Hyppää pääsisältöön

Yle Radio Suomi

Radio Suomi kerää tuoksuun liittyviä tarinoita – kerro tuoksusta, joka on jäänyt mielen sopukoihin!

Vuodelta 2022
Päivitetty 19.10.2022 11:47.
Olli Haapakangas haistelee kukkaa.
Kuva: Katriina Rouvinen / Yle

Kerro tarina, johon liittyi mieleenpainuva tuoksu!

Hajussa on voimaa! Tuoksu voi laukaista elokuvamaisen muiston, tuoda mieleen kuvia, ääniä ja ihmisiä jopa vuosikymmenien takaa. On tuoksuja jotka luulee kadottaneensa iäksi, kun ne yllättäen hiipivätkin nenään ja heittävät aistijansa muistojen bulevardille.

Miltä lapsuutesi tuoksui? Oliko se tuoretta pullaa, mäntysuopaa tai tuomenkukkaa, vai tuprautteliko sellutehdas terveisiään? Mikä oli koulun, armeijan tai ensimmäisen asunnon ominaistuoksu? Noita muistelemalla saa tarinan aikaan kädenkäänteessä, kokeile vaikka!

On toisenlaisiakin tuoksumuistoja, niitä missä kiisu nousee kaiken muun yläpuolelle, valtavaksi, sietämättömäksi suorastaan. Suurten tuoksujen tilanteisiin ei halua enää päätyä, mutta ehkä niitä muistella voi. Tuleeko mieleesi sattumus johon liittyi huomattava tuoksu? Jaa se, sillä vanhan pöytyälaisen sananlaskun mukaan kun haju on vahva, tarinassakin on ytyä.

Radio voi jonkun mielestä olla vihoviimeinen ympäristö tuoksutarinoille, mutta yritämme rohkeasti! Tuoksutarinoiden ilta nuuskitaan läpi maanantaina 17.10 klo 19 ja sen toimittaa pyykkipoika nenässään Olli ”Eksä-pese-sitä-koskaan” Haapakangas.

Muokattu 19.10. Lomake poistettu.