Jos kummituksia on olemassa, kaikki fysiikan teoriat menevät uusiksi – silti teologin mukaan kummitukset ovat osa todellisuutta
Kummituksia tuskin on, linjaa fyysikko. Tämä ei kuitenkaan tee niistä epätodellisia, sanoo teologi.
Eräänä iltana Karolina Kouvola kohtasi kummittelevan kaapin. Hän oli Helsingissä Seurasaaressa ja osallistui virallisen sulkemisajan jälkeen pidettävälle Kummituskierrokselle.
Eräästä kaapista alkoi kuulua koputusta. Se kuului vain silloin, kun opas alkoi puhua rakennuksessa asuneesta rouvasta.
Milloinkaan muulloin koputusta ei ollut kuulunut, opas sanoi.
– Tiedän, että tämä kuulostaa ihan hölmöltä, Kouvola sanoo ja nauraa.
– Mutta se jäi lopulta mysteeriksi, että mikä siellä koputteli, hän sanoo.
Kummitus?
Teologi tutkii henkimaailman pimeää puolta
Karolina Kouvola on teologian maisteri ja väitöskirjatutkija, jota kummitusjutut ovat aina kiehtoneet – niin paljon, että hän on tehnyt aiheesta kirjan Vanessa Kairulahden kanssa. Se on nimeltään Helsingin henget (SKS, 2018)
– Liikaa Stephen Kingiä liian nuorena, hän sanoo selitykseksi kummitusinnolleen.
Kouvola sanoo olevansa skeptikko, joka pyrkii suhtautumaan asioihin avoimin mielin. Hän ei pysty linjaamaan tutkijana eikä henkilökohtaisesti, ovatko kummitukset ja muut henkimaailman asiat totta vai ei.
Sillä mikä nyt sitten on totta ja millä perusteella?
Fyysikko tarvitsee todisteita
Fyysikko Kari Enqvist kirjoittaa Kangastuksia varjojen talossa -kirjassaan muutaman luvun verran yliluonnollisesta.
Enqvist päättää olla avoin: hän ottaa oletukseksi, että henkimaailman asiat ovat totta ja pyrkii löytämään oletukselleen perusteita luonnontieteiden voimin.
Enqvist päättelee, että kummitusten pitää kiinnittyä aineeseen ja totella painovoiman lakeja. Muuten ne sinkoutuvat avaruuteen: vinhasti pyörivä Maa kiertää Aurinkoa 30 kilometrin sekuntivauhtia, ja lisäksi galaksimme kulkee avaruudessa 550 kilometrin sekuntivauhtia.
Mikäli henkiolennot kiinnittyvät aineeseen, mihin ne tarkkaan ottaen kiinnittyvät, Enqvist kysyy.
Protoneihin? Elektroneihin? Ovatko ne vuorovaikutuksessa molekyylien kanssa? Vai liittyvätkö ne tuntemattomaan energiamuotoon tai ehkä pimeään aineeseen?
Mihin ikinä henkiolento kiinnittyykään, sen täytyy olla voimakkaassa vuorovaikutuksessa kyseisen aineen kanssa, jotta se pysyy Maan liikkeessä mukana.
Jos tällaista vuorovaikutusta olisi, se tiedettäisiin, sillä aineen käyttäytymistä pystytään nykytieteen perusteella kuvaamaan hyvin tarkasti. Esimerkiksi vetyatomin käyttäytymistä voidaan kuvata 11 merkitsevän numeron tarkkuudella.
Hiukkasfysiikka osaa siis selittää tyhjentävästi ja tarkasti aineen käyttäytymistä. Malleissa ei ole tilaa henkiolennoille tai tuntemattomille energioille.
Liian inhimillisiä
Moni asia puhuu Enqvistin mukaan sen puolesta, että aavetarinat ovat mielikuvituksen tuotetta. Miksi henget ja aaveet ovat aina ihmisen mittaluokkaa, eivätkä vaikka miljoonan kilometrin tai mikrometrin murto-osan kokoisia?
Miksi räyhähenget liikuttelevat aina lipastoja, eivät öljytankkereita tai vaikka planeettoja?
Miksi henkien elinpiiri ylipäänsä rajoittuu sinne, missä meidän mielikuvituksemme mieluiten seilaa?
Enqvist ei kiistä aaveiden tai henkien olemassaoloa. Mutta hän ei kerta kaikkiaan keksi, miten sellaisia voisi olla olemassa todellisuudessa, joka on ristiriidaton sen todellisuuden kanssa, jonka tieteellisesti pystymme selittämään.
Enqvist huomauttaa:
”Humanisti väittäisi, että aaveet ovat todellisia niitä näkeville, eikä ole väliä, mitä fotonit tai elektronit tekevät tai jättävät tekemättä.”
Huomautuksessa on annos fyysikon ivallisuutta – ja totuutta.
Kummitukset vaikuttavat todellisuuteen
Karolina Kouvola tutkii väitöskirjassaan ruotsinkielisen Pohjanmaan noitia ja tietäjähenkilöitä 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta.
Mutta hän ei tutki, liittyykö ilmiöihin jotain yliluonnollista. Hän tutkii sitä, miten niistä puhuttiin, millaisia tarinoita niistä kerrotaan ja millaisia arvoja tarinoihin liittyy.
Usein henkimaailman asioihin liittyy ajatus siitä, että kun ihminen elää hyvin ”todellisessa” elämässään, hänelle käy hyvin myös ”tuonpuoleisessa”.
Jos tällaisia tarinoita kerrotaan ja tällaisiin tarinoihin uskotaan, ne vaikuttavat ihmisten käyttäytymiseen todellisessa maailmassa.
Asian voisi ilmaista myös näin: Jumalan olemassaolosta voidaan väitellä, mutta uskonto on totta.
Joskus kummitus- tai henkihavainto on Kouvolan mukaan ihmiselle mullistava kokemus, joka muuttaa kokijan maailmankuvaa.
– En tutkijana voi kyseenalaistaa sitä kokemusta ja sen kokemuksen vaikutusta, oli itse kokemuksen aiheuttaja todellinen tai ei, Kouvola sanoo.
Vähän kuin lääkkeen plasebo-vaikutus: vaikka potilaalle annetaan lumelääkettä, potilas voi saada siitä apua niin, että vaikutus on todellisuudessa mitattavissa.
Pitääkö valita, haluaako uskoa vai tietää?
Enqvistin mielestä henkimaailman asioissa on kyse siitä, että ihminen haluaa nähdä merkityksiä siellä, missä niitä ei ehkä ole: hyvissä teoissa, pahoissa teoissa, elämässä.
Ihmisellä on kova tarve tällaiseen: Live sciencen mukaan 46 prosenttia amerikkalaista uskoo tosissaan kummituksiin.
Lopulta kysymys on Enqvistin mukaan tästä:
Joko: ”heitämme nurkkaan fysiikan narratiivin, vedämme vessanpöntöstä sekä planeetat että kvarkit”
Tai: ”epäilemme kaikkia kertomuksia henkiolennoista ja seivästämme ne ihmisen ikuisen toiveajattelun piikkiin”
Kouvolan mielestä kysymys ei ole joko-tai-tilanteesta. Hänen mielestään voimme epäillä kummitusjuttuja ja samalla tutkia niitä ja niiden vaikutuksia.
– Mielestäni niin sanotut kovat tieteet kuten fysiikka eivät kilpaile niin sanottujen pehmeiden tieteiden kuten humanististen tieteiden kanssa. Ne täydentävät toisiaan.
On asioita, joita emme osaa selittää
Uskoi kummituksiin tai ei, maailmassa on selittämättömiä asioita. Yksi näistä on koko universumi: nykytieteen perusteella sen toimintaa ei osata aukottomasti selittää, kertoi kosmologi Syksy Räsänen taannoin.
Kysymys on kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian ristiriidoista. Kvanttimekaniikka kuvaa asioita kaikkein pienimmässä mittakaavassa, ja yleinen suhteellisuusteoria kuvaa aika-avaruutta, gravitaatiota ja maailmankaikkeutta kokonaisuutena.
Teorioiden väliltä puuttuu jotain, ehkä vielä tuntematon hiukkanen.
Emme tiedä.
Se on vähän kuin koputus Seurasaaren kaapissa, jonka Karolina Kouvola kuuli: (tämänhetkisen) käsityskykymme tuolla puolen.
Monella on yliluonnollisia kokemuksia, mutta harva uskaltaa puhua niistä. Nyt tähän tulee muutos! Tässä Mikä keissi -jaksossa käsitellään kuulijoiden kummitustarinoita, joissa seikkailee muun muassa varjoihmisiä ja pelataan spiritismiä. Vieraana on Helsingin henget -kirjan toinen kirjoittaja, teologian maisteri Karolina Kouvola.
Räyhähenkiä ja tappajaklovneja – katsojien kummitustarinat
Lue seuraavaksi: Kun Laura Wathén raitistui, tietyistä iskurepliikeistä tuli varoitusmerkkejä – baarissa moni lupaa lopettaa juomisen, mutta ei tarkoita sitä
Lue seuraavaksi: Juuri nyt on hyvä aika olla tyttö, toteaa Amelie Blauberg – hän ja kaksi muuta Uuden päivän näyttelijää perustivat suositun podcastin