Hyppää pääsisältöön

Klassinen

Mika Kallio luo näkemyksellä vireitä äänimaisemia

Vuodelta 2022

Lukuisissa jazz-yhtyeissä vuosikymmenten aikana vakuuttanut rumpali ja lyömäsoittaja Mika Kallio esittäytyy kiinnostavan sooloprojektin merkeissä. Siinä Kallio yhdistelee ambient-ympäristössä luontevasti akustista ja elektronista äänistöä.

Mika Kallion soolojulkaisun kansikuva.

Julkaisun keskiössä on gongi, tuo metallista valmistettu kumahteleva ympyränmuotoinen soitin, jolle on vuosisatojen saatossa löydetty monenlaisia käyttötarkoituksia. Suurin klise-ansa gongien käsittelyssä lienee niiden rituaalimaisia ulottuvuuksia tavoitteleva lähestymistapa. Säveltäjä Mika Kallio pystyy omalla gongi-matkallaan onnistuneesti välttämään tämän, ja jo se on itsessään saavutus. Kallio rakentaa lyömäsoitin- ja gongivalikoimastaan perustellun ääniketjun riittävän erilaisia, mietteliäitä ja rauhallisuuksia kappaleita. Päätösraidan orientalismiin oman lisänsä tuo Jussi Fredriksson syntikoineen. Kallion gongi-matka on hallittu ja maltillinen ääniseos, joka on tehokas yhdistelmä meditatiivista syväkuuntelua sekä improvisoitua äänitaidetta.

Mika Kallio: Gong Odyssey. (Eclipse Music)

Kuuntele Uudet levyt 6.10.2022, ohjelman toimittaa Aki Yli-Salomäki.