Hyppää pääsisältöön

Puutarha

Korjaa pienvihanneksia koko syksy ja kasvata lehtivihreää lumen tuloon asti

Vuodelta 2022
Korjaa pienvihanneksia koko syksy ja kasvata lehtivihreää lumen tuloon asti - Toista Yle Areenassa

Syyskylvö on tehokas tapa käyttää viljelyala hyväksi myös sadonkorjuun jälkeen, kun keittiöpuutarhassa alkaa olla siellä täällä tyhjiä aukkoja.

Nyt voimme kylvää uutta, jotta voimme korjata hentoja versoja ja vihanneksia koko syksyn.

Päivät lyhenevät ja lämpötila laskee nyt syksyllä, mutta voimme jatkaa viljelyä vielä pitkään. On monia vihreitä, ihanan maukkaita lehtiä, joita voi kasvattaa, vaikka kesä on ohi.

Kesävihannesten ja juuresten sadonkorjuu jättää kasvimaalle vapaata tilaa, jonka voi täyttää esikasvatetuilla taimilla tai suorakylvöllä.

Maaperä on lämmin usein vielä hyvän aikaa, vaikka ilma tuntuu viileältä, ja on olemassa suuri valikoima siemeniä, jotka itävät kylmemmässäkin maassa. Erilaisilla kaaleilla, pinaatilla, vuonankaalilla ja retiisillä on lyhyt kasvuaika, ja ne soveltuvat erinomaisesti kylvettäväksi loppukesällä ja vielä syksylläkin.

Jordiga rödbetor och gullök i en korg.
Kuvateksti Kasvilajin vaihtaminen toiseen sadon jälkeen on hyvä tapa saada aikaan viljelykiertoa.
Kuva: Monica Storm / Yle

Tunnelit ja kasvihuoneet pidentävät kasvukautta

Sarjaviljely, eli korjatun viljelykasvin korvaaminen toisella, toimii erinomaisesti avomaalla. Jos on mahdollisuus kasvattaa kankaan alla, tunnelissa tai kasvihuoneessa, kautta voi pidentää vielä enemmän. Viljely riippuu tietysti siitä, missä päin maata asuu.

Maan eteläisimmissä osissa voi leutoina talvina viljellä ympäri vuoden. Pohjoisimmissa osissa täytyy sen sijaan pitää tauko kylmimpien kuukausien aikana, varsinkin jos viljelee avomaalla.

Småplantor växer i odlingstunnel täckt av odlingsduk.
Kuvateksti Kahdessa viikossa sekä retiisit että kaali ovat itäneet pieniksi taimiksi.
Kuva: Monica Storm / Yle

Idättämällä sisätiloissa saa taimien kasvun lähtemään käyntiin aikaisemmin, ja se tekee viljelystä tehokkaampaa, mutta niin kauan kuin maaperässä on plusasteita, voi kylvää suoraan maahan ja siemenet itävät. Nopeimmat nousevat maasta jo parin päivän päästä.

Syyskesän kylvöihin sopivia siemeniä

Erilaisilla siemenillä on erilaiset itämisajat. Strömsön puutarhassa kasvatamme aasialaisia kaalilajikkeita, lehtikaalia, salaattivuonankaalia, pinaattia, tilliä ja retiisejä, juuri siksi että ne itävät nopeasti.

Såbrett med små plantor
Kuvateksti Arvioimalla vähän sadonkorjuuaikaa voi esikasvattaa siemeniä sisällä, jotta on valmiita taimia, kun kasvimaalla on tilaa.
Kuva: Monica Storm / Yle

Retiisi ‘De dix-huit jours’ on yksi nopeimmista retiiseistä. Niiden kasvuaika on vain 18 päivää, mikä tekee niistä sopivia sarjaviljelyyn. Retiisit kasvavat yleensä hyvin nopeasti, joten muista, että retiisi tarvitsee paljon vettä kasvaakseen rapeaksi ja hyväksi. Se alkaa kukkia nopeasti, jos sitä kylvää lämpimimpien kuukausien aikana. Siksi retiisien kasvatus onnistuu parhaiten keväällä ja syksyllä.

Pinaatti alkaa kukkia, jos sen kylvää lämpimimpien kuukausien aikana. Siksi myös pinaatti sopii kasvatettavaksi viileämpänä vuodenaikana. Olemme kylväneet Butterflay-lajiketta, mutta voi tietenkin käyttää sitä lajiketta, mikä itsellä on. Pinaattia käytetään sekä tuoreena että kypsennettynä ja ylijääneen pinaatin voi myös pakastaa.

Lehtikaalintaimet, jotka on kylvetty keväällä, seisovat syksyllä kasvimaalla kuin pienet tukevat puut. Lehtikaali ja palmukaali, joka kylvetään syyskesällä, eivät ehdi kasvaa kovin suuriksi, mutta hennot pienet lehdet ovat hyvänmakuisia. Myöhemmin kylvämisen etuna on, ettei tarvitse jakaa satoa perhosentoukkien kanssa, ei ainakaan samassa määrin kuin kesän aikana. Suojaa kuitukankaalla pidempää sadonkorjuukautta varten. Olemme kylväneet Dwarf green curled -lajiketta. Voi hyvin käyttää sitä lajiketta, mikä itsellä on ja myös sekoitella eri lajikkeita.

Såbrett med småplantor i famnen på en kvinna
Kuva: Monica Storm / Yle

Rucola on nopeasti kasvava lehtivihannes, joka myös vaatii paljon vettä kasvaakseen maukkaaksi. Silloin kehittyy hyviä, miellyttävän pippurisia lehtiä. Syksy on rucolalle sopiva viljelyaika, koska maaperä on kosteampi kuin kesällä.

Aasialaiset kaalilajikkeet, kuten Mizuna ja Pak Choi, antavat satoa pieninä, maukkaina lehtinä koko syksyn. Nopeasti kasvavat pinaattikiinankaalit sopivat parhaiten kasvatettaviksi viileämmässä säässä. Strömsössä meillä on risteytys, jonka nimi on Color Crunch ja napsimme siitä lehtiä koko syksyn.

Såddpinnar i trä nerstuckna i trädgårdsland
Kuvateksti Salaattivuonankaalia, lehtikaalia, pinaattia ja muita lehtivihanneksia voi kylvää eri aikaväleillä, kun viljelyalaa vapautuu kylvöä varten.
Kuva: Monica Storm / Yle

Salaattivuonankaali kestää kylmää, ja soveltuu kylvettäväksi syksyllä. Itämisaika on noin viikko. Sen jälkeen kestää vähän aikaa ennen kuin kasvu pääsee vauhtiin, mutta sitten se tapahtuukin nopeasti. Korjaa koko lehtiruusuke kerralla tai napsi lehti kerrallaan.

Lehtitilli itää noin 5 asteessa. Kylvä tilli suoraan kasvupaikalle ja korjaa pieniä lehtiä sitä mukaa, kun niitä ilmestyy. Jos koko mättään leikkaa alas, se voi antaa toisenkin sadon. Esikasvatuksessa on tärkeää olla erityisen varovainen ulos istuttamisessa, sillä tilli on hyvin herkkä häiriöille juuristossa. Bouquet on nopeakasvuinen tillilajike. Sen kasvutapa on tiivis ja se antaa satoa varhain.

Klädnypor håller fast odlingsduk på bågar till en täckt odlingstunnel.
Kuvateksti Kuitukangas voi olla hyvä sekä keväällä että syksyllä.
Kuva: Monica Storm / Yle

Miten pitää toimia?

Useimpien edellä mainittujen lehtivihannesten alin itämislämpötila on 5 astetta, mikä tarkoittaa, että niitä voi kylvää hyvin varhain keväällä ja vielä aika myöhään syksyllä.

Kuitukangas pitää maaperän lämpimänä pidempään, ja kasvuaika kylvämisestä lyhenee. Mitä myöhemmin kylvää, sitä tärkeämpää on huolehtia, että maa pysyy suhteellisen lämpimänä.

Lämpiminä syyspäivinä lämpöä varastoituu kuitukankaan alle, ja pienet lehdet kasvavat nopeasti.

Odlingstunnel i grönsaksland. Konstruktion av tre bågar med vit odlingsduk över, fastsatta med klädnypor.
Kuvateksti Lena on rakentanut yksinkertaisen viljelytunnelin metallikaarista ja kuitukankaasta, joka on kiinnitetty pyykkipojilla. Kangas pysyy paikoillaan, kun sen painona on joka puolella kiviä.
Kuva: Monica Storm / Yle

Äla pane siemeniä vielä pois

Monet lehtivihannekset kestävät pakkasasteita, mutta hennot pikkulehdet voivat vahingoittua hallasta ja niitä pitää suojella. Mitä kylmemmäksi ilma muuttuu, sitä hitaammin kasvit kasvavat. Satoa voi alkaa korjata heti, kun lehdet ilmestyvät ja jatkaa niin pitkälle talvikautta kuin niitä voi suojella kylmältä.

Monia lehtivihanneksia voi viljellä ruukuissa. Viljely syyskesällä onnistuu mainiosti parvekkeella, missä pakkanen ei pääse kasveihin käsiksi yhtä varhain kuin avomaalla. Lisäksi ruukkuja voi siirrellä tilapäisesti tarpeen mukaan.

Riippumatta siitä, onko parveke, viljelylaatikko vai suuri keittiöpuutarha, voivat pienet, maukkaat, vihreät lehdet ilahduttaa meitä pitkälle loppusyksyyn.

Blåklint
Kuva: Monica Storm / Yle

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä