen ja Parikka ovat YleX:n kuuntelijoille tuttuja ja helposti lähestyttäviä juontajia, joiden kanssa herääminen on helppoa ja viihdyttävää. Vuosien treenaus iltapäivässä on hionut PPP:tä yhteen, ja nyt ohjelma pääsee kunniakkaalle paikalle aamuun, Kautto kommentoi.

Mutta miten kolmikko itse suhtautuu tulevaan pestiinsä?

– Parhainta tulevassa työssä on herätellä ihmiset uuteen päivään ja tehdä kuulijoiden kiireisestä arjesta helpompia, Jenni Poikelus kuvailee.

Jere Pehkonen uskoo sopeutuvansa uuteen vuorokausirytmiin ja tavoittavansa varhaisina tunteina “kaikki ne sielut, joiden henkinen lammaslauma etsii oikeaa karsinaa”.

– Aamuohjelman tekemisessä odotan eniten uusia ihmisiä radiovastaanottimien äärellä, joiden kanssa pääsee arkiaamuja aloittamaan. Uuden ohjelman myötä myös omat rutiinit kokevat suuren muutoksen.

Mika Parikka puolestaan haluaa tavoittaa kaikki pitsuli-kuulijat, mutta myös kerätä uutta yleisöä.

– Pitää opettaa koko kroppa uusille tavoille. Kuullaan siis aamuisin!

YleX Aamu: Poikelus, Pehkonen ja Parikka maanantaista 1.8. alkaen arkisin klo 6.30 Yle Areenassa ja radiossa.

Median tiedustelut:

YleX:n ohjelmapäällikko Hanne Kautto, 045 232 9624