Hyppää pääsisältöön

Punaisen listan pelastajat

Joka yhdeksäs Suomen luonnon lajeista on uhanalaisia – testaa, mitä tiedät punaisen listan eläimistä

Vuodelta 2022
Naalin pentu ruskeassa kesäturkissa.
Kuva: Paul Williams/Shutterstock/All Over Press

Lajien uhanalaisuusarvioinnin eli Punaisen kirjan mukaan noin 12 prosenttia Suomen luonnon lajeista on uhanalaisia. Moni tuttu eläinlaji on päätynyt Punaisen kirjan punaiselle listalle eli on vaarassa kadota.

Uhanalaisten lajien lisäksi punaisella listalla on myös suuri joukko tuttuja lajeja, jotka eivät vielä ole uhanalaisia, mutta ovat vaarassa uhanalaistua. Niitä kutsutaan silmälläpidettäviksi.

Testaa tietosi punaisen listan eläimistä ja opi samalla, miksi kyseinen eläin on ylipäänsä joutunut listalle.

Luit juuri jutun, joka on osa luonnon monimuotoisuutta ja luontokatoa käsittelevää kokonaisuutta. Lisää Punaisen listan pelastajien sisältöjä (mm. artikkeleita, podcast-sarjan ja Naali-pelin) löydät osoitteesta yle.fi/punaisenlistanpelastajat

Logo, jonka keskellä lukee Punaisen listan pelastajat ja logon ympärillä on piirroshahmoina naali, rupilisko, pulmunen, ripsisiippa ja töyhtötiainen.
Kuva: Annukka Palmén-Väisänen / Yle

Lisää aiheesta Yle Areenassa