Mestariohjaajat loihtivat Himalajan maisemat ja värit englantilaiseen elokuvastudioon – Kino Klassikossa aikansa eroottinen kohuelokuva
Musta narsissi kertoo anglikaaninunnista Intiassa Brittiläisen imperiumin viimeisinä aikoina, pääosassa Deborah Kerr. Värikylläinen, satumainen kuvaus toi elokuvalle Oscarin.
Elokuvahistorian eroottisia mestariteoksia etsiessä harva odottanee, että yksi niistä osoittautuu englantilaiseksi elokuvaksi nunnista Himalajalla. Sellainen kuitenkin on brittielokuvan voimakaksikon Michael Powellin ja Emeric Pressburgerin elokuva Musta narsissi (Black Narcissus, 1947), joka on myös ainutlaatuinen ja kaunis visuaalinen mestariteos. Sekä kuvaaja Jack Cardiff että lavastaja Alfred Junge palkittiin työstään Oscareilla.
Viisi nunnaa lähetetään nuoren sisar Clodaghin (Deborah Kerr) johdolla Himalajan vuoriston syrjäiseen kolkkaan, missä heidän tehtävänään on perustaa uusi luostari sairaaloineen ja kouluineen entiseen haaremipalatsiin. Paikan menneisyys on yhä aistittavissa sen tyhjiltä käytäviltä, ja nunnien sitoumus ja siveys joutuvat eri tavoin koetukselle. Virikkeitä antavat komea englantilainen asiamies (David Farrar), nuori intialainen ruhtinas (Sabu) ja aistillinen paikallinen kaunotar (Jean Simmons).
Näyttelijä Mary Morris oli tuonut Michael Powellille Rumer Goddenin romaanin Himalajalla sekaisin menevistä nunnista ja pyysi Powellia tekemään siitä elokuvan, anoen itselleen tärkeää sisar Ruthin roolia. Powell luki kirjan ja näki siinä oivan yhdistelmän erotiikkaa, eksotiikkaa, spektaakkelia, intiimiyttä ja dramaattisuutta. Elettiin kuitenkin toisen maailmansodan aikaa, eikä elokuvaa voitu tuolloin toteuttaa.
Sodan päätyttyä Powellin yhteistyökumppanin Emeric Pressburgerin vaimo Wendy Orme antoi saman romaanin miehelleen ja kertoi, että siitä saisi hyvän elokuvan. Emeric luki kirjan ja oli – luonnollisesti – samaa mieltä vaimonsa kanssa. Kun kirjaa oli kaksikolle näin eri tahoilta suositeltu ja molemmat pitivät sitä hyvänä aiheena, tarttuivat he vihdoin toimeen.
Powellin avustajat alkoivat levitellä Intian karttoja kysellen, missä hän haluaisi kuvata Mustan narsissin. Powellin vastasi, ettäi Horshamissa, englantilaisessa Surreyn maakunnassa, missä sijaitsivat Pinewoodin hienot studiot. Powell halusi käyttää värejä uudella tavalla ja hallita elokuvan jokaista yksityiskohtaa ja jokaisen kohtauksen tunnelmaa. Tekemällä koko elokuvan studiossa hänen ei myöskään tarvitsisi murehtia studio-otosten ja oikeiden nepalilaisten ulkokuvien vaikeasta yhteensovittamisesta. Muistelmissaan Powell kuitenkin kertoi tavanneensa myöhemmin monia Himalajalla olleita ihmisiä, jotka aidosti uskoivat tunnistaneensa paikkakunnan ja jopa palatsin, missä elokuva oli heidän mielestään filmattu.
Pressburger halusi päärooliin Deborah Kerrin ja Powell nuoren Kanchin rooliin 16-vuotiaan Jean Simmonsin, josta hän joutui kilpailemaan Laurence Olivierin kanssa – tämä kun halusi Simmonsin samanaikaisesti Ofeliaksi Hamletiinsa. Kun ohjaajat näkivät toistensa elokuvat, he eivät voineet uskoa, että Simmons oli niissä sama näyttelijä. Mustan narsissin ensi-illassa filmitähti Stewart Granger marssi myös saman tien kosimaan Simmonsia ja he menivät myöhemmin naimisiin. Nuoren kenraalin roolissa entinen lapsitähti Sabu pääsi vihdoin ”aikuistumaan”.
Musta narsissi on kuvalliselta tyyliltään ainutlaatuinen elokuva, ja myös kuvien ilmaisuvoima on valtava – yli puolet elokuvasta on pohjimmiltaan mykkäelokuvaa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt elokuvan yhtä uraauurtava musiikinkäyttö, erityisesti elokuvan viimeisen vartin aikana. Powell ja säveltäjä Brian Easdale suunnittelivat ja rakensivat pitkän päätösjakson pala palalta musiikin ympärille. Powellin mukaan jakso oli hänen ensimmäinen ”sävelletty elokuvansa”, jossa musiikki, tunteet, dialogi, ääni ja kuva liittyivät yhteen aivan uudenlaiseksi kokonaisuudeksi. Elokuvanteko ei sen jälkeen enää koskaan ollut Powellille samaa kuin ennen, ja hänen seuraava askeleensa olikin balettielokuvan klassikko Punaiset kengät.
Musta narsissi Kino Klassikossa lauantaina 5.11. Elokuvailta alkaa klo 21.00.
Saara Kotkaniemi tuli kateelliseksi 1940-luvun kollegoilleen
Elokuvan sydämessä -sarjassa näyttelijä Saara Kotkaniemi asettuu sisar Ruthin rooliin kohtauksessa, jossa Musta narsissi -elokuvassa nähdään Kathleen Byron. Kotkaniemi vertaa elokuvan näyttelijäntyön estetiikkaa nykyiseen niukan ja arkisen ilmaisun tapaan.
”Nykyään hirveästi on sitä, että pyydetään, että älä kauheasti näyttele ja ole omana itsenäsi tässä. Tuohan on todella herkullista matskua ja isoa ilmaisua. Pääsee revittelemään ja käyttämään sellaista ilmaisua, jota ei oikeastaan muuta kuin teatterin lavalla näyttelijänä pääse. Tuli vähän semmoinen kateus!”
Anna Möttölän vetämässä keskustelussa on mukana myös ohjaaja Saara Bergholm, jolle Musta narsissi on lapsuudesta asti yksi lempielokuvista. Sen vaikutus näkyy myös Bergholmin ohjaamassa elokuvassa Pahanhautoja.
Katso koko keskustelu!
