Hyppää pääsisältöön

Yle Radio 1

Miellyttäjä piilottaa itsensä

Toimittaja Satu Kivelä, Havaintoja ihmisestä -ohjelmasta.
Kuva: Jukka Lintinen/Tuuli Laukkanen

Miellyttäminen on inhimillistä, mutta voi se olla myös haitallista.

Liiallisen tai epäterveen miellyttämisen tarpeen taustalla on usein hyväksynnän hakeminen. Ihminen välttää torjutuksi ja hylätyksi tulemista. Antropologi Johanna Pohjola on kirjoittanut vuonna vuonna 2020 Isä pullossa -tietokirjan. Parhaillaan Pohjola kirjoittaa tietokirjaa miellyttämisestä. Hän määrittelee miellyttämisen syvään juurtuneeksi selviytymiskeinoksi, joka usein pohjautuu lapsuudenkokemuksiin.

– Miellyttäminen on voinut suojata tuskallisilta torjutuksi tulemisen tunteilta tilanteissa, joissa niille ei ole ollut tilaa. Niitä voi herätä kaltoinkohtelevissa olosuhteissa, mutta myös silloin, vaikka lapsuudenperheessä ei olisi tapahtunut mitään erityisen traumaattista, sanoo Pohjola.

Pohdin usein, miten olla miellyttävä, mutta silti miellyttämättä.

― Tietokirjailija Johanna Pohjola.

Pohjola kertoo, että havaitsi itsessään korostuneen tarpeen miellyttämiseen jo teini-iässä.

– Huomasin jo 13–14-vuotiaana, että minulla oli tarve saada kaikki tykkäämään minusta, jotta en kokisi torjutuksi tulemisen tunteita. Olen päiväkirjassani ihmetellyt, miksi haen maanisesti hyväksyntää etenkin näennäisesti koviksilta ja tylyiltä luokkakavereilta, jotka eivät näyttäisi pitävän minusta, muistelee Pohjola.

Valta-asema vaikuttaa vuorovaikutussuhteissa, jolloin oman mielipiteen sanominen voi olla hankalaa myös sellaiselle, jolla ei ole epätervettä miellyttämistä. Selviytymiskeinona miellyttämistä käyttäneelle valta-aseman epäsuhta saattaa ruokkia miellyttämistä.

– Etenkin jos olemme alisteisessa asemassa, kuten oppilaana, lapsena suhteessa vanhempiin tai työpaikalla suhteessa pomoon, sanoo Johanna Pohjola.

Aikuisena Pohjola on tietoisesti ruvennut kitkemään liiallista miellyttämistä. Seis_miellyttämiselle -Instagram-tilin kautta Pohjola jakaa yhdessä ystävänsä kanssa oivalluksia ja haasteita matkan varrelta. Pohjolan mukaan epäterve miellyttäminen johtaa siihen, ettei ihminen ole totta itselleen ja muille. Ja miten voisikaan olla, jos aina hyväksynnän toivossa muokkaa itseään.

– Me ihmiset usein manipuloimme tykkäämistä ja hyväksyntää. Tämä kaikki on jollain tavalla epärehellistä. Haluan korostaa, että miellyttäminen ei ole tyhmää tai pahantahtoista, vaan inhimillistä ja monille ihmisille hyvin luontaista, pohtii Pohjola.

Minun on ollut vaikea tuoda esiin, jos olen esimerkiksi loukkaantunut tai koen olevani tarvitseva.

― Tietokirjailija Johanna Pohjola.

Aikuisena liiallinen miellyttäminen voi kääntyä ihmistä itseään vastaan. Mutta missä raja oikeastaan kulkee?

– Minulle raja menee siinä, etten ole totuudellinen. Esimerkiksi väistän jotain asiaa, kun en sano mielipidettäni tai sanon kyllä, vaikka haluaisin sanoa ei. Tai muokkaan jossain tilanteessa itsestäni jonkun helpomman tai hyväksyttävämmän version, kertoo Pohjola.

Ystävällisyys on eri asia kuin liiallinen miellyttäminen. Ystävällisyys on pyyteetöntä, mutta epäterve miellyttäminen on manipulointia. Miellyttäminen on Pohjolan mukaan keino, jonka avulla miellyttäjä ajattelee välttävänsä konfliktit ja mahdollisesti toisen ihmisen pettymyksen ja suuttumuksen.

– Saatan uskotella, että miellytän tehdäkseni toisen ihmisen elämästä helpompaa. Todellisuudessa miellyttäminen on kuitenkin itseäni varten, jotta en joutuisi esimerkiksi kohtaamaan toisen epämukavia tunteita. Pohdin usein, miten olla miellyttävä, mutta silti miellyttämättä. Esimerkiksi kieltäytymisen voi sanoittaa myös ystävällisesti, sanoo tietokirjailija Johanna Pohjola.

Kun tulen näkyviin ja olen totta, siitä seuraa parhaimmillaan paljon hyvää.

― Tietokirjailija Johanna Pohjola.

Liiallinen miellyttäminen voi estää ihmissuhteissa aidon läheisyyden, jos ihminen ei uskalla olla oma itsensä ja sanoa, mitä tarvitsee. Läheisissä ihmissuhteissa Pohjola huomasi aiemmin piiloutuvansa niin, ettei kertonut, mitä toivoi tai halusi.

– Minun on ollut vaikea tuoda esiin, jos olen esimerkiksi loukkaantunut tai koen olevani tarvitseva. Se on ollut alitajuinen toimintatapa, mutta ihmissuhteissa se ei tuo hyviä tuloksia. Tunnetason läheisyys ja aito avoimuus jäävät saavuttamatta, jos en tule esiin haavoittuvana kaikessa inhimillisyydessäni ja keskeneräisyydessäni, kertoo Pohjola.

Näkyväksi tuleminen tarkoittaa käytännössä sitä, että on myös itsensä puolella eli kertoo, mitä ajattelee, tuntee ja tarvitsee. Jos on pitkään pyrkinyt miellyttämään, sitä voi olla vaikea sanoittaa.

– Kun tulen näkyviin ja olen totta, siitä seuraa parhaimmillaan paljon hyvää. Voi käydä myös niin, etteivät kaikki pysty ottamaan sitä vastaan, ja ystävyyssuhteita saattaa jopa päättyä. Olen kuitenkin kokenut sen palkitsevaksi, jolloin haluan tehdä sitä yhä enemmän. Työstän aihetta tällä hetkellä hyvin intensiivisesti, koska kirjoitan aiheesta myös kirjaa, sanoo Johanna Pohjola.