Tee oma nesteytysjuoma – täydellinen treeneihin, vatsatautiin ja krapulaan

Ovatko urheilujuomat, elektrolyyttijauheet ja energiageelit todella tarpeellisia? Eikö pelkkä vesi riitä?
Viimeisten 20 vuoden aikana on ollut trendikästä juoda paljon vettä, ja ihmisten nesteensaanti on ollut väittelyn kohteena. Toiset lääkärit ovat huolissaan, että juomme liikaa vettä ja terveysasiantuntijat haluavat meidän juovan enemmän.
Kun treenibuumi nousi, lisääntyi myös erilaisten urheilujuomien kulutus.
Tarvitsemme nestettä, jonka koostumus on oikeanlainen
Useimmat tuntevat janontunteen, kun kehon nestetaso laskee ja juovat, kun ovat janoisia. Mutta kun keho menettää suuren määrän nestettä lyhyessä ajassa, voi olla vaikeaa ehtiä juoda tarpeeksi. Silloin on lisäksi suuri vaara, että kehon nestetasapaino järkkyy.
Ihmiskehosta noin 70 prosenttia on vettä, ja suurin osa siitä on solujen sisällä. Solujen toiminta vaatii tarkalleen oikean tasapainon veden ja suolojen välillä. Siitä tasapainosta huolehtivat ensisijaisesti munuaiset, jotka vuorostaan saavat jatkuvasti tietoa aivoilta ja hormoneilta siitä, mikä kehon tilanne kulloinkin on.
Keho erittää nestettä virtsan ja hien kautta. Voimakkaassa lämmössä ja ankarassa rasituksessa voimme hikoilla jopa 1,5 litraa päivässä.
Hiki ja virtsa eivät kumpikaan koostu pelkästä vedestä. Molemmissa on suoloja, jotka on korvattava, jos hikoilemme voimakkaasti, kärsimme ripulista tai oksentelemme. Jos juomme silloin vain vettä, kehon nestetasapaino on väärä ja aivot lähettävät munuaisille signaaleja, että on poistettava ylimääräinen vesi, etteivät suolat laimene liikaa.
Jos kärsii nestevajeesta, pitäisi joka toisen litran siitä, mitä juo, olla nesteytysjuomaa pelkän veden sijaan.
On tärkeää juoda, kun matkustaa tai on sairas
Tavallinen salitreeni ei useinkaan vaadi nestetäydennystä. Mutta esimerkiksi pitkillä juoksumatkoilla lämpimässä ilmastossa on tärkeää muistaa korvata haihtuneet suolat.
Toinen tilanne, jossa nestetäydennys on tärkeä, on ripulia tai oksennustautia sairastaessa, kun keho menettää paljon nestettä lyhyessä ajassa. Pitkien matkojen jälkeen tai krapulassa nesteytysjuoma voi auttaa palautumaan nopeasti.
Nesteytysjuomajauhetta voi ostaa apteekista, mutta voi hyvin myös sekoitella itse omansa. Nämä sekoitukset ei maistu erityisen hyvältä, mutta nestevajeessa ne voivat tuntua mieluisammilta ja ne on helppo nauttia.
Jos ostat urheilujuoman, on tärkeää katsoa, että se todella sisältää elektrolyyttejä, natriumia ja kaliumia, ja ettei se mielellään sisällä liikaa kofeiinia.
Tee oma nesteytysjuoma
Sekoita seuraavat ainekset pulloon ja ravista, kunnes ainekset ovat liuenneet.
1 litra kylmää vettä
¾ tl suolaa
3 tl sokeria
½ tl ruokasoodaa