Anssi Kela saa supervoimaa musiikista ja herkistyy edelleen, kun yleisö laulaa mukana: “Nehän laulaa mun elämää, mun elämäntarinaa.”
Anssi Kelan rouhean arkiset ja väkevän omakohtaiset laulut muuttavat yksityisen yleiseksi ja koskettavat niin monia ihmisiä juuri siksi.
Oli helteinen heinäkuu, vuosi oli 1972 ja paikka Helsingin Kätilöopisto. Poika syntyi, rääkäisi ja pissasi kätilön päälle. Siitä alkoi muusikko Anssi Kelan elämä ja tarina.
– Se on yksi tiivistys meikäläisen vaiheista. Kyseenalaista on, onko se tekemisen taso siitä hirveästi noussut seuraavan 50 vuoden aikana, naurahtaa Anssi.
Mutta tässä asiassa Anssi on väärässä. Ujosta pojasta on kasvanut yleisön rakastama lauluntekijä, joka Nummelan kaltaisilla ikonisilla biiseillä on koskettanut suomalaisen sieluja ja mieliä.
– Kun olen kirjoittanut arkisista asioista ja omasta elämästäni, olen saanut ihmetellä sitä, miten yksityisestä tulee jollakin tavalla itseään isompaa. Kun Mikan faijan BMW alkoi soida radiossa, moni mies pysäytti auton tien poskeen kuullakseen, miten se päättyy. Sitten he itkivät. Tällaisia viestejä sain.
Kun faijan bändi soitti
Anssi kasvoi musikaalisessa perheessä. Äiti oli kanttori ja isä soitti legendaarisessa Pro Fide -gospelbändissä. Isä oli Anssin suuri idoli ja bändissä soittaminen siisteintä, mitä pieni poika tiesi.
– Erityisiä juhlapäiviä olivat ne, kun pääsin mukaan studioon. Jos olisi pitänyt valita Linnanmäen ja studion välillä, niin valinta oli selvä. Istuin siellä studion nurkassa ja imin sitä tunnelmaa itseeni. Ne olivat maagisia hetkiä.
Anssin mukaan Juha-isälle oli tärkeätä, että Anssi soitti klassista musiikkia, ensin viulua, sitten selloa. Anssin haaveena oli kuitenkin basso ja ura bändissä.
– Mä vihasin sitä sellon jyystämistä. Yhtenä päivänä sitten rohkaisin mieleni ja puhuin asiasta isälle. Sovittiin, että mennään Pro Fiden treenikämpälle kokeilemaan joku päivä.
Sitä päivää ei koskaan tullut. Isä oli joutunut auto-onnettomuuteen kohtalokkain seurauksin.
– Kun tulin kotiin koulusta, äiti pyysi istumaan viereensä ja sanoi, että Anssi mun täytyy kertoa sulle jotain, mitä en millään haluaisi kertoa. Isi on kuollut. Sitä hetkeä ja fiilistä en pysty unohtamaan. Niinkuin veri olisi jähmettynyt suonissa, joku kylmä ja raskas laskeutui päälle.
Anssi sanoo, että isän kuolema jätti jälkeensä pysyvän menetyksen pelon. Toisaalta, sen tiedon valossa osaa myös arvostaa hetkeä, arvostaa niitä asioita mitä on.
– Mä en pelkää omaa kuolemaani, mutta mä pelkään läheisten, erityisesti omien lasteni puolesta. Pystyn aika nopeasti kiihdyttämään itseni täysin naurettaviinkin pelkotiloihin, että mitä mun lapsille voi tapahtua. Rakkaus ja pelko ovat lähellä toisiaan.
Poika sinä olet tähti
Vaikka Anssi Kela ampaisi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2001 viisinkertaista platinaa myyneen Nummela-albumin myötä, takana oli kuitenkin jo keikkoja seurakuntanuorten bändissä ja peräti rockin suomenmestaruus Pekka ja Susi -bändissä. Ura oli jo ehtinyt nousta ja laskea.
– Varsinkin ne Pekka ja Susi -ajan sanoitukset olivat sellaisia, että en itsekään oikein ymmärtänyt niitä. Karhea arkirealismi, kantrimusiikin tarinat ja kaikesta kikkailusta luopuminen, siinä alkoi oma ääni löytyä.
Ja loppu on historiaa – tai ei ihan. Luonnostaan syrjäänvetäytyvä poika ja nopeasti julkisuuden valokeilaan joutunut sooloartisti ei ollut paras mahdollinen yhdistelmä.
– OIin tuolloin vähän kuin kesän suosikkijäätelömaku, sitä oli maistettava. Mutta kävikin niin, että ihmiset eivät sitten tulleetkaan uudestaan. Artistina olin ihan raakile.
Mutta vahingosta voi viisastua. Anssi sanoo, että kun suosio alkoi hiipua, hän ei sortunut syyttelemään muita vaan ymmärsi katsoa peiliin.
– Kysyin itseltäni, että oonko mä tehnyt työni riittävän hyvin. Ja oli pakko myöntää, että en ole. Siitä alkoi ryhdistäytyminen ja ulospäin suuntautuminen. Anssi Kelasta alkoi kuoriutua Kelastinen, pitelemätön rokkikukko.
Keken jäljissä
Anssi kävi lukion ja autokoulun ja pisti tulevaisuutensa yhden kortin eli musiikin varaan. Mutta takaraivossa kummitteli lapsuuden unelma. Entäs jos minusta olisikin formulakuskiksi?
– Keke Rosberg oli suurin idolini, huoneen seinät oli tapetoitu Keken kuvilla, mulla oli Keke-paita ja olisin kasvattanut Keke-viikset, jos karvat olisivat 10-vuotiaalla jo kasvaneet.
Niinpä ei liene suurikaan ihme, että vuonna 2003 Anssi löysi itsensä F3-auton ratista. Unelma oli kuitenkin tyssätä heti alkumetreillä, kun Anssi ajoi ulos radalta ja melkein kuoli.
– Useampi selkänikama meni lyttyyn, ja jos ei minua olisi saman tien leikattu, olisin halvaantunut. Siinä sitten makasin ja mietin, että yritin parantaa Botniaringin rataennätystä ehkä kymmenesosasekunnilla. Että kannattiko Anssi?
Muutenkaan vuosi 2003 ei ollut Anssin paras vuosi. Onnettomuuden lisäksi lööppeihin pääsi avioeroon päättynyt nuoruudenliitto. Anssi sai pahan pojan leiman ja yleisön vihat päälleen.
– Nummela-aikoina minusta oli maalattu sellainen puhtoinen naapurinpoika, ja avioero ei kai sopinut siihen. Tottakai ero on aina epäonnistuminen, ei kai kukaan alttarille astellessaan ajattele, että tässä marssitaan kohti eroa.
Jonkinlainen pohjakosketus tuo vuosi oli. Anssi sanoo, että oli onnettomuuden jälkeen huonossa kunnossa, ja naama koko ajan lööpeissä. Häilyvän hetken ajan hän silmäili pilleripurkkia. Että entä jos?
– Se oli sellainen ohikiitävä pään lävistämä ajatus. Oikeasti se ei ollut mikään vaihtoehto. Mutta kertoo siitä, että mielentila ei ollut kauhean hyvä.
Pitkien parisuhteiden mies Anssi kuitenkin on. Vastikään hän avioitui 20 vuoden yhdessäolon jälkeen.
Mun täytyy kävellä näin
Menestyksellä ja menetyksellä on yhden kirjaimen eron. Sen Anssi Kelakin hyvin tietää.
– On kamala klisee sanoa, että epäonnistuminen opettaa, mutta näin se on minun kohdallani ollut. Kun keikalla on ollut seitsemän ihmistä, niin tuleehan siinä mieleen, että tähänkö tää nyt loppuu. Mutta aina sieltä on noustu.
Tänä päivänä artisti-Anssi on lavalla kuin kotonaan. Mutta entä se jatkuva katseen kohteena oleminen?
– En ole kovin tyytyväinen kroppaani ja siihen miltä näytän. Jos olen lomalla hotellissa, missä on paljon suomalaisia, ja mut tunnistetaan ja kuvataan, niin voi käydä niin, etten mene altaaseen koko viikolla. Se kertoo ehkä jotakin.
Mutta takaisin keikoille, ihmiset liikuttuvat ja niin liikuttuu Anssi itsekin.
– Aina sitä Puistossa-biisiä, eikö sua kyllästytä, kysytään. Voin vilpittömästi sanoa, että ei.
Ei tämä nyt henkeä pelastavaa lääkärin tai palomiehen työtä ole, mutta kun näen sitä liikutusta ja loistavia silmiä, niin kyllä minä koen, että tälläkin työllä on merkitys.
Ilon tuottaminen, se voisi olla Anssi Kelan missio.
– En olen koskaan miettinyt, mitä mun hautakivessä voisi lukea. Mutta kun tässä näin äkkiseltään pohdin, niin ehkä siinä voisi lukea, että “Anssi Kela, hän antoi hetken aikaa hyvää fiilistä.”
Flinkkilä & Kellomäki lauantaina 24.9. kello 17.10 ja sunnuntaina 25.9. kello 9.10 ja Yle Areena. #flinkkiläkellomäki
' /%3E%3C/svg%3E)
