Ylen hallintoneuvosto käynnistää ennakkoarvioinnin Ylen internetissä tarjoamista äänisisällöistä
Ennakkoarvioinnin kohteena ovat Ylen internetissä tarjoamat äänisisällöt. Kaupallisen radion kattojärjestö RadioMedia ry teki ennakkoarviointipyynnön talvella 2022.
Yle-lain mukaan ennakkoarviointi tulee tehdä sellaisista uusista palveluista ja toiminnoista, joilla on vähäistä suurempaa vaikutusta tarjolla olevien sisältöpalveluiden kokonaisuuteen, ja jotka ovat merkittävyydeltään, kestoltaan ja kustannuksiltaan olennaisia. Hallintoneuvoston harkinnan mukaan ennakkoarviointi voidaan tehdä muutoinkin, jos se on perustellusta syystä tarpeellista.
Hallintoneuvosto päätti ennakkoarvioinnin käynnistämisestä 20.9.2022. Ennakkoarvioinnin piiriin ei kuulu radiokanavien ns. live-jakelu Yle Areenassa tai muissa Ylen omissa internetpalveluissa.
“Hallintoneuvosto päätti yksimielisesti, että ennakkoarviointi on syytä toteuttaa, vaikka Ylen äänisisältöjen tarjonta verkossa ei olekaan varsinainen uusi palvelu. Ennakkoarvioinnissa voidaan tarkastella perusteellisesti Ylen äänisisältöjen julkisen palvelun arvoa kansalaisille ja toisaalta mahdollisia vaikutuksia markkinoihin”, toteaa Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Arto Satonen.
Ennakkoarvioinnin toteutus kuuluu Ylen hallintoneuvoston tehtäviin ja ennakkoarvioinnit tehdään ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla. Yhtiön johto ei osallistu menettelyyn tai kommentoi sitä, jotta hallintoneuvosto saa täyden työrauhan.
Nyt ennakkoarviointia valmistelevat hallintoneuvoston valitsemat asiantuntijat, jotka ovat professori emeritus Hannu Nieminen ja asianajaja Katia Duncker Bird & Bird -asianajotoimistosta.
Ennakkoarvioinnin yhteydessä pyydetään kilpailuviranomaisen, kuluttajaviranomaisen ja alan keskeisten toimijoiden lausunnot tai kuullaan heitä suullisesti. Lisäksi voidaan kuulla muita tarpeelliseksi katsottavia asiantuntijoita. Kaikki kiinnostuneet voivat antaa lausuntonsa Ylen hallintoneuvostolle. Lakisääteisille lausunnonantajille ja tunnistetuille sidosryhmille lähetetään sähköpostilla lausuntopyynnöt.
Kaikki ennakkoarvioinnin asiakirjat ja aikataulut löytyvät Ylen verkkosivuilta.
Lausunnot on annettava 26.10.2022 mennessä ja lähetettävä asianajotoimisto Bird & Birdin osoitteeseen elina.inkinen@twobirds.com, josta ne ohjataan ennakkoarvioinnin asiantuntijoille. Lausunnonantajia pyydetään yksilöimään mahdolliset lausuntonsa sisältämät liikesalaisuudet.
Ylen hallintoneuvosto käsittelee ennakkoarviointia ja Ylen internetissä tarjoamia äänisisältöjä mahdollisesti vielä tämän vuoden lopulla. Päätöksestä tiedotetaan, ja päätös sekä julkisiksi merkityt lausunnot julkaistaan kokonaisuudessaan Ylen verkkosivulla.