Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Nylon Beatin Jonna ja Erin lavalla pitelemässä mikkejä ja laulamassa.

Nylon Beat oli 90-luvun “pop-tuote”, joka myi kultaa ja platinaa yhä uudelleen – näin yhtye nähtiin Ylen ohjelmissa

Jonna ja Erin olivat vuosituhannen vaihteen hittiduo, joka esiintyi lukuisissa ohjelmissa, yritti Euroviisuihin ja jatkoi uriaan myös erillään. Palaa vuoteen 1996 ja astu Nylon Beatin tarinaan.

Vuodelta 2022

17-vuotiaat Jonna Kosonen ja Erin Koivisto osallistuivat vuonna 1995 MTV3:n Kiitorata-kykyjenetsintäkilpailuun, josta kaksikon ura lähti liikkeelle.
Vuoden 1996 toukokuussa ilmestyi Nylon Beat -niminen esikoisalbumi. Hittibiisi Teflon loven musiikkivideo esiteltiin kuun lopussa Suomen virallisen levymyyntilistan 31. sijalla Lista TOP 40 -ohjelmassa.

Toimittaja Sami Aaltonen etsi Hurriganesin Remu Aaltosen kanssa mirrejä Korkeasaaren tiikerihäkkien luona ja juonsi sisään "koviksi, kuvankauniiksi teinimirreiksi mainostetut Nylon Beatin tytöt" uudella levyllään.

Lista TOP 40 - Toista Yle Areenassa

Kesäkuussa albumi oli kiivennyt jo listasijalle 10. Juuri läpimurtonsa tehneet Apulannan jäsenet lähettivät Nylon Beatille terveisiä. Aaltonen kyseli Provinssirockissa mielipidettä "Naima Beatista", joka oli Tuukka Temosen mielestä cool.

Lempinimi ei jäänyt käyttöön, sen sijaan yhtyeen kutsumanimeksi vakiintui Naikkarit.

Lista TOP 40 - Toista Yle Areenassa

Kaksi viikkoa myöhemmin Jonna ja Erin saatiin jo itse haastatteluun Rantarockissa. Nylon Beatin keikkojen miespuoliset taustatanssijat olivat kuulemma helppoja työkavereita, mutta duo oli sitä mieltä, että heissä itsessään oli kestämistä.

Lista TOP 40 - Toista Yle Areenassa

Puheeksi tuli terveisiä lähettänyt Apulanta, jonka jäsenistölle Jonnaa oltiin naittamassa.

Kesän 1996 terveisten vaihto saattoi johtaa ainakin ammatillisiin yhteistöihin, sillä seuraavana vuonna Nylon Beat esiintyi Radiomafian lanseeraamalla kesäkumibiisillä Nuoret kemistit -yhtyeen kanssa, jonka huhuttiin koostuneen Apulannan ja Juustopäiden jäsenistä.
Toni Wirtanen harmitteli vuonna 2015 Ylex-haastattelussa, että tekijätietoihin säveltäjäksi ja sanoittajaksi merkitty "G. Gögerström" oli jäänyt rekisteröimättä taiteilijanimeksi, joten tekijänoikeuskorvaukset olivat jääneet saamatta.

Radiomafia alkoi tehdä kesäkumikappaleita vuonna 1995. Oliko Toni Wirtanen tekemässä yhtä ensimmäisistä kesäkumibiisikappaleista? - Toista Yle Areenassa
Lista TOP 40 - Toista Yle Areenassa

Lokakuussa kappaleen Lä-Lä-Lä musiikkivideo näytettiin viikon toivotuimpana. Ohjelman lopussa Jonna ja Erin julistivat kilpailun, johon vastaamalla saattoi voittaa mm. Nylon Beat-repun. Kilpailussa piti vastata kysymykseen, lauloivatko he livenä keikoilla.

Nylon-Suomi

Toista
Syvemmälle 90-luvun mielenmaisemaan, jossa Nylon Beatia inhottiin ja himoittiin, voi sukeltaa audiosarjassa Nylon-Suomi.

Vuonna 1997 Nylon Beat julkaisi toisen levynsä Satasen laina, joka myi samana vuonna tuplaplatinaa.
Nylon Beatin musiikkia tekivät tuottaja Risto Asikainen ja Ilkka Vainio, joka tosin teki kappaleet nimellä Sipi Castrén. Sanoittaja Aappo I. Piippo työskenteli Nylon Beatille myös Kristiina Sydänmaa -nimellä, jota oli käyttänyt myös kirjoittaessaan sanoituksia Kikalle.

Euroviisujen Suomen karsinta 1998 - Toista Yle Areenassa

Keväällä 1998 Nylon Beat osallistui Euroviisujen Suomen karsintoihin kappaleella Um Ma Ma, kun duolle alettiin kaavailla menestystä myös ulkomailla. Kappale sijoittui kolmanneksi.

Englanniksi käännettyjä kappaleita sisältävä Nylon moon -albumi julkaistiin samana keväänä.

Nylon Beat esitti Like a fool -kappaleen Lista Top 40 -ohjelmassa vuonna 1998. Englanninkielinen kappale on versio duon alkuperäisestä hitistä Rakastuin mä looseriin. - Toista Yle Areenassa

Nylon Beat oli tyttöenergiallaan suomalainen vastine brittiläiselle Spice Girlsille. Se todettiin myös Linnunradan pianobaari -ohjelmassa, jota juonsi Maria Guzenina. Tämä halusi tietää, oliko Nylon Beat laitettu harkitusti kasaan, mistä myös Spice Girlsiä kritisoitiin.

Nylon Beat vieraili Linnunradan Pianobaari -ohjelmassa 1998. - Toista Yle Areenassa

Laulajat vastasivat, että ovat olleet parhaita ystäviä 13-vuotiaasta saakka. "Me ollaan niin tavallisia tyttöjä kuin tuolta kadulta voi hakea, että luulis hakevan sit jotain megabeibejä tai jotain," Erin Koivisto vastasi.

Duo myös ihmetteli, miksi kriitikot yhtäkkiä olivat alkaneet rakastaa heitä, kun kahta ensimmäistä hyvin myynyttä levyä oli inhottu.

Mieluummin mä otan sen sillai et fanit tykkää kun kriitikot. Koska faneille me se levy tehään, ei kriitikoille.

Jonna Kosonen

Haastattelun lisäksi ohjelmassa nähtiin tietokilpailu Kauko Röyhkän ja Nylon Beatin välillä. Lopuksi kuultiin ensiesitys kappaleesta Ainut jonka sain, jonka laulajat sanoivat kertovan heidän ystävyydestään.

Nan nan naa

Kappale oli tulevalta levyltä, jolta julkaistiin myös single nimeltäViimeinen. Se voitti heti jouluna Jyrki Hit Challengen ja Valehtelija-levyn tultua ulos vuonna 1999 oli ehdolla Emma-gaalassa vuoden parhaaksi kappaleeksi.

Nylon Beat esittää kappaleen Viimeinen, jonka nan nan naa-osat olivat erityisen mieleenpainuvia. - Toista Yle Areenassa

Valehtelija myi julkaisuvuonnaan kultaa ja platinaa ja jäi Nylon Beatin parhaiten myyneeksi levyksi. Taustanauhat vaihdettiin oikeaan taustabändiin, ja sen myötä myös rock-kriitikot kiinnostuivat Nylon Beatista.

Yhtyeessä soittivat rumpali Anssi Nykänen, kitaristit Vesa Anttila, Varre Vartiainen, Marzi Nyman ja Tuomas Wäinölä, kosketinsoittaja Okke Komulainen sekä basisti Harri Rantanen. Taustalaulaja oli Stiina Jean.

Nylon Beatin haastattelu 1999 - Toista Yle Areenassa

Laulajilta kysyttiin, olivatko he viimein samalla viivalla muiden rock-yhtyeiden kanssa. Duo totesi, että olivat aina tehneet poppia.

Euroviisujen Suomen karsinta 2000 - Toista Yle Areenassa

Vuonna 2000 Nylon Beat osallistui jälleen Euroviisukarsintoihin ja sai parhaat ammattiraatipisteet kappaleella Viha ja rakkaus. Eniten yleisöääniä sai nosteeseen noussut Nightwish kappaleella Sleepwalker, mutta kummatkin yhtyeet jäivät lopulta ulos Euroviisuista.

Nylon Beat -yhtyeen Jonna ja Erin Linnan juhlissa vuonna 2001. Kuvassa myös Jari Sillanpää.
Kuvateksti Suomessa Nylon Beat oli suosionsa huipulla, ja kutsu Linnan juhliin tuli vuonna 2001.
Kuva: Yle

Vuonna 2000 Tiikeri-ohjelman haastattelussa Jonna ja Erin kertoivat keräilyharrastuksestaan. Keikkamatkojen viihdykkeeksi oli kertynyt paljon pientä erilaista tavaraa.

Nylon Beatin Jonna ja Erin kertovat keräilyharrastuksestaan - Toista Yle Areenassa

Radiomafian haastattelussa kesällä 2001 Nylon Beatilta kysyttiin, saivatko he kävellä kadulla rauhassa, vaikka olivatkin roolimalleja. Jonna huomautti, etteivät he olleet koskaan sanoneet itse niin.

Radiomafian aamu: Nylon Beat

13:30

Lööpit saattoivat joskus huolettaa, mutta Jonna totesi olevansa "nuori jolla on aikaa" ja Erin, ettei heillä ollut oikeastaan salattavaa. Haastattelun lopuksi Nylon Beatille annettiin pohdittavaksi kysymys, johon he vastaisivat Summerin haastattelussa.

Mikä vie Nylon Beatilta jalat alta?

Nylon Beat haastateltavana Summerissa (ote) - Toista Yle Areenassa

Kesällä 2001 Summeri oli nuorten kesäohjelma, jossa nähtiin artisteja ja haastatteluja Helsingin uimastadionilla. Haastattelussa saatiin vihdoin vastaus radiossa esitettyyn kysymykseen. Eriniltä jalat vei alta juoksumatto, Jonnalta yöelämä.

Suuri osa Nylon Beatin fanikunnasta oli nuoria tyttöjä, joille Jonnan ja Erinin ystävyys toimi esikuvana omille ystävyyssuhteille.

Suomen pisin luokkaretki

Ilkka Vainio muisteli Nylon Beatin sanoitusten tekemistä Ylen haastattelussa vuonna 2020. Vainion kynästä oli syntynyt myös hittikappale Seksi vie ja taksi tuo. Hänelle itselleen mieleenpainuvin Nylon Beatille kirjoittamistaan kappaleista oli Sano jee.

Nylon Beat esittää Seksi vie ja taksi tuo (live) - Toista Yle Areenassa

Sä et voi kuin itses antaa
Mut ei oo paljon meillä muillakaan
Sun siivet matalalle kantaa
Se paljon on, jos maasta katsotaan

Sano jee, san. Sipe Castrén

Vainio kuvaili yhteistyötään aikuisiän kynnyksellä olleiden Jonnan ja Erinin kanssa Suomen pisimmäksi luokkaretkeksi.

Traileri: Nylon Beatin totuuksia

1:12
Nylon Beatin totuuksia -audiosarjassa Olga Ketonen tapasi Jonnan, Erinin, Risto Asikaisen ja Ile Vainion ja selvitti miten kaikki todellisuudessa tapahtui.
Nylon Beatin Jonna laulaa mikkiin, kädessään hänellä on puisia rannekoruja. Taustavalo on vihertävä.
Nylon Beatin Erin laulaa mikkiin ja katsoo alaspäin kameraan, tausta on punainen.
Kahden kuvan vertailu: Nylon Beat Raumanmeren juhannus -festivaalilla 2002.
Kuvat: Yle (vasen), Nanna Saarhelo / Yle (oikea)

Vuonna 2002 Jonna ja Erin olivat 25-vuotiaita, jotka olivat levyttäneet neljä kultaa ja platinaa myynyttä albumia ja kaksi kultaa myynyttä levyä. Nuorena uransa aloittaneilla itä-helsinkiläisillä oli rahaa enemmän kuin ikäisillään normaalisti. Julkisuuskin oli määrästään huolimatta erilaista, sillä sosiaalista mediaa ei vielä ollut.

Raumanmeren Juhannus -festivaalin keikalla yhtye esitti kesäauringossa hittinsä vuosien varrelta.

Nylon Beat Raumanmeren Juhannus -festivaalilla vuonna 2002. - Toista Yle Areenassa

Nylon Beat lopetti vuoden 2003 lopussa julkaistuaan viimeiseksi jääneen albumin 12 apinaa.

Kaksi paluuta ja soolouraa

Lopettamisen jälkeen Erin muutti vuodeksi Irlantiin, avioitui Nylon Beatin kitaristin Vesa Anttilan kanssa ja otti tämän sukunimen. Vuonna 2011 Erinin sooloura lähti nousuun suomenkielisillä kappaleilla.

Olohuone-ohjelmassa Erin kertoi, että hänelle teki hyvää asua ulkomailla, missä hän ei ollut kuuluisa, eivätkä kaikki olleet automaattisesti kiinnostuneita hänen tekemisistään.

Erinin jakso Olohuone-ohjelmassa vuonna 2021. - Toista Yle Areenassa

Erin vei toimittajan myös Helsingin metroon, missä muisteli Nylon Beatin usein meikanneen matkoillaan keikoille tai kuvauksiin.
Nylon Beat teki paluun vuonna 2007 kolmella keikalla Toto-yhtyeen lämmittelijänä. Aamu-tv:n haastattelussa he keskustelivat toimittajien kanssa rahasta ja saamastaan kritiikistä, että keikoilla tehtiin rahaa.

Nylon Beat palasi 2007 kolmen keikan ajaksi - Toista Yle Areenassa

Mikä on rahastuksen makua? Onko kaikki varakkaat ihmiset rahastajia, kun niillä on isot liksat? Ehkä sitä saa palkkaa sen verran työstään, minkä on ansainnut, tai minkä arvoinen on.

Jonna Kosonen

Päämotivaatio Jonnan mukaan comebackille oli pitää hauskaa. Comeback-kappaletta he eivät olleet suostuneet tekemään, sillä kummatkin halusivat tehdä erilaisia juttuja.

Jonna K vuoden 2004 Euroviisu-karsinnoissa, joissa hän esitti Like Believers Do -kappaleen. - Toista Yle Areenassa

Erinin soolourassa korostui akustisuus, kun taas Jonna oli lähtenyt rock-henkisemmälle linjalle Jonna's Problem-yhtyeensä kanssa, joka teki yhden albumin vuonna 2006.

Myös Jonna vaihtoi nimensä avioitumisen myötä ja levytti sooloalbumin Katso mua vuonna 2010 nimellä Jonna Geagea.

Jonna nähtiin Olohuone-ohjelman tanssibiisien toivelähetyksessä, jossa hän lauloi yleisön toivomia kappaleita vuonna 2020. - Toista Yle Areenassa

Nylon Beat teki toisen 10 festivaalikeikan pituisen paluukiertueen vuonna 2018. Kesällä 2022 fanit saivat palata taas Naikkareiden tarinaan, kun Mä haluun olla Nylon -audiosarja julkaistiin Yle Areenaan.
Jonna ja Erin kuuntelivat heistä tehtyä sarjaa kesällä 2022 ensimmäistä kertaa.

Nylon Beatin Jonna ja Erin kuulivat heistä kertovaa audiodraamaa ensimmäistä kertaa - Toista Yle Areenassa

Keskustelu