Hyppää pääsisältöön

Lapset

Erotilanteessa on kaikkien etu, ettei rahasta tule valtapeliä, sanoo perhebloggaaja Katja Lahti

Vuodelta 2022
Päivitetty 22.08.2022 15:23.
Kahtia jaettu ruutu jossa vasemmalla on kuva avaimista ja viiden euron setelistä pöydällä ja oikealla potretti perhebloggaaja Katja Lahdesta.
Kuvateksti Katja Lahti neuvoo erotilanteessa pohtimaan taloudellisia ratkaisuja pitkällä tähtäimellä.
Kuva: Galaxi / Yle

Moni eroa harkitseva vanhempi miettii, kuinka hoitaa koko perhettä koskeva muutos mahdollisimman kivuttomasti. Talousasiat ja erityisesti asumisjärjestelyt ovat usein suurimpia haasteita ratkaistaviksi.

Ero puolisosta ei aiheuttanut suuria taloudellisia muutoksia Project Mama -perheblogia kirjoittavalle Katja Lahdelle. Pari erosi sovussa, joka mahdollisti lasten asioiden yhteisen hoitamisen eron jälkeenkin.

– Puolisoiden kannattaa aina tähdätä mahdollisimman sopuisaan eroon, koska on kaikkien etu ettei rahasta tule valtapeliä.

Lahti on säilyttänyt entisen miehensä kanssa perheen yhteisen tilin, jolta on helppo maksaa lapsiin liittyviä kuluja, kuten harrastusmenoja ja vaatehankintoja.

Yhteinen tili edellyttää toki yhteishuoltajuutta ja rahojen käytöstä pitää sopia säännöt.

Katja Lahti

Molemmat vanhemmat siirtävät tilille kuukausittain sovitun summan rahaa. Se voi olla molemmilta yhtä paljon tai suhteessa vanhempien tuloihin.

– Yhteinen tili edellyttää toki yhteishuoltajuutta ja rahojen käytöstä pitää sopia säännöt. Se vaatii vanhemmilta hyvää keskinäistä yhteydenpitoa, mutta helpottaa käytännön asioita tosi paljon, Lahti sanoo.

Entä, jos lasten sijaan vanhemmat muuttavat vuoroviikoin

Erotilanteessa suurin taloudellinen kysymys on asumisen järjestäminen jatkossa. Monelle perheelle kahden suuren asunnon hankkiminen on vaikea yhtälö, pääkaupunkiseudulla lähes mahdoton.

Lahti ja hänen entinen puolisonsa päätyivät ratkaisuun, jossa lapset ja koira jatkoivat asumista perheen vanhassa kodissa. Sen lisäksi vuokrattiin aikuisia varten pieni asunto samalta alueelta. Tässä kuviossa vanhemmat vaihtavat vuoroviikoin asuinpaikkaansa perheasunnon ja yksiön välillä.

– Lapsille ero on tällä tavalla helppo, koska käytännön asiat eivät heillä muutu. Sääntö on, että perheasuntoon saa tulla omalla avaimella milloin vain. Yksiöön ei saa tulla ilman lupaa.

Lahti vinkkaakin miettimään erilaisia asumisvaihtoehtoja hyvin avoimesti ja laskea niiden kustannukset auki suhteessa tuloihin.

Lapset näkevät asiat eri lailla, mutta on hyvä neuvotella heidän kanssaan.

Katja Lahti

Kouluikäiset lapset voi ottaa mukaan keskusteluun sen jälkeen, kun taloudelliset mahdollisuudet on hahmotettu ja punnita yhdessä tingitäänkö esimerkiksi tilasta tai sijainnista.

– Lapset näkevät asiat eri lailla, mutta on hyvä neuvotella heidän kanssaan, että tarvitsevatko he välttämättä omat huoneet ja jos näin on, niin voisivatko he käydä koulussa hieman aiempaa kauempana.

Galaxin Mitä jos -sarja käsittelee koululaisten näkökulmasta arkisia tilanteita, mukana myös teemoja kuten perheen varallisuus tai erotilanne. - Toista Yle Areenassa

Tee eron jälkeinen pitkän tähtäimen suunnitelma

Lahti näkee, että jo erotilanteessa kannattaa pyrkiä ennakoimaan tulevaisuutta. Lasten kasvaessa tulee eteen uusia elämänvaiheita, joissa asunnon koko ja sijaintivaatimukset saattavat muuttua.

– Älä keskity erossa vain nopeaan ratkaisuun, vaan mieti, mitä sinulla on edessä viiden ja sen jälkeen kymmenen vuoden päästä. Joskus lapsikin muuttaa omilleen.

Lahti on ennakoinut esikoisensa muuttavan viiden vuoden aikajänteellä opiskelija-asuntoon. Siinä vaiheessa perheasunnon myymällä saa todennäköisesti hankittua kaksi asuntoa, kun neliöiden tarve laskee. Siihen mennessä myös lainaa on maksettu enemmän pois.

Lahti myöntää, ettei hänen nykyinen asumisjärjestelynsä toimisi uusioperhekuviossa, mutta sellainen ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa.

Nainen laskee kämmenellään olevia kolikoita ja seteleitä.
Kuvateksti Opeta lapselle rahan arvo, äläkä häpeä jos rahaa on vähän.
Kuva: Galaxi / Yle

Puhu lapsille rahasta ja opeta sen arvo

Erotilanteessa taloudelliset asiat tulevat yleensä lapsille entistä enemmän näkyviin.

Lahti ei huomaa omassa taloudessaan suurta muutosta, koska hän on ollut aina järkevä rahankäyttäjä. Lahti on kasvattanut myös lapsensa niin, että he joutuvat aina perustelemaan äidilleen syyt uusien tavaroiden ja vaatteiden hankkimiseen.

Lahti kehottaa jokaista vanhempaa miettimään omaa talouskasvatustaan ja puhumaan rahasta ja sen merkityksestä lapsille.

Talouskassan pienenemisestä ei kannata tehdä draamaa, vaan kertoa avoimesti, että nyt eletään vähemmällä. Lapset huomaavat kyllä, jos raha-asioita yrittää peitellä. Eikä rahan vähyyttä ole syytä hävetä.

Katja Lahti

– Talouskassan pienenemisestä ei kannata tehdä draamaa, vaan kertoa avoimesti, että nyt eletään vähemmällä. Lapset huomaavat kyllä, jos raha-asioita yrittää peitellä. Eikä rahan vähyyttä ole syytä hävetä.

Lahti tietää, että eroaminen aiheuttaa helposti syyllisyyttä, jota vanhempi haluaisi hyvittää lapsille ja siitä syntyy paineita yhdessäoloon.

– Kannattaa muistaa, että lasten ilot tulevat pienistä asioista. Ruotsinlaivan yläpeti voi hyvin riittää ulkomaan matkaksi. Ja jo uimahallissa käyminen yhdessä vanhemman kanssa ilahduttaa lapsia yllättävän paljon.

Lahti muistuttaa, että lapset voivat kasvaessaan hankkia myös omia tuloja. Hänen teini-ikäisensä tienaa jo omaa rahaa urheilun valmennushommista sekä kesätöistä.

Mitä jos ei ole varaa samoihin juttuihin kuin kavereilla? Mitä jos? -sarjassa käsitellään myös hankalia aiheita koululaisten näkökulmasta. - Toista Yle Areenassa