Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Chorus Iuvenalis on Ylen vuoden nuorisokuoro kaudella 2022–2023

Nuorten naisten kuoro mustissa esiintymisasuissa hymyilee valokuvaajalle.
Kuvateksti Chorus Iuvenalis on Yleisradion vuoden nuorisokuoro 2022–2023
Kuva: Johanna Ahonen

Yleisradion vuoden nuorisokuoro laulaa Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä joululaulutilaisuudessa marraskuussa. Tämän lisäksi kuoron ohjelmaan sisältyy mm. äänityksen tekeminen Yleisradiolle.

Turkulainen Chorus Iuvenalis on valittu Yleisradion vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2022–2023. Yleisradio on valinnut vuoden nuorisokuoron vuodesta 1988 lähtien. Valinnalla halutaan tukea suomalaista, korkeatasoista nuorisokuorotoimintaa. Tänä vuonna kiinnitettiin huomiota kuoron kilpailumenestykseen sekä monipuoliseen ohjelmistoon kuoronjohtajansa Timo Lehtovaaran johdolla.

Chorus Iuvenalis on yksi turkulaisen Puolalanmäen musiikkilukion kuoroista. Kuorotoiminta on ollut yksi musiikkilukion kulmakiviä. Jo vuonna 1981 silloinen musiikinopettaja Jarmo Kokkonen perusti kamarikuoron ja tyttökuoron; ensimmäinen sai nimekseen Camis ja jälkimmäinen Chorus Iuvenalis. Vuonna 1988 Puolalanmäen lukio sai musiikkilukion statuksen, ja toiminta laajeni entisestään mm. matkojen ja kilpailumenestysten myötä. Nykyään koulussa toimii kolme vakituista kuoroa, lisäksi ensimmäisen vuoden musiikkilinjalaiset laulavat puoli vuotta omassa kuorossaan.

Chorus Iuvenalis -kuorossa eli Juvessa laulaa noin 25 lahjakasta ja innokasta nuorta. Juve laulaa kaikenlaista musiikkia ja on innokkaasti etsimässä uusia diskanttikuoroteoksia ohjelmistoonsa. Chorus Iuvenalis esiintyy ahkerasti Turun seudulla erilaisissa tilaisuuksissa. Keväällä 2019 kuoro osallistui Riga Sings -kuorokilpailuun Latviassa ja sijoittui sarjassaan kolmanneksi. Vuonna 2020 Juve menestyi hienosti ensimmäisessä Erik Fordell -kuorokilpailussa Kokkolassa sijoittuen kahdeksan kuoron finaalissa jaetulle toiselle sijalle.

Chorus Iuvenalis -kuoroa on syksystä 2019 johtanut Puolalanmäen musiikkilukion lehtori Timo Lehtovaara. Lehtovaara on pitkän linjan kuorovaikuttaja Suomessa; hän on johtanut mm. perustamaansa Kamarikuoro Kampin Laulua, Suomen kanttorikuoroa, CCA-sinfoniakuoroa ja Turun konservatorion kamarikuoroa. Hän on myös opettanut kuoronjohtoa mm. Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla ja Klemetti-Opiston kesäkursseilla. Hänet tunnetaan myös musiikin sovittajana ja sovituksen opettajana. Puolalanmäen musiikkilukion lehtorina Lehtovaara on toiminut syksystä 2001 lähtien.

Yleisradion vuoden nuorisokuoro laulaa Helsingin Musiikkitalossa järjestettävässä joululaulutilaisuudessa maanantaina 28.11.2022. Tilaisuus kuullaan suorana lähetyksenä Yle Radio 1:ssä klo 19.02 alkaen. Vuoden nuorisokuoron oma konsertti kuullaan Yle Radio 1:ssä keväällä 2023. Tämän lisäksi vuoden nuorisokuoron ohjelmaan sisältyy mm. äänityksen tekeminen Yleisradiolle.