TV1:n kesäsarjassa 8 minuuttia kannetaan tuolit ulos ja avataan uusia näkökulmia yllättävissä ympäristöissä
Haastattelusarjaa 8 minuuttia tehdään kesäisen kevyellä otteella. Aiheet voivat silti olla vaikeitakin, ja aina tärkeitä ja ajankohtaisia. Arkipäivisin TV1:n alkuillassa uutispaketin yhteydessä.
Yle TV1 ja Yle Areena, maanantaista perjantaihin alkaen 6.6. klo 18.20
Kesän aikana 8 minuuttia -sarjan haastatteluissa vieraat ja toimittajat vaihtuvat, mutta ote pysyy joka kerralla rennon aurinkoisena.
Ilkka Lahti, Jenni Frilander, Petteri Lindholm, Antti Kurra, Wali Hashi, Marleena Lammikko ja Laura Kosonen kantavat vuorollaan oranssit tuolit päivän teeman ja haastateltavan mukaan valittuihin paikkoihin.
– On aivan eri asia puhua jostakin asiasta toimistossa kuin asiaan liittyvässä lokaatiossa. Harkittu ja aiheeseen sopiva paikka tuo tunnelmaan syvyyttä ja toivottavasti yleisön lähemmäs itse aihetta, sanoo Jenni Frilander.
Haastattelupaikat vaihtelevat laidasta laitaan. Vieraiden kanssa jutellaan niin kaupungilla raitiovaunun kolistellessa ohi kuin kauniin luonnon helmassa lintujen viserrys taustaäänenä.
Ilkka Lahti kertoo, että ylikomisario Jari Taposen haastattelua suunnitellessaan hän muisti Helsingin Kluuvin olevan tilastollisesti Suomen väkivaltaisin paikka. Näin vilkkaasta keskustasta tuli ohjelman olennainen osa.
– Pohdin myös yhdessä kuvausryhmän kanssa hyviä ja käytännöllisiä lokaatioita sekä niiden varavaihtoehtoja. Esimerkiksi ulkomaantoimittaja Antti Kurosen vierailu oli tarkoitus tehdä Josafatin kallioilla, mutta sade vei meidät Kulttuuritalon katokseen. Sekin sopi tunnelmaan hyvin, toteaa Ilkka.
Monet haastateltavista ovat yleisölle ennestään tuttuja, mutta tuoliin istahtaa myös vähemmän esillä olleita ihmisiä yhteiskunnan eri sektoreilta.
Jenni Frilanderia ihmisten kohtaaminen sytyttää. Hän muistelee kotikonttorilla korona-aikana tekemiään monia haastatteluja ja toteaa sitten, että ihmisten tapaaminen kasvokkain on ihan luksusta.
Myös Ilkka Lahti kertoo olleensa todella innoissaan päästessään mukaan 8 minuuttisiin. Hän nauttii siitä, että sarjaa tehdään hyvällä meiningillä.
– Juuri niin olen itsekin tottunut maailman asiat kotikulmillani Tampereen Tammelantorilla puimaan, sanoo Ilkka.
Ilkka uskoo huolellisen taustatyön auttavan tiiviin ohjelman sujumisessa ja tuovan myös haastateltavalle hyvän tunteen siitä, että juttua on mietitty.
Toimittajana Ilkka haluaa oppia yhdistämään ihmisiä puhuttavat asiat tyylikkäästi, asiallisesti ja rennosti.
– 8 minuuttia on huippu kesäohjelma, jossa on ilo olla mukana. Katselusuositus! vinkkaa Ilkka.
Tuotanto Yle, uutis- ja ajankohtaistoiminta, 2022