Hyppää pääsisältöön

Nenäpäivä

Nenäpäivä - Suomen suurin ja hauskin hyväntekeväisyysshow

Vuoden positiivisin suomalainen on näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg – ”Aiemmin tällainen huomionosoitus olisi ollut taakka”

Christoffer Strandberg ulkona villapaidassa kädet auki.
Kuvateksti Christoffer Strandberg myöntää, että joskus aiemmin tällainen kunnianosoitus olisi voinut tuntua rasitteelta. Nykyisin palkinto osoittaa hänelle, että hän on oikealla tiellä ja se tuntuu pelkästään hyvältä.
Kuva: Sami Heiskanen

Christoffer Strandberg tunnetaan ainakin Masked Singer Suomesta, Putouksesta ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Hymyilevän hauskuuttajan rooli ei enää aiheuta paineita, mutta aiemmin on ollut toisin.

Nenäpäivä-show Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa pe 11.11. klo 19. Nenäpäivä-sisältöjä voit lukea myös Yle.fi:ssä.

Painokoneet seis, Vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi 2022 valittu näyttelijä-juontaja Christoffer Strandberg ei olekaan aina hyvällä tuulella. Ja se on hänelle ihan okei.

Vihan ja surun tunteet ovat Strandbergin mielestä osa elämää. Myrkyllistä olisi, jos nuo tunteet piilottaisi hymyilevän naamarin taakse.

– Olen juuri se ihminen, joka tekee virheitä ja jolla on huonoja päiviä. On kestävämpää positiivisuutta pitkässä juoksussa olla ihminen, joka antaa myös negatiivisten tunteiden tulla eikä pelkää niitä, Strandberg pohtii.

– Ja jos vastoinkäymiset eivät tuntuisi missään, saisi siitäkin varmaan jonkun diagnoosin, hän nauraa.

Strandberg valittiin Vuoden positiivisimmaksi yleisöäänestyksessä, jonka tulos julkistetaan nyt toista vuotta peräkkäin Nenäpäivän yhteydessä. Muita ehdokkaita olivat siivouskuningatar Auri Kananen, muusikko Diandra, taiteilija ja entinen nyrkkeilijä Eva Wahlström, nettikonstaapeli Daniel sekä jääkiekkoilija Marko Anttila.

Christoffer Strandberg hyppää.
Kuvateksti "Haavoittuvaisuus herättää empatiaa ja riisuu aseista. Minusta on tärkeää, että saamme näyttää tunteita arjessa ja työpaikalla", Christoffer Strandberg sanoo.
Kuva: Sami Heiskanen

Titteli oli Strandbergille yllätys, sillä ehdokaskaarti oli kova. Hän toivoo, että äänestäjät ovat nähneet sen, mikä hänellä on prioriteettilistan kärjessä: inhimillisyyden ja pyrkimyksen hyvään.

– Voin rehellisesti sanoa, että tunnistan positiivisuuden itsessäni ja se on osa minua, elämänfilosofiaani ja dna:tani.

Aiemmin tällainen huomionosoitus olisi ollut taakka, sen Strandberg myöntää kiertelemättä. Olisi pakko olla aina hyvällä tuulella, vaikka omassa mielessä myllertäisi. Onpa hän näyttelijänä pohtinut sitäkin, tekeekö hauskuuttajan ja hyväntuulisen tyypin leima hänestä vähemmän vakavasti otettavan taiteilijan.

Nykyisin ajatukset positiivisuuden suorittamisesta eivät aiheuta paineita. Silti positiivisuus on joinain hetkinä myös valinta. Edes suomenruotsalainen näyttelijä ei ole jatkuvasti kuin Naantalin aurinko.

On kestävämpää positiivisuutta pitkässä juoksussa olla ihminen, joka antaa myös negatiivisten tunteiden tulla eikä pelkää niitä.

Christoffer Strandberg

Mutta mikä sitten on Strandbergin ratkaisu, kun arjen pienet asiat kiukuttavat ja Siuntio– Helsinki-tiellä autot matelevat 50 kilometrin tuntivauhtia, vaikka olisi kiire?

Hän katsoo ensin peiliin.

– Olemme hyviä löytämään syypäitä omaan tilanteeseemme muualta ja muista. Usein hetkelliseen kiukkuun auttaa, että muistuttaa itseään omasta roolistaan. Jos olisin lähtenyt aikaisemmin enkä jättänyt asioita viime tinkaan, en olisi tässä ärsyyntyneenä. Samalla poistuu tarve syyllistää muita ja ärsytys pienenee huomattavasti.

Vastuun kantaminen on ollut Strandbergille iso elämän opetus, ja nimenomaan hänen itsensä takia. Jos joku loukkaa tai työpaikalla on itselle haitallinen rakenne, voi viheltää pelin poikki.

Strandbergin mielestä hankaluuksista kertominen siirtää taakka myös kuulijoille. Muiden reaktioihin ei voi vaikuttaa, ja ne saattavat pelottaakin. Strandbergin mukaan kuulijan vastuulla on olla rakentava.

– Haavoittuvaisuus herättää monesti ihmisissä empatiaa. Se riisuu aseista ja mahdollistaa aidon keskustelun. Minusta on tärkeää, että saamme näyttää tunteita arjessa ja työpaikalla.

Christoffer Strandber, kasvokuva.
Kuvateksti Hitaasti Siuntio–Helsinki-väliä ajavat kanssa-autoilijat ärsyttävät myös Christoffer Strandbergiä. Tällaiset arjen ärsytykset ovat sellaisia, joihin ratkaisu löytyy hänen mielestään usein peiliin katsomalla.
Kuva: Sami Heiskanen

On ehkä helppoa olla myönteinen, kun asiat ovat elämässä hyvin. Hyvä elämä harvoin rakentuu ilman työtä, sen tietää myös Strandberg. Hänelle onnellisuus rakentuu ennen kaikkea luvasta olla oma itsensä. Se vaatii kannustusta ympäristöstä, mutta myös omaa rohkeutta.

– Se on ollut pitkä matka. Olen valtavan etuoikeutettu, että löysin nuorena intohimoni sekä paikan ilmaista itseäni ja kasvaa.

12-vuotiaana Strandberg sanoitti ensi kertaa haaveen näyttelijän urasta.

Näyttämöllä Strandberg oli rohkeampi kuin normaalisti, vaikka olikin lapsena sosiaalinen ja äänekäs. Roolien takana hän uskalsi kuitenkin kokeilla enemmän. Parikymppisenä Strandberg löysi itsensä tilanteessa, jossa oli täysin sinut itsensä kanssa.

– Kesti kauan, että pääsin elämässäni sille rohkeuden tasolle, millä olin näyttämöllä.