Lapsen saattohoito on kova paikka kokeneellekin sairaanhoitajalle – Satu Marttila ja Petra Auramo puhuvat paremman kuoleman puolesta
Valtaosa suomalaisista toivoo saavansa kuolla kotona, mutta käytännössä se ei vielä toteudu. Kokeneet saattohoitajat tietävät, että kuoleman äärellä tärkeintä on raivata tilaa tunteille ja sanoille.
Satu Marttila työskenteli 21 vuotta sairaanhoitajana Taysin lasten veri- ja syöpätautien yksikössä. Osastolla hoidetaan potilaita vauvoista nuoriin aikuisiin. Valtaosa sairastuneista lapsista ja nuorista parantuu, mutta silloin, kun niin ei käy, palliatiivinen hoito ja saattohoito toteutetaan joko lapsen kotona tai samalla tutulla sairaalaosastolla.
Lasten sairaanhoitaja ja valmistuva traumapsykoterapeutti Satu Marttila kertoo, että lapsen tai nuoren kuollessa sekä vanhemmilla että hoitohenkilökunnalla on tunne, että elämä jää kesken.
– Lapselle ja nuorelle yritetään erilaisin järjestelyin mahdollistaa kotikäyntejä, kavereiden vierailuja, huvipuisto- ja konserttikäyntejä ja kaikkea, mikä tuottaa heille iloa.
Lasten ja nuorten läheiset tarvitsevat myös hyvin konkreettista ohjausta ja tukea, etenkin jos hoito tapahtuu kotona. Taysissa lasten läheiset valmistetaan kotisaattohoitoon kädestä pitäen ja opastetaan esimerkiksi kivunlievityksen antamisessa.
Satu Marttila kertoo, että kuoleman lähestyessä yksi sairaanhoitajan tärkeimmistä tehtävistä on luoda kaikille läheisille tilaa puhua tunteistaan ja rohkaista olemaan kuolevan lapsen tai nuoren rinnalla.
Suomi on monien mittarien mukaan maailman parhaita paikkoja syntyä, mutta kuoleman kohdatessa tilanne ei vielä ole sama.
Aikuispotilaita Espoon kotisairaalassa hoitava sairaanhoitaja Petra Auramo sanoo, että valtaosa suomalaisista haluaisi kuolla kotonaan, mutta se ei vielä kaikkialla useinkaan toteudu.
Kotisairaalaverkosto on Suomessa vielä melko suppea, ja siksi kotisaattohoitoa ei pystytä tukemaan riittävästi ja yhdenvertaisesti.
– Kuoleman lähestyminen tulee melkein aina vähän yllätyksenä omaisille. Monelle heistä kaikki kuolemassa on uutta, ja siksi tiedon ja ohjauksen lisäksi on tärkeää tarjota tukea potilaalle ja läheisille parantumattoman sairauden ja lähestyvän kuoleman kanssa elämiseen. Joissakin maissa on jo tarjolla saattohoidon koulutusta läheisille, mutta meiltä sellainen vielä puuttuu.
Yli 20 vuotta hoitotyötä tehnyt Petra Auramo toimii myös Suomen palliatiivisen lääketieteen yhdistyksen projektikoordinaattorina. Hän toivoo, että kotona tapahtuvaa saattohoitoa suunniteltaessa varmistettaisiin, että kotiin saadaan riittävä ammatillinen tuki, apuvälineet ja hoitotarvikkeet.
Elämää kuoleman äärellä
Työ saattohoidossa ihmisten vuoteiden vierellä saa myös ammattilaisen katsomaan elämää eri tavalla. Satu Marttila toteaa olevansa työnsä ansiosta elämästä valtavan kiitollinen. On kunniatehtävä olla auttamassa ihmistä hänen viimeisillä hetkillään.
– Toisaalta välillä voin olla melko melankolinen. Kun katsoo sieltä kuoleman tai surun näkövinkkelistä, joutuu välillä keskittymään sen löytämiseen, missä ilo ja elämä kuplii, Satu sanoo.
Petra Auramo toteaa, että kuoleman äärellä työskentelevä joutuu aina kohtaamaan myös oman kuolevaisuutensa.
– Kuoleman kohtaaminen vaatii henkisiä voimavaroja ja on tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaisilla on mahdollisuus saada työnohjausta työssä jaksamisen tueksi.
Kaikkein vaativimpia ovat ne hetket, kun suunnitelmat muuttuvat nopeasti. Yllättävät ja haastavat tilanteet, kuten oireiden pahentuminen tai läheisen uupuminen voivat olla vaikuttamassa siihen, että kuolevan toive kotikuolemasta ei toteudu.
– Jokainen palliatiivista ja saattohoitoa tekevä ammattilainen pyrkii auttamaan ja tekemään parhaansa asioiden hyväksi. Kun asiat eivät menekään hyvin, se voi jäädä ajatuksiin niin, että se vielä illalla kotona kovasti mietityttää, Petra sanoo.
Erityisesti hankalien päivien jälkeen työnohjaus on tärkeää. Tukea tarvitaan myös kotona.
– On tärkeää, että myös saattohoitotyötä tekevän ammattilaisen perhe ymmärtää, mitä työ kuoleman lähellä on. Oma mieheni tietää työni vaikeat tilanteet hyvin, sillä saattohoidimme yhdessä hänen isänsä. Hän osaa tukea minua silloin, kun tarvitsen paljon hiljaista aikaa omissa ajatuksissani, kertoo Petra.
Kyyneleitä joulupuurossa
Satu Marttila muistaa erityisen hyvin erään joulun, jolloin lapsi oli kuollut osastolla oman työvuoron aikana. Kotioven takana sairaanhoitajaa odottivat joulukuusi ja silitettävä joulupöytäliina. Tunnelman vaihdos oli liikaa.
– Kyyneleet vain levisivät kasvoille ja ajattelin, että tästä ei tule mitään. Onneksi perheeni on tottunut siihen. Keräilin hetken ajatuksiani ja sitten jatkoimme joulun viettoa.
Omaan kuolemaansa kokenut saattohoitaja Satu Marttila suhtautuu levollisin mielin. Satua lohduttaa muisto isänsä viimeisistä ajoista. Saattohoitajana isälleen toiminut tytär sai nähdä isän valmistautuvan viisaasti omaan kuolemaansa.
– Ajattelen, että haluaisin kulkea samalla polulla. Olla valmis lähtemään.
Palliatiivisen ja saattohoidon päivää vietetään vuosittain lokakuun toisena lauantaina. Kansainvälisen tapahtumapäivän ideana on lisätä ihmisten yhdenvertaisuutta ja kasvattaa tietoutta palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta. Tänä vuonna tapahtuman teemana on toivo.
Flinkkilä & Kellomäki Yle TV1 lauantaina 8.10. kello 17.10 ja sunnuntaina 9.10. kello 9.10 sekä Yle Areena. #flinkkiläkellomäki
' /%3E%3C/svg%3E)
