Säilyttääkö vaiko ei? Mitkä ikimuistoiset esineet haluat pelastaa – kerro aarteesi tarina!

Kahlekuninkaan hirsipuu, rokkaavat minisukset ja afrosuomalaisen teinin päiväkirjat. Näillä esineillä on tallentamisen arvoinen tarina. Minkä aarteen sinä haluaisit säästää tuleville sukupolville?

Meillä on kaikilla aarteita, joita ei vaan voi heittää muutossa pois. Niihin liittyy väkeviä muistoja ja ne todistavat maailman muuttumisesta.

Mutta mitä aarteille tekisi? Ottaisiko joku taho ne talteen?

Tämä artikkeli kertoo kolme tarinaa, joissa saattaa olla onnellinen loppu.

Se sisältää myös ehdotuksen: jätä esineestäsi jälki. Kerro aartesi tarina ja jaa siitä kuva artikkelin lomakkeella tai somessa tunnisteella #ikimuistoinenesine.

Lomakkeella lähetettyjä ikimuistoisten esineiden tarinoita kerääntyy artikkelin loppuun, käy kurkkaamassa sieltä.

Tarinoita nostetaan esiin Yle Radio 1:n Ikimuistoiseen illassa lauantaina 24.9. ja voit soittaa ohjelmaan. Mutta nyt puhuvat kahlekuninkaan sisar, rokkifestarin kanta-asiakas ja afrosuomalainen kuraattori.

Minisukset ja rakkain festarimuisto

Oli kesä 1987. Provinssirock lähestyi. Juhlakansa oli monena kesänä ryvennyt sateessa Törnävän kentän liejussa.

Liisa Vuorela ja hänen ystävänsä Merja Kärkelä saivat idean.

- Päätettiin laittaa minisukset jalkaan. Niillä olisi helppo hiihdellä mudassa eikä varmasti kaatuisi.

Mutta kuinkas kävi.

- Oli muuten yksi lämpimmistä ja aurinkoisimmista Provinsseista, jonka muistan.

Rakkain festivaalimuisto naurattaa Vuorelaa yhä. Sukset olivat menestys. Ei tarvinnut kävellä pitkiä matkoja, koska vähän väliä joku pysäytti ja jäi juttelemaan.

Liisa Vuorela on 57-vuotias "fossiili". Hän käy Provinssissa joka vuosi. Minisukset tulevat aina puheeksi.

Niinpä Vuorela päätti toimia, kun hän huomasi, että Seinäjoen museo kerää esineitä, videoita ja tarinoita ikimuistoisimmista festivaalihetkistä.

Sukset löytyivät autotallista Isostakyröstä samasta paikasta, johon ne oli festarihiihdon jälkeen jätetty.

- Kun laitoin ne jalkaan niin jostain aivojen pohjalta nousi muisto siitä, kuinka järkyttävän kipeät mun jalat oli sen Provinssirockin jälkeen.

Nyt minisukset ja pieni iloinen tarina ovat tallessa museon kokoelmassa, jonka osana ne kertovat isommista asioista kuten nuoruudesta, sukupolvesta ja festivaalikulttuurista. Saa nähdä ovatko ne esille tulevaan Museokeskus Tiklakseen.

Mutta festarihiihtoperinne elää. Vuorela bongasi Provinssissa 2019 nuoren naisen liikkeellä minisukset jalassa!

- Pakko oli mennä vähän juttelemaan ja kertoa, että täällä hiihdettiin jo 1980-luvulla!

Kahlekuninkaan elämä, kuolema ja rekvisiitan kohtalo

Venäläinen ruletti meni pieleen. Aimo Leikas ampui itsensä 29-vuotiaana yleisön edessä syyskuussa 1976.

Haukivuoren Houdinina tunnettu Leikas oli akrobaatti, illusionisti, hypnotisoija ja kahlekuningas. Kun veli kuoli, sisaruksille jäi kiertävän sirkustaiteilijan rekvisiittaa: giljotiini, hirsipuu, lippuluukku, asuja, kulisseja, mainoslehtisiä ja paljon muuta.

Anita Avikaiselle veljen jäämistöstä ikimuistoisin esine on sapelilaatikko.

- Olin avustanut Amia esityksissä. Kun hän kuoli niin otin sapelilaatikon omaan ohjelmistoon. Esitin temppua vielä 1990-luvulle.

Aimo Leikas tunnettiin hirttäytymisestä. Hän roikkui sensaatiomaisessa ohjelmanumerossa ensin hirressä 3-4 minuuttia.

Sitten hänet laskettiin laatikkoon, jonka läpi työnnettiin yhdeksän terää. Aina tempun lopuksi laatikosta nousi ehjä Leikas.

Sisar Anita ei hirttäytynyt omassa esityksessään. Hän teki myös muutoksia sapelilaatikkoon.

- Aloin ahneeksi ja tein sapelitemppua 12 veitsellä. Oli avustajasta kiinni, että hän osaa työntää terät laatikkoon niin, ettei tule haavoja. Mutta kyllä niitäkin joskus harjoituksissa tuli.

Veljet ja siskot toimivat Aimo Leikkaan taustajoukoissa. He avustivat mm. lavalla, ompelivat esiintymisvaatteita, tekivät mainoksia. Kun Tähti shown tähti Aimo kuoli, Haukivuoren Houdinin kotitaloon muodostui pieni museo.

Kului vuosikymmeniä. Sitten alkoi tapahtua. Ensin Aimo Leikas oli yksi päähenkilöistä dokumentissa Riemuruhtinaat 2010. Sitten hänestä tehtiin näytelmä Mikkelin teatteriin, koottiin näyttely, tehtiin kirja.

Nyt Teatterimuseokin on osoittanut halua liittää esineitä kiertävän sirkustaiteilijan elämästä kokoelmaansa.

- Kyllä me sisarukset on monesti ihmetelty, että menee 40 vuotta ja sitten ykskaks aletaan kiinnostua ja sitä kiinnostusta tulee monesta suunnasta. Ami saa kunniaa nyt kuoleman jälkeen.

Afrosuomalaisen nuoren päiväkirjat ovat aarre

Wisam Elfadl sai isältä ensimmäisen päiväkirjansa 1994. Sen alkulehdillä on isän arabiaksi kirjoittama haastattelu. Hän kysyy lempiasioista: lempiväriä, -ruokaa, unelmien miestä ja unelma-ammattia.

- Tässä lukee, että lempihedelmä on omena. Lempimaa on Suomi. Kavereita olen nimennyt sekä Sudanista että Suomesta. Unelma-ammattini on ollut lääkäri tai opettaja.

Mutta Wisamista on tullut kuraattori, joka kokoaa Helsingin kaupunginmuseoon kevääksi näyttelyä afrosuomalaisuudesta. Hän näkee nyt päiväkirjansa toisin silmin. Ne ovat arvokasta todistusaineistoa.

Teiniajan päiväkirjaan on esimerkiksi tallentunut, millaista on olla sukuloimassa toisessa kotimaassa.

- Ikävöin Suomeen ja saman tien kun tullaan takaisin niin kirjoitan ikävästä Sudaniin. On avavaa lukea, millaista on kun sukulaiset leviyttäytyvät eri puolille maailmaa ja pitää käsitellä sen herättämiä tunteita.

Wisam Elfadl haluaa säästää päiväkirjat tuleville sukupolville. Hän haluaisi myös itselleen Sudaniin lähetetyt c-kasetit, joissa perhe kertoo sukulaisille uudesta kotimaasta. Ne olisivat puhuttelevia esineitä näyttelyyn, mutta kuraattorin aarteet eivät tule esille.

Nyt odotetaan, mitä Helsingissä kasvaneet afrosuomalaiset haluavat kertoa itsestään. Kaupunginmuseo on avannut verkkosivuilleen keruun, jossa afrosuomalaisilta kysytään mm. jos sinun pitäisi kertoa nuoruudestasi kolmella esineellä niin mitkä ne olisivat.

- Toivoisin, että ihmiset voisivat luottaa museoon. Että he voisivat avata näinkin henkilökohtaisia dokumentteja: kotialbumeita ja päiväkirjoja. Museoiden kokoelmissa on todella vähän sellaista valokuva- tai tekstimateriaalia, joka kertoisi afrosuomalaisista. Että pystyttäisiin seuraamaan edes yhden ihmisenä tarinaa pidemmältä ajalta.

Verkkolomakkeessa myös kysytään, että mitkä esineet ovat tukeneet tai tukevat afrosuomalaista identiteettisi. Wisam Elfadl vastaisi itse näin: hiustuotteet, tuoksut, musiikki ja vaatteet.

- Äiti ei sietänyt, että ulkovaatteita käytetään sisällä. Meillä oli sisävaatteeille ihan oma vaatekaappi, jossa oli sudanilaisia vaatteita. Se on tavallaan pitänyt meidän perheen kiinni omassa sudanilaisessa perinteessä.

Kerro ikimuistoisen esineeni tarina radiossa!

Mikä on sinun ikimuistoinen esineesi? Se, jonka tarinan haluat kertoa tuleville sukupolville.

Näissä artikkelin esimerkeissä museot olivat valppaina. Mutta usein niiden kokoelmien obet pysyvät kiinni. Kaikkea ei voi ottaa vastaan ja säilyttää.

Mutta nyt voit jakaa esineesi tarinan Yle Radio 1:n Ikimuistoisten esineiden illassa lauantaina 24.9. klo 19-21. Soita suoraan lähetykseen numeroon 09-144800.

Studiossa tarinoita kommentoivat antiikin asiantuntija Wenzel Hagelstam, keräilijäisänsä perinyt kirjailija Riku Siivonen ja museonjohtaja Johanna Lehto-Vahtera. Toimittaja on Minna Joenniemi.

Kun jaat näin ikimuistoisten esineesi tarinan niin se ainakin tallentuu Ylen radioarkistoon, bittiavaruuteen ja kuulijoiden mieliin.

Voit myös jakaa tarinasi ja halutessasi kuvan esineestä lomakkeella tai sosiaalisessa mediassa tunnisteella #ikimuistoinenesine. Jätäthän yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun tarvittaessa yhteydessä.

Tähän kerääntyy ikimuistoisten esineiden tarinoita: