Valmista syksyistä ”black forest pastaa” eli mustan metsän pastaa – kokki David Ortiz tarjoaa itse tehtyä tuorepastaa kauden sienten, viiriäisenmunien ja chilin kera
Pasta on kokki David Ortizin suuri intohimo. Hän ei valmista sitä italialaiseen tapaan vaan omaan tyyliinsä. Hänelle ovat leimallista täyteläiset kastikkeet, joissa on paljon makua, ja pastataikina, joka tuntuu melkein kuivalta.
David Ortizista parasta on, kun hän saa koota perheenjäsenet ja ystävät yhteen, tarjota heille hyvää ruokaa ja antaa keskustelujen, naurun ja seurustelun jatkua tuntikausia.
– Nautimme ruoasta, vieraat ehkä hämmästelevät makuja, ja saatamme jäädä pöydän ääreen useiksi tunneiksi, Ortiz sanoo.
Ortiz rakasti ruoanlaittoa jo lapsena äitinsä keittiössä Meksikossa. Ruoalla on ollut tärkeä sosiaalinen funktio koko hänen nuoruusaikansa, ja oli aina selvää, että hänestä tulisi kokki.
Ortiz on laittanut uransa aikana kaikenlaista ruokaa, mutta erityisesti hän on mieltynyt pastaan.
– Italialaiset tapaavat sanoa, ettei pastani ole autenttista italialaista pastaa, mutta käytän omaan pastaani makuja, joista itse pidän, Ortiz nauraa.
Hän pitää täyteläisistä kastikkeista, joissa on paljon makua ja mieluusti hieman chilin poltetta. Eniten häntä miellyttää itse tehty tuorepasta, joka on valmistettu melko kuivasta taikinasta.
– Silloin se imee itseensä paremmin kastikkeen makuja. Haluan pastaani myös ”köyhän miehen parmesaania”, jotta ruoassa on jotain rapeaa.
Köyhän miehen parmesaani on pannulla paistettuja leivänmuruja, jotka maustetaan yrteillä ja valkosipulilla oman maun mukaan. Tässä Ortizin erikoisuus ”black forest pasta” eli mustan metsän pasta, johon voi käyttää kauden sekalaisia sieniä.
”Black forest pasta” – tuorepastaa sienikastikkeen ja viiriäisenmunien kera
Määrä: 4 annosta
Ainekset
400 g kauden sekalaisia sieniä
6 valkosipulinkynttä
100 g voita
2 dl oliiviöljyä
10 g chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria
2 dl valkoviiniä
2 dl kanalientä
2 dl kermaa
300–400 g tuorepastaa
säilöttyjä kantarelleja
köyhän miehen parmesaania
200 g parmesaania
4 viiriäisenmunaa
vihreitä lehtiä tai yrttejä koristeluun
Ohjeet
1. Pilko sienet ja silppua valkosipulinkynnet. Kuullota sieni- ja valkosipulisilppua voissa ja oliiviöljyssä ja mausta chilihiutaleilla, suolalla ja mustapippurilla.
2. Paista, kunnes suurin osa sienten nesteestä on haihtunut ja sienet ovat kevyesti ruskistuneet.
3. Kaada joukkoon valkoviini ja anna sen imeytyä sieniin. Laita pastavesi kiehumaan isoon kattilaan.
4. Lisää sienikastikkeeseen kanaliemi ja kerma ja anna hautua, kunnes koostumus sakenee.
5. Keitä tuorepastaa noin 3 minuuttia. Lisää tilkka keitinvettä ja pasta sienikastikkeeseen ja sekoita hyvin.
6. Jaa pasta lautasille ja viimeistele annokset säilötyillä kantarelleilla, köyhän miehen parmesaanilla, raastetulla parmesaanilla, halkaistuilla viiriäisenmunilla ja lehdillä tai yrteillä.
7. Tarjoa hyvän leivän ja valkoviinin kanssa.
Pastataikina
Määrä: 4 annosta
Ainekset
200 g durumvehnäjauhoja
200 g vehnäjauhoja
4 isoa kananmunaa
vettä
Ohjeet
1. Sekoita kaikki ainekset kulhossa murumaiseksi taikinaksi. Kumoa taikina leivinpöydälle ja alusta se.
2. Lisää vettä vähän kerrallaan, kunnes taikina on kiinteää – se saa jäädä hieman kuivaksi. Vaivaa, kunnes taikina on kiiltävää.
3. Kääri taikina kelmuun ja laita se lepäämään jääkaappiin vähintään 30 minuutiksi.
4. Jaa taikina kahdeksaan osaan. Kaaviloi ne noin 6 mm:n paksuisiksi levyiksi pastakoneella. Leikkaa levyt tagliatelleksi, pyörittele tagliatelle keriksi ja jauhota, jotta pasta ei takerru yhteen. Keitä pastaa suolalla maustetussa vedessä 2–3 minuuttia.