Hyppää pääsisältöön

Askartelu ja käsityöt

Tee hullu ja hulvaton kranssi tarpeettomiksi jääneistä kuusenkoristeista

Vuodelta 2022
Tee kranssin hylätyistä joulukuusenkoristeista - Toista Yle Areenassa

Voi olla, että tänä vuonna ei tule joulua. Asut ehkä ahtaasti tai joku on allerginen kuuselle tai perhe on kasvanut koiranpennulla.

Voi olla monia syitä siihen, miksi joulukuusi jää metsään tai sitä ei koskaan kanneta torilta kotiin. Sen seurauksena suuri määrä hienoja joulukuusenpalloja jää käyttämättöminä ja surullisina laatikkoon.

Eihän sellainen käy laatuun! Tehdään niistä kranssi, joka on yhtä värikäs ja riemunkirjava kuin laatikollinen joulukoristeita!

En detalj av en julkrans.
Kuvateksti Liimaa pallot niin lähekkäin, ettei runkoa näy.
Kuva: YLE/Esa Saari

Tarvikkeet:

  • joulukuusenpalloja tai muita koristeita

  • styroksirengas rungoksi

  • liimapistooli

  • pala metallilankaa ripustamista varten

Tee näin:

  1. Kiinnitä ensin ripustussilmukka runkoon. Se voi olla hankalaa sen jälkeen, kun pallot on liimattu paikoilleen.

  2. Aloita liimaamalla isoja palloja ulkoreunaan liimapistoolin avulla.

  3. Liimaa niin tiheään kuin pystyt.

  4. Säästä pienimmät pallot sisäreunaan.

  5. Täytä koristeilla, kunnes runkoa ei enää näy.

En julkrans
Kuvateksti Kranssista tuli ihan hullu ja hulvaton, mutta silti se sopii täydellisesti joulunaikaan.
Kuva: YLE/Esa Saari

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä