Hyppää pääsisältöön

Oppiminen

Monet psykologian tutkimustulokset eivät perustu yhtään mihinkään – yksi näistä on power posen eli voima-asennon vaikutus

Nainen seisoo power pose asennossa.
Kuva: Lucas Lenzi, kuvankäsittely Mikko Lehtola / Yle

Psykologiset ilmiöt kiinnostavat tutkijoiden lisäksi myös maallikkoja. Monet yllättävät tulokset ja teoriat saattavat kuitenkin perustua tutkimuksiin, joiden tuloksia ei ole pystytty toistamaan.

Artikkeli on osa Valheenpaljastaja-sarjaa, jossa toimittaja Johanna Vehkoo analysoi harhaanjohtavaa tietoa ja disinformaatiota.

Olet kenties kuullut, että jos ottaa leveän ja ryhdikkään asennon, siitä tulee itsevarma olo. Olet ehkä jopa lukenut ohjeita, joissa tällaisia asentoja neuvotaan suosimaan esimerkiksi työhaastattelussa, jos haluaa tulla palkatuksi.

Yksi tällainen voima-asento, englanniksi power pose, sai yhdysvaltalaiselta medialta lempinimen Wonder woman, supersankarin mukaan. Siinä seistään jalat haara-asennossa ja kädet lanteilla, rintaa röyhistäen.

Power posing eli ajatus voima-asennoista on peräisin sosiaalipsykologi Amy Cuddyn tutkimuksesta vuodelta 2010. Amy Cuddy piti aiheesta puheen Ted Talk -konferenssissa vuonna 2012, ja video tästä puheesta on kaikkien aikojen katsotuimpia Ted Talkeja. Sitä on katsottu yli 65 miljoonaa kertaa.

Toki ryhdikkään ja leveän asennon ottaminen voi tehdä hyvän, voimakkaan olon. Mutta Cuddy ja kaksi muuta tutkijaa väittivät tutkimuksessaan, että voima-asennot aiheuttivat koehenkilöissä myös hormonaalisia muutoksia. Heidän testosteronitasonsa nousi, ja stressihormoni kortisolin taso puolestaan laski.

Koehenkilöt olivat tutkijoiden mukaan jopa valmiimpia ottamaan riskejä oltuaan minuutin ajan voima-asennossa.

Pelkällä asennon muuttamisella näytti siis olevan uskomattomia vaikutuksia – harmi vain, että tulokset eivät pitäneet paikkaansa.

Tutkimuksen toistettavuus on tieteen kivijalka

Kun toiset tutkijat yrittivät myöhemmin toistaa Cuddyn ja kumppaneiden tuloksia, se ei onnistunut. Hormonaalisia muutoksia ei havaittu, ei myöskään muutoksia riskinotossa. Ainoa tulos, joka toistui joissain replikaatioissa, oli se hyvä fiilis, joka voima-asennosta tuli.

Jopa Cuddyn tutkimusta johtanut Dana Carney kirjoitti itse vuonna 2016, että todisteet voima-asentotutkimusta vastaan ovat kiistattomat. Alkuperäisen tutkimuksen otoskoko oli ollut aivan liian pieni, ja todellisuudessa hormonaaliset muutokset olivat olleet hädin tuskin havaittavissa.

Cuddyn tapauksesta tuli kenties tunnetuin esimerkki ilmiöstä, joka tunnetaan tieteen toistettavuuskriisinä. Tutkimuksen toistettavuus on tieteen kivijalka: yliopisto-opiskelijoille opetetaan, että tutkimustulokset pitäisi aina pystyä toistamaan, muuten ne eivät ole luotettavia.

Käytännössä toistettavuuskokeita eli replikaatioita ei ole kovin paljon tehty. Tieteelliset lehdet eivät ole niistä kiinnostuneita: ne haluavat uutta tutkimusta, eivät vanhan toistoa.

Ei vain psykologian kriisi

Psykologian koeasetelmat ovat olleet erityisen huomion kohteena, mutta kriisi koskee myös useita muita tieteenaloja, kuten lääketiedettä ja taloustiedettä.

Toistettavuuskriisi on jakanut ja repinyt psykologian tutkijoita nyt reilun vuosikymmenen ajan. Silti monet heistä ovat sanoneet, että toistettavuuskriisi on tehnyt alalle hyvää. Se on pakottanut tarkastelemaan tutkimusmenetelmiä paljon entistä kriittisemmin ja siivoamaan huonoja käytäntöjä. Se on synnyttänyt liikehdintää, joka voi johtaa parempaan avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen tieteellisessä tutkimuksessa.

Kriisi on myös paljastanut, että monet psykologiset tutkimustulokset, joihin olemme vuosikausien ajan uskoneet, eivät perustu yhtään mihinkään.

Kuuntele podcast toistettavuuskriisistä

Mitä toistettavuuskriisi merkitsee ja mitä seurauksia sillä on? Mitä muita tuloksia tai tieteenaloja sen myötä on ruvettu kyseenalaistamaan? Kuuntele Valheenpaljastaja: Harhaluuloja -podcast-sarjan jakso, jossa toimittaja Johanna Vehkoo keskustelee tutkijatohtori Ville Ilmarisen kanssa.

Keskustelu