Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Toivo lauluja paremmasta maailmasta

Vuodelta 2022
Henkilö meren jäällä katsoo auringonlaskua.
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Laulu voi valaista synkkää päivää tai jopa parantaa maailmaa. Mikä on sinun voimalaulusi? Millainen tarina tai muisto siihen liittyy? Miksi juuri tämä laulu valaa sinuun iloa, energiaa, toivoa, rauhaa tai uskoa tulevaisuuteen?

Marraskuun puolivälissä Yle Radio 1:ssä soivat laulut paremmasta maailmasta, kun Tampereen Aleksanterin kirkosta radioidaan yhteislauluilta suorana lähetyksenä. Laulun voima -sarjamme laulattaa kansaa nyt kuudetta kertaa.

Ehdota suosikkilauluasi! Kerro samalla, miksi haluaisit laulaa tai kuulla juuri oman laulusi. Nimenomaan tarinoista on saatu aiempien tapahtumakertojen mieleenpainuva ydin.

Lauluja paremmasta maailmasta voi ehdottaa sunnuntaihin 14. elokuuta saakka. Toiveita kerätään jo nyt, jotta toivekappaleista ehditään tehdä sovitukset säestäjille tilaisuutta varten.

Lauluja paremmasta maailmasta -yhteislaulutilaisuus pidetään Aleksanterin kirkossa Tampereella maanantaina 14. marraskuuta klo 18 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Tilaisuus radioidaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä.

Tilaisuuden järjestävät Tampereen seurakunnat, Kirkkopalvelut ja Yle Radio 1. Laulun voimaa on ehditty todistaa jo ennen tätä kertaa Jyväskylässä, Turussa, Joensuussa, Oulussa ja Rovaniemellä.