Hyppää pääsisältöön

Yle Teema

Tanssin kesän Kino Klassikossa esiintyy valkokankaan ykköspari Astaire & Rogers!

Ginger Rogers hymyilee leuka mutrussa, vieressä häntä kohti leveästi hymyilevä Fred Astaire.
Kuva: RKO Radio Pictures

Jerome Kernin ja George Gershwinin sävelet siivittävät säihkyvän tanssiparin lentoa! Elokuvasarja Teemalla Kino Klassikossa lauantaisin 30.7.2022 alkaen.

Fred Astaire ja Ginger Rogers olivat 1930-luvun ja ehkä koko elokuvahistorian suosituin ja tunnetuin tanssipari. He esiintyivät ensi kertaa yhdessä Cariocan (Flying Down to Rio, 1933) sivuosissa mutta varastivat koko elokuvan mainiolla yhteisellä tanssinumerollaan.

Se oli myös Astairen uran ensimmäinen elokuvarooli. Vaikka hän oli suosittu musiikkiteatterin puolella, elokuvatuottajat epäilivät kovasti, olisiko hän tarpeeksi – jos nyt lainkaan – romanttisen näköinen pärjätäkseen filmitähtenä. Ginger Rogerskin oli valittu hänen tanssiparikseen lähinnä siksi, ettei ”parempaakaan” löytynyt.

Cariocassa heidän yhteisesiintymisensä oli kuitenkin maaginen, ja sen menestyksen innoittamana heille annettiin uusi tilaisuus ja tällä kertaa myös pääosissa. Continental – hupainen avioero (The Gay Divorcee, 1934) oli valtava hitti, ja niinpä kaksikon tanssitaikaa voitiin sen jälkeen ihailla vielä kahdeksassa muussa elokuvassa.

Continental – hupainen avioero on näistä elokuvista parhaita. Se perustui Astairen viimeisimpään teatterimenestykseen, josta yllättäen on karsittu kaikki muut Cole Porterin laulut paitsi Night and Day, joka onkin sitten yksi kaksikon viettelevimpiä ja tyylikkäämpiä numeroita.

Senkin edelle saattaa mennä 17-minuuttinen Continental, joka osoitti, kuinka Astairen ja Rogersin kehonkieli ja tyyli tekivät tanssista esileikin tai rakastelun vertauskuvan. Continental sai myös ensimmäistä kertaa jaetun parhaan laulun Oscar-palkinnon – ei mikään mitätön saavutus musikaalin kulta-aikana, jolloin Hollywoodissa saattoi vuodessa valmistua jopa 50 elokuvamusikaalia. Myös sotavuosina suurten pinup-tähtien joukkoon nouseva Betty Grable pääsee tekemään hauskan soolonumeron Let’s K-nock K-nees.

Continental – hupainen avioero loi kaavan kaksikon yhteisille elokuville. Ne olivat rikkaiden aikuisten satumaahan sijoittuvia hienostuneita ja tyylikkäitä musiikkikomedioita, joihin toi huumoria hauska sanailu. Tyhjänpäiväiset juonet olivat väärinkäsityksille ja romanttisille petkutuksille rakentuvia tekosyitä toisiaan seuraaville tanssinumeroille.

Yhtenäisyyttä toivat pääparin lisäksi monet muut yhteiset tekijät. Mark Sandrich ohjasi elokuvista puolet, ja Van Nest Polglase suunnitteli niiden kimaltelevat, eleganssit lavasteet. Musiikista vastasivat Cole Porterin, Jerome Kernin ja George Gershwinin kaltaiset huippusäveltäjät, ja maineikas Hermes Pan suunnitteli Astairen kanssa monen tanssin koreografin. Erik Rhodes, Edward Everett Horton ja Eric Blore tekivät toistuvasti maukkaan koomisia sivurooleja tähtiparin taustalla.

Jerome Kernin musiikille rakentuva Hääkarkuri (Swing Time, 1936) on kaksikon elokuvista ainoa, jolla oli todella tasokas ohjaaja, George Stevens. Se on myös monien mielestä niistä paras, sillä pääparin yhteinen kemia sekä romanttisina komedianäyttelijöinä että tanssijoina on siinä hehkeimmillään.

Eräs seikka elokuvassa on herättänyt myös kritiikkiä. Astairen soolonumero Bojangles of Harlem oli kunnianosoitus mustalle tanssijalle Bill ”Bojangles” Robinsonille sekä Astairen opettajalle John W. Bubblesille, joilta molemmilta Astaire oli saanut paljon vaikutteita omaan tanssiinsa. Tämän soolonumeron kuuluisassa huipentumassa Astaire tanssii kolmen jättikokoisen varjonsa kanssa.

Ongelmalliseksi kohtauksen tekee, että Astaire käyttää siinä – ainoan kerran urallaan – ”blackfacea” eli mustaa kasvomeikkiä. Blackface on pitkään oikeutetusti nähty yhtenä rasismin ilmentymänä, ja minkä Astaire oli tarkoittanut vilpittömäksi kunnianosoitukseksi tanssillisille esikuvilleen, voidaan nyt tulkita täysin päinvastaisesti.

Musikaalielokuvan Saanko luvan? (Shall We Dance) mainosjuliste, jossa Fred Astaire ja Ginger Rogers tanssivat rullaluistimilla.
Kuva: Turner

Musiikillisesti ehkä paras Astaire–Rogers-elokuva on niistä seitsemäs, Saanko luvan? (Shall We Dance, 1936). Sen kaikki George ja Ira Gershwinin laulut tuntuvat olevan klassikkoja. Elokuvan juoni on sen sijaan vielä höpsömpi kuin yleensä – Astairea ja Rogersia luullaan aviopariksi, joten he päättävät mennä naimisiin ja sitten erota saadakseen ihmiset uskomaan, että he eivät ole naimisissa.

Rogers oli Astaire-filmien lisäksi esiintynyt jo noin 30 muussa elokuvassa mutta Astaire oli tehnyt elokuvia vain Rogersin tanssikumppanina. Kaksikon elokuvat olivat muuttaneet RKO-studion tappiollisesta voitolliseksi, eikä yhtiö halunnut hajottaa näin tuottoisaa tähtiparia. Mutta kun Rogers halusi seitsemän yhteisen elokuvan jälkeen pitää taukoa ja Astaire jatkuvasti vaati omaa ”sooloelokuvaa”, studio myöntyi ja päästi Astairen valkokankaalle ilman Rogersia elokuvassa Neitonen ahdingossa (A Damsel in Distress, 1937).

Siitä tuli varsin hurmaava musiikkikomedia Jeeves-tarinoista tunnetun P.G. Wodehousen komediallisen tekstin pohjalta. Astaire esittää amerikkalaista tähteä, joka vedonlyönnin seurauksena kosiskelee Joan Fontainen tulkitsemaa englantilaista perijätärtä. Sivuosissa nähdään ajan suosituimpiin kuulunut koomikkopari George Burns ja Gracie Allen, jonka suussa tyhmyydet muuttuvat neroudeksi. Ohjaaja George Stevens suosii tapansa mukaan ulkoilmaa ja auringonvaloa studion sijasta tuoden näin kuvallista raikkautta musiikkikomedian kuvioihin.

Tuskin rempseä jenkki Rogers olisi pärjännytkään englantilaisen ladyn roolissa. Hienon musiikin teki jälleen kerran George Gershwin, yhtenä viimeisistä töistään, sillä säveltäjänero kuoli vielä samana vuonna 38-vuotiaana aivokasvaimeen.

Rogers oli näytellyt elokuvissa jo vuodesta 1929 lähtien ja tehnyt siis jo paljon elokuvia ilman Astairea. Laadukas esimerkki hänen ”sooloelokuvistaan” on Hänen salainen vaimonsa (Vivacious Lady, 1938), jonka senkin ohjasi George Stevens. James Stewart esittää professoria, joka ei halua tunnustaa, että hänen kanssaan liikkuva show-tyttö on hänen vastavihitty vaimonsa. Juoni perustuu näin heidän yrityksilleen päästä vihdoin rakastelemaan, vaikka sitä ei elokuvassa suoraan sanota ajan sensuurisäännösten vuoksi.

Mies ja nainen (näyttelijät James Stewart ja Ginger Rogers) katsovat toisiaan hyvin läheltä, huulet miltei koskettaen.
Kuvateksti Hänen salainen vaimonsa

Astaire & Rogers Kino Klassikossa

30.7. Hääkarkuri

su 31.7. klo 12.00 Continental - hupainen avioero

6.8. Saanko luvan?

13.8. Neitonen ahdingossa

27.8. Hänen salainen vaimonsa

Lisää aiheesta Yle Areenassa