Hyppää pääsisältöön

Elokuva & TV

Boheemielämää – Kaurismäki pariisilaistaiteilijoiden jäljillä

Boheemielämää - Toista Yle Areenassa

Kaurismäen boheemeja pariisilaisia esittää liuta ranskalaisnäyttelijöitä, ja myös pääosan esittäjät Matti Pellonpää ja Kari Väänänen joutuivat opettelemaan ranskaa.

Henri Murgerin klassikkoromaaniin perustuva elokuva Boheemielämää on tavallaan Aki Kaurimäen varhaistuotantoa: hän haki ja sai tuotantotukea sen käsikirjoittamiseen jo vuonna 1984, heti esikoiselokuvansa Rikoksen ja rangaistuksen jälkeen. Kun vaikea käsikirjoitusprosessi vihdoin tuotti tulosta, elokuva päätettiin kuvata teoksen alkuperäissijoilla Pariisissa. Edeltävän elokuvansa I Hired a Contract Killer Kaurimäki oli tehnyt englanniksi: nyt kieleksi valikoitui alkuperäisteoksen ranska.

Vuonna 1851 ilmestynyt Boheemielämää, La vie de bohème, kertoo Pariisin Latinalaiskorttelin varattomista taiteilijoista ja heidän toveruudestaan. Murgerin teoksen osaset olivat ilmestyneet erillisinä kertomuksina lehdissä jo 1840-luvulla. Niissä luotiin tarunhohtoinen romanttinen kuva Pariisin taiteilijoista ja heidän persoonallisesta yhteisöstään. Teos vakiinnutti bohème-termin tarkoittamaan epäsäännöllistä elämää viettävää taiteilijasielua; aiemmin sanalla oli kuvattu kierteleviä Böömin mustalaisia.

Teoksesta sävellettiin 1890-luvulla peräti kaksikin oopperaa, kun sekä Puccini että Leoncavallo tekivät oman versionsa vuoden välein. Kaurismäen elokuva on järjestyksessä kuudes filmatisointi aiheesta.

Kaurismäen käsikirjoituksessa seikkailevat kirjailija Marcel Marx, taidemaalari Rodolfo, säveltäjä Schaunard, sekä tietysti neitokaiset Mimi ja Musette. Pääkolmikkoa esittävät kaurismäkeläiset vakiokasvot Matti Pellonpää ja Kari Väänänen sekä ranskalainen André Wilms, joka sittemmin on esiintynyt myös Kaurismäen elokuvissa Leningrad Cowboys Meet Moses, Juha ja Le Havre.

Matti Pellonpää ja Evelyn Didi Boheemielämässä.
Kuvateksti Matti Pellonpää ja Evelyn Didi Boheemielämässä.
Kuva: Yle Kuvapalvelu

Naisroolien esittäjät Evelyne Didi ja Christine Murillo ovat ranskalaisia teatterinäyttelijöitä, ja Didi nähdään myös Kaurismäen Le Havre -elokuvassa. Elokuvamaailman kuuluisuudet Jean-Pierre Léaud, Samuel Fuller ja Louis Malle käyvät sivurooleissa.

Suomalais-ruotsalais-saksalais-ranskalaisesta mustavalkoisesta yhteistuotantoelokuvasta ja sen tekemisestä valmistui myös Veikko Niemisen dokumentti Missä on Musette? (1992).

  • Boheemielämää (La vie de bohème, 1992) Rooleissa Matti Pellonpää, Kari Väänänen, André Wilms, Evelyne Didi, Christine Murillo, Jean-Pierre Léaud, Samuel Fuller, Gilles Charmant, Louis Malle, Sanna Fransman. Kuvaus Timo Salminen. Leikkaus Veikko Aaltonen. Äänitys Timo Linnasalo. Ohjaus ja käsikirjoitus Aki Kaurismäki. Tuotanto Sputnik Oy.

Lisää aiheesta Yle Areenassa