Hyppää pääsisältöön

Akuutti

Wilma Ruohisto katsoo kameraan

Syömishäiriöstä toipunut Wilma Ruohisto: ”Painon kontrollointi oli minulle selviytymiskeino ja tapa käsitellä ahdistusta”

Toimittaja ja kirjailija Wilma Ruohisto ammentaa omasta kokemuksestaan ja haluaa purkaa syömishäiriöihin ja kehonkuvaan liittyviä rakenteita. Ne vaikuttavat kaikkiin, ja niiden on muututtava.

Wilma Ruohisto ei koskaan ajatellut sairastuvansa syömishäiriöön.

– Olin pelannut koripalloa koko lapsuuteni ja nuoruuteni. 16-vuotiaana loukkaannuin vakavasti ja sain pitkän urheilukiellon. Ajattelin, että nyt pitää jotenkin kompensoida sitä, etten enää treenaa yhdeksää kertaa viikossa. Aloin rajoittaa sitä, mitä syön, Wilma muistelee.

Paino putosi todella nopeasti. Kun kaveritkin alkoivat kiinnittää huomiota Wilman muuttuneeseen ulkonäköön, hän selitteli sitä treenaamattomuudella ja lihasten häviämisellä.

Kun huolestuneet vanhemmat piilottivat tyttäreltään vaa’at, Wilma alkoi kantaa omaa vaakaa mukanaan.

Ajattelin, että minulla ja muilla syömishäiriöisillä ei ole mitään yhteistä. Pidin itseäni terveenä ja urheilullisena.

― Wilma Ruohisto

Syömisen rajoittamisesta ja painon tarkkailusta tuli keino käsitellä ahdistusta ja pahaa oloa.

– Se oli minulle selviytymiskeino, tapa purkaa stressiä ja käsitellä ongelmia, jotka tosin pitkälti johtuivat syömishäiriöstä, Wilma toteaa.

– Tiedostin, ettei se ollut normaalia ja halusin päästä siitä eroon, mutta se oli vaikeaa, koska ei ollut mitään muuta keinoa sen tilalle. Mikään muu tapa ei toiminut samalla lailla. Aiemmin olin purkanut niitä tunteita urheiluun.

Moni syömishäiriötä sairastava jumittuu ajatukseen siitä, että haluaisi parantua, mutta ei halua painonsa korjaantuvan. Se ei ole mahdollista.

― Wilma Ruohisto

Wilma sairasti syömishäiriötä monta vuotta. Yksi käänteentekevä hetki oli, kun syömishäiriöklinikan lääkäri kertoi karun totuuden:

– Olin taas tosi huonossa kunnossa, kun lääkäri sanoi, että nyt sä voit jäädä tänne osastolle tai sitten sä voit mennä tohon vastapäiseen taloon hakemaan kukkia omiin hautajaisiisi.

– Ehkä olennaisinta siinä oli se, että ihmisen pitää itse päättää, haluaako hän parantua. Sitä ei tietenkään voi valita, että sairastuuko, mutta sen voi valita, että paraneeko, Wilma sanoo.

Se päätös on pitänyt tehdä uudelleen ja uudelleen.

Wilma Ruohisto tiiliseinän edessä
Kuva: Tero Kyllönen / Yle

Wilma uskoo, että syömishäiriöstä parantuu vain kontrollin menettämisellä. Mutta helppoa se ei ole.

– Mä luulen, että aika moni purkaa nykyään stressiä ja ahdistusta tai hakee merkitystä elämään suorittamisen kautta. Niin mäkin tein. Mun paranemisprosessin alussa mä keskityin treenaamiseen. Urheilin taas tosi paljon ja ylisuoritin töitä.

– Meidän yhteiskunta perustuu tehokkuudelle ja sille, että ainakin näytämme tehokkailta. Se vaikuttaa kaikkiin ja se on pakko muuttua.

Siksi Wilma haluaa purkaa syömishäiriöihin, kehonkuvaan ja mielenterveyteen liittyviä teemoja myös työssään toimittajana ja kirjailijana.

Nykyään puhutaan paljon armollisuudesta ja siitä, että jokainen on hyvä just sellaisena kuin on. Mutta jotenkin unohdetaan laskea itsensä siihen mukaan.

― Wilma Ruohisto

Wilma myöntää, että hankalissa, stressaavissa tai ahdistavissa tilanteissa vanhat ajatusmallit nousevat edelleen pintaan.

– Välillä vieläkin sorrun siihen, että alan tarkastella itseäni sen kautta, millainen mä voisin olla tai millainen mun pitäisi olla, enkä sen kautta, mikä mä olen nyt, että tämä riittää.

Silloin pitää tunnistaa ajatukset ajoissa ja pysäyttää kierre ennen kuin se ehtii edes alkaa.

– Se on sellaista vuosien työtä sen eteen, että vaimentaa niitä negatiivisia ajatuksia eikä kuuntele niitä.

Vieläkin välillä tulee sellainen olo, että on vääränlainen. En tiedä, pääseekö siitä koskaan täysin eroon.

― Wilma Ruohisto

Sairaan terve elämä

Wilma Ruohisto ei koskaan ajatellut sairastuvansa syömishäiriöön ja piti itseään terveenä ja urheilullisena vielä silloinkin, kun pystyi pyöräyttämään sormensa hauiksen ympärille. Virpi Markuksela harrastaa monipuolisesti liikuntaa, mutta tekee sitä liikaa ja välillä jopa perheeltään salaa. Hän on ajanut itsensä jo kahdesti ylikuntoon. Miksi terveyden ja hyvinvoinnin tavoittelu menee välillä överiksi?

Sairaan terve elämä - Toista Yle Areenassa

Lisää aiheesta Yle Areenassa