Yle ylpeänä esittelee Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaat!
Runoilijoilla on ehdokaskirjoissaan sanottavaa niin mustikoista, sivullisuudesta, pörssihuumasta kuin äidiksi ryhtymisestä.
Tanssiva karhu -raati on valinnut vuoden tärkeimmät runoteokset. Voit katsoa näytteet teoksista runoilijoiden itsensä esittäminä täältä: Nauti hetki runoista - koe Tanssiva karhu -runokilpailun ehdokkaat ja valitse suosikkisi.
Tanssivan karhun voittaja selviää Radio Yle 1:den suorassa lähetyksessä torstaina 25.8. klo 19. Näin karhuraati perustelee ehdokasvalintoja:
Lina Bonde: om er mamma & om mig (Förlaget)
Lina Bonden runojen minä puhuttelee syntymättömiä lapsiaan Bonden toisessa kokoelmassa om er mamma & om mig.
Hän kertoo lapsille heidän toisesta äidistään, kaipuusta saada lapsi, hedelmällisyyshoidoista, ja kuvaa kahden naisen rakkauden kaaren rakastumisesta eroon asti.
Runojen minä valitsee lopulta lapsettomuuden.
Runous on osuva käsitellä päänsisäisiä neuvotteluita. Bonde asemoi paperille arkipäiväisiä kohtauksia ja kommentoi niitä. Rivien välissä tuntuu olevan surusta kosteita kohtia ja sydän on yhä kivusta hellänä.
Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä (Wsoy)
Anja Erämajan runojen puhuja siirtyy lähiöstä suoraa päätä metsään ja mahtuu mustikkaan, kokonainen ihminen.
Erämajan neljännen kokoelman Olen nyt täällä metsässä runoissa keinuvat rinnatusten nauru ja murhe. Ilakointi taittuu lakoniseen havaintoon siitä, miten rajallinen meistä jokainen täällä on.
Huumori ja runo sopivat yhteen, kun Erämaja taitaa tyylin eikä sorru helppoon naurattamiseen: pisara mustaa tai mustikansinistä on aina mukana.
Kielen rekisterit vaihtelevat vyöryttävistä luetteloista tiiviisiin toteamuksiin. Lauseet liikkuvat luonnollisesti kuin varvikko tuulessa, lainat iskelmistä ja tutuista runoista vilahtelevat neuvonantajina.
Ihminen vanhenee, viisastuu, viisastelee, kypsyy ja kuihtuu, mutta mustikat ovat ikuisia. Ja mikä parasta, ne voi syödä.
Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella (Teos)
Silja Järventausta “herkuttelee maailman reunalla sanoilla” kokoelmassaan Iltapäivä isolla kirjaimella.
Hänen runonsa minä on sekä osallinen että sivustakatsoja, joka istuu “vähemmistöpenkkirivin päässä, sopivasti ei ihan keskelle”.
Järventausta havainnoi kuudennessa runokokoelmassaan vuodenaikoja ja niiden kautta muutosta, aikaa, luontoa, maapalloa, maailmankaikkeutta vahvalla otteella.
Runon minä sulautuu osaksi näitä isoja elementtejä, että on irti niistä. Olemisen monijakoisuuden Järventausta luo soveltamalla kieleen omia sääntöjään. Niin kuin runossa sanotaan: hänen sanavarastonsa loistaa yksityisyydellään.
Olli Sinivaara: Puut (Teos)
Puut on yksinkertainen mutta osuvan luja nimi teokselle, jossa kulkija pysähtyy näkemään puut metsältä kaikkine yksityiskohtineen, eri vuodenaikoina ja vaihtuvissa valaistuksissa. Silloin puut alkavat puhua.
Olli Sinivaaran kuudennen kokoelman runot ovat yhtä aikaa tuoreita ja perinteisiä: runoilija on tietoinen traditiosta, mutta käyttää sitä vapautuneesti omiin tarkoituksiinsa.
Sanaston aistikkuus ja tarkkuus herättävät kokemuksen eloon. Lukija saa ahnehtia lehtien vihreintä hetkeä. Ikiaikaiset puut katsovat ihmistä kaikenikäisenä ja ihminen katsoo niiden valossa itseään.
Puun juuri on mullassa, latva taivaassa, runojen puu on kanava ja reitti etäisyyksien välillä. Puhe puista ei tunnu rikokselta tänäkään aikana, kun siinä ei pyritä vaikenemaan mistään, vaan annetaan lukijalle tilaa liikkua ja nähdä.
Pelle Romantique: Konerunoja (Enostone)
Nykyaika on humbuugia ja puhe paukkupommeja Pelle Romantiquen kokoelmassa Konerunoja.
Teos on runomatka sata vuotta taaksepäin huvin himoisten seurapiirien juhliin ja koneellistuvan aikakauden kansainväliseen sykkeeseen.
Pelle Romantique nimimerkin takaa löytyy kirjallisuudentutkija Toni Lahtisen taideprojekti, josta ehdokkaana oleva runokokoelma on yksi osa. Runoja on julkaistu myös runokortteina ja niitä on levytetty yhtyeen Pelle & Romantiks esittämänä.
Konerunoissa roolihahmot puhuvat teatraalista runokieltä, joka kutittaa lukijaa kuin strutsin sulka. Runot sisältävät muhevia muunnelmia, lainauksia, väärennöksiä ja varkauksia kirjallisuuden merkkihenkilöiden tuotannosta ja kokoelmasta välittyy, millainen nautinto kirjoittajalle on hyödyntää kirjallisuushistorian tuntemustaan.
Konerunoja on Lotta Nevanperän kuvittama kokonaistaideteos.
Olli-Pekka Tennilä: Lemmonommel (Poesia)
“Ajatus ei ole tarkka, kieli on", kirjoittaa Olli-Pekka Tennilä neljännessä kokoelmassaan Lemmonommel.
Runot pyrkivät väsymättä tarkentamaan havaittujen ilmiöiden kuvausta. Sitä kautta on mahdollista päästä lähemmäs kaiken mielettömyyden ymmärtämistä, runot tuntuvat sanovan.
Lemmonommel tarkkailee maailmaa myös proosan ja aforismin keinoin: lajirajat eivät ole olennaisia, kun tapahtumisen tulvasta tislataan haihtumaton osa esiin.
Mikään ilmiö ei Tennilällä ole liian vähäinen runoon, eikä näkökentän reunoilla olevia roskia voi jättää huomiotta, koska ne reunustavat viestiä.
Paljoudessa eläminen on absurdia filosofille, joka hakee asioiden ydintä. Mutta ihmisen perimmäinen vapaus on kyvyssä ja oikeudessa ajatella joka hetki.
Tanssiva karhu -ehdokkaat julkistetaan Yle Radio 1:n Kulttuuriykkösessä torstaina 2.8. klo 15.
Tanssiva karhu on Ylen vuodesta 1994 lähtien runoteokselle jakama palkinto. Tänä vuonna se jaetaan torstaina 25.8. Yle Radio 1:den suorassa lähetyksessä Runokuu-tapahtumasta. Palkintosumma on 4 000 euroa.
Tämänkertaisessa karhuraadissa ovat mukana puheenjohtajana kirjailija Johanna Venho, Ylen kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä tuottaja Pekka Savolainen Yle Draamasta.
Raati luki 82 teosta. Valtaosa vuoden moniäänisestä runosadosta ilmestyy tänäkin vuonna pienkustantamoilta.
Raadin puheenjohtajan Johanna Venhon mukaan runoudessa elää runsas, vapautunut ilmaisu. Monissa kirjoissa hahmottuu tarina, jonka
jatkumoon erilliset tekstit kiinnittyvät. Lavaruno on tuonut runouteen
draamallisuutta. Myös proosaruno pitää pintansa. Raati nosti esiin runoja, joissa on persoonallista ääntä ja kielen aistikkuutta. Perinne on runoilijoille aarrearkku, muttei taakka, ja nykyrunoon mahtuvat myös kannanotot.
De nominerade till Yles lyrikpris Den dansande björnen 2022 har offentliggjorts
De nominerade är:
Lina Bonde: om er mamma & om mig (Förlaget)
Jaget i Lina Bondes andra diktsamling om er mamma & om mig talar till sina ofödda barn. Hon berättar för barnen om deras andra mamma, om längtan efter barn, om fertilitetsbehandlingar, och hon beskriver kärleken mellan två kvinnor från förälskelsefasen till skilsmässan. När allt kommer omkring väljer dikternas jag barnlösheten. Dikten som form visar sig vara den bästa formen för att beskriva de förhandlingar jaget för med sig själv. Bonde skriver om vardagliga händelser och kommenterar dem. Mellan raderna syns fortfarande fuktiga fläckar av tårar och man kan skönja ett hjärta som fortfarande är ömt av smärta.
Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä (Wsoy)
Jaget i Anna Erämajas dikter tar sig från förorten ut i skogen och kryper in i ett blåbär, hela människan. I Erämajas fjärde diktsamling Olen nyt täällä metsässä går skratt och sorg hand i hand. Glädjen förbyts i lakoniska iakttagelser om hur begränsade vi alla är. Erämaja har en förmåga att passa samman humor och dikt utan att falla till lättköpta skratt: en droppe svart eller blåbärsblått finns alltid med. Språkets register varierar från överväldigande katalogarior till koncentrerade konstateranden. Meningarna rör sig naturligt som småskog i vind, citaten från schlagers och välbekanta dikter agerar vägvisare. Människan åldras, blir visare, näsvis, mognar och förtorkar, men blåbären är eviga. Och det bästa av allt, man kan äta dem.
Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella (Teos)
I diktsamlingen Iltapäivä isolla kirjaimella sitter Silja Järventausta ”vid världens ände och läppjar på ord”. Jaget i hennes dikter är å ena sidan en aktiv deltagare, å andra sidan en passiv iakttagare som sitter sådär lagom ”i ändan på minoritetsbänken, inte riktigt i mitten”. I sin sjätte diktsamling iakttar diktjaget årstidernas växlingar och genom dem förändringar, tiden, naturen, jordklotet och världsalltet. Diktjaget smälter samman till dessa stora element men betraktar dem samtidigt utifrån.
Varats mångfald skildrar Järventausta genom att göra upp egna språkliga regler. Som det står i en dikt: hänen sanavarastonsa loistaa yksityisyydellään (hens ordförråd genomlyses av det privata, red. övers.).
Olli Sinivaara: Puut (Teos)
Puut är en enkel men träffsäker titel på ett verk där läsaren stannar upp för att betrakta skogens träd och alla trädens detaljer i skiftande ljus under olika årstider. Då börjar träden tala. Dikterna i Olli Sinivaaras sjätte diktsamling är både fräscha och traditionella: diktaren är medveten om traditionen, men använder sig av den fritt för egna behov. Det sensuella och exakta språket väcker erfarenheten till liv. Läsaren får ”insupa bladens gröna stund” (red. övers.) De gamla träden ser på människan i hennes alla åldrar och människan ser sig själv i ljuset av träden. Trädets rötter är i myllan, toppen i himlen, diktens träd är en kanal och väg mellan avstånden. Prat om träd känns inte kriminellt idag när man inte strävar efter att förtiga någonting, utan ger plats åt läsaren att röra sig och att se.
Pelle Romantique: Konerunoja (Enostone)
Nutiden är humbug och pratet knallskott i Pelle Romantiques diktsamling Konerunoja. Verket är en tidsresa hundra år tillbaka i tiden till lustfyllda societetsfester och maskinromantikens tidevarv. Bakom pseudonymen Pelle Romantique döljer sig litteraturforskaren Toni Lahtinen och hans konstprojekt där diktsamlingen utgör en del. Dikterna har utkommit som diktkort lika väl som på skiva framförda av bandet Pelle & Romantika.
I maskindikterna talar gestalterna ett teatraliskt diktspråk som kittlar läsaren likt en strutsfjäder. Dikterna innehåller mustiga variationer, lån, förvrängningar och stölder från litterära mästare och man kan se vilken njutning det varit för författaren att använda sig av sin omfattande kunskap om litteraturhistorien. För illustrationerna i detta helhetskonstverk står Lotta Nevanperä.
Olli-Pekka Tennilä: Lemmonommel (Poesia)
”Tanken är inte exakt, språket är det”, skriver Olli-Pekka Tennilä i sin fjärde diktsamling Lemmonommel. Dikterna försöker oförtröttligt att skildra olika sinnesintryck. På så sätt kan man närma sig och förstå allt det vansinniga som dikterna förefaller att säga. Lemmonommel studerar världen med hjälp av prosa och aforismer: genregränserna är inte betydelsefulla när man destillerar fram det väsentliga ur händelsernas flöde. Ingen företeelse är för liten för en dikt, och man Tennilä ser också de skräp som ligger i utkanten av synfältet. Också de bär på ett budskap. Att leva i överflöd är något absurt för en filosof som letar efter sakernas kärna. Men människans frihet ligger i förmågan och rätten att tänka i varje ögonblick.
De nominerade till Den dansande björnen offentliggörs i programmet ”Kulttuuriykkönen” på Yle Radio 1 torsdagen den 2.8. kl. 15.
Den dansande björnen är ett lyrikpris som Yle delar ut sedan år 1994. I år delas priset ut den 25.8 i samband med Runokuu-diktfestivalen. Prissumman är 4 000 euro.
I juryn sitter i år författaren Johanna Venho (ordförande), Yles kulturredaktörer Minna Joenniemi och Marit Lindqvist samt producenten Pekka Savolainen på Yle Draama.