Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Oletko Pähkäilijä vai Huuhtoutuja? Mulholland Drive on täysosuma, kumpaan Lynch-fanien leiriin sitten kuulutkin

Kaksi naista istuu sinisissä väreissä katsomossa, kuvassa huuto- ja kysymysmerkkejä sekä teksti Teeman elokuvafestivaali.

Mulholland Drive on salaperäinen elokuva, joka ajaa ihmiset ajattelemaan, pätemään, kiistelemään, riitelemään – ja nauttimaan. David Lynch -ekspertti Antti Lähde tietää mistä kirjoittaa.

Mulholland Drive on osa Teeman elokuvafestivaalia, joka järjestetään Yle Teemalla ja Yle Areenassa 16.–20.11. Festivaalin teemana ovat muistot ja unet. Löydät koko ohjelmiston Areena-pakettina täältä.

HUOM! TÄMÄ JUTTU EI SISÄLLÄ SPOILEREITA.

BBC valitsi Mulholland Driven viisi vuotta sitten 2000-luvun parhaaksi elokuvaksi. David Lynchin yhdeksännestä filmistä piti alun perin tulla televisiosarja, mutta pilottijakson päädyttyä hyllylle ohjaaja joutui turvautumaan meditaatioon ja taikatemppuihin.

Seuraan yhtä monista David Lynchille omistetuista Reddit-verkkosivuston keskusteluryhmistä. Ryhmän tavoitteena on ”ratkaista Twin Peaks” ja ”löytää Laura Palmer”, minne ikinä tämä onkaan päätynyt.

Kolmen sekunnin ajan ruudussa vilahtavan valokuvan alareunaan tuherretun lukujonon merkitykset...

Viime kuukausina ryhmässä on kirjoitettu muun muassa renessanssiajan okkultistisessa kirjallisuudessa esiintyvistä henkiolennoista, Carl Jungista ja kaloista sekä eräässä Twin Peaks: The Return -jaksossa noin kolmen sekunnin ajan ruudussa vilahtavan valokuvan alareunaan tuherretun lukujonon mahdollisista merkityksistä.

Keskusteluryhmän (Find Laura) perustaja ja sen sydämessä sykkivän maailmanselityksen kehittäjä kuoli loppukeväästä pitkän ja vaikean sairauden jälkeen. Reilun kahden vuoden aikana tämä floridalaismies, nimimerkiltään LouMing, oli pakertanut yli viisikymmentä perinpohjaista esseetä Twin Peaksin kolmannesta tuotantokaudesta.

Kohtaus kohtaukselta edennyt urakka jäi pahasti kesken: viimeiseksi jääneen tekstin kohdalla LouMing oli ehtinyt vasta neljännen jakson puoliväliin. Lauran etsintää jatkavat nyt muut.

David Lynch puolilähikuvassa kädet levällään.
Kuvateksti David Lynch saa ideoita meditoidessaan.
Kuva: Peter Foley / EPA / All Over Press

Lue lisää: Antti Lähde kirjoittaa vuodesta, jolloin hän lankesi Twin Peaks -ansaan ja löysi itsensä kahlaamasta internetin keskustelufoorumeita totuuden ja teorioiden perässä.

Näin David Lynchin taide ihmisiin vaikuttaa: se ajaa heidät ajattelemaan, kirjoittamaan, lukemaan, opiskelemaan, keskustelemaan, pätemään, kiistelemään, riitelemään – aina kohtuuttomuuksiin asti.

Lynchin elokuvat ja televisiosarjat ovat synnyttäneet pilvin pimein esseitä, kirjoja, keskustelufoorumeita, pienlehtiä, fanisivustoja, podcast-sarjoja, analyysivideoita.

Ja tietysti meemejä. Niistä kenties tunnetuimmassa Lynch tiivistää 13 sekuntiin ehkäpä keskeisimmän syyn sille, miksi debatti hänen taideteostensa ympärillä jatkuu.

”Usko tai älä, Eraserhead on kaikkein henkevin elokuvani”, Lynch sanoo vuonna 2007 brittiläisen elokuva-alan järjestön BAFTAn juhlahaastattelussa.

”Kerro tarkemmin”, toimittaja David Lean usuttaa.

”En.”

Lyhytkasvuinen mies istuu puku päällä ja katsoo merkityksellisesti kameraa, kuva elokuvasta Mulholand Drive.
Kuvateksti Atoimouh ätinniik!

Katso Areenassa: ”Me kaikki elämme siellä David Lynchin mielikuvituksessa” – suomalaiset fanit punaisessa huoneessa puhuvat suhteestaan David Lynchin taiteeseen. (2018)

Oman elämänsä Lynch-eksperttejä ja oikeinoivaltajia on niin paljon, että jaettakoon heidät provokaation ja vastakkainasettelun nimissä kahteen leiriin. Ensimmäiseen kuuluvat ”Pähkäilijät”, toiseen puolestaan ”Huuhtoutujat”.

Pähkäilijä haluaa tietää kaiken. Hän katsoo teokset uudestaan ja uudestaan, kirjaa ylös numerot ja kellonajat, ahmii jokaisen analyysin, testaa jokaisen teorian, pohtii rinnakkaistodellisuuksia ja on kiitollinen pienestäkin tiedonmurusesta, jos se vain vie hänet lähemmäs ”totuutta”.

Huuhtoutuja puolestaan ei halua tietää mitään – varsinkaa ”juonesta” (noloa). Hän muistuttaa joka käänteessä, ettei elokuvaa ole tarkoituskaan ymmärtää, koska yhtä oikeaa tulkintaa ei ole; hämmennyksestä pitää vain osata nauttia.

Taiteilijan tarkoitusperilläkään ei ole merkitystä, vain sillä miten katsoja kokemansa tulkitsee. ”Älä mieti, anna kaiken vain huuhtoutua ylitsesi”, Huuhtoutuja hokee hokemasta päästyään.

Punaiseen lyhyeen mekkoon ja mustaan boleroon pukeutunut nainen seisoo spottivalossa esiintymislavalla punaisen verhon edessä, kuva elokuvasta Mulholland Drive.
Kuvateksti Missä on orkesteri?

Pähkäilijää ja Huuhtoutujaa yhdistää palavasilmäisen Lynch-faniuden lisäksi vain yksi piirre: täydellinen haluttomuus ja kyvyttömyys ymmärtää toisen lähestymistavan mielekkyyttä.

Pähkäilijöiden ja Huuhtoutujien väliin sitten jäävät kaikki muut – eli ihan kaikki, jos heiltä itseltään kysytään – jotka viisaina ja tasapainoisina ihmisinä näkevät sekä puutteet että ansiot molempien ääripäiden lähestymistavoissa ja ymmärtävät, että elokuva voi olla monta asiaa yhtä aikaa ja että sitä voi tarkastella eri tilanteissa eri silmin.

Ja kukaties he pystyvätkin nauttimaan David Lynchin taiteesta kaikkein täyspainoisimmin.

Mulholland Dr -tienviitta pimeässä.
Kuvateksti Kiinnitä erityistä huomiota!

Mulholland Drive (2001) on David Lynchin yhdeksäs pitkä elokuva. Lynch ei pääsääntöisesti kerro elokuvistaan juuri mitään sellaista, mikä saattaisi ohjata katsojan tulkintaa johonkin tiettyyn suuntaan, mutta Mulholland Driven kohdalla hän on tehnyt poikkeuksen.

Vuoden 2002 DVD-julkaisun mukana tuli pieni lärpäke, jolle oli painettu kymmenen vihjeen lista mysteerin ratkaisemiseen (käännökset kirjoittajan):

  1. Kiinnitä erityistä huomiota elokuvan alkuun: ainakin kaksi vihjettä paljastetaan ennen alkutekstejä.

  2. Kiinnitä huomiota punaiseen lampunvarjostimeen.

  3. Minkä nimiseen elokuvaan Adam Kesher etsii näyttelijätärtä? Mainitaanko elokuva myöhemmin?

  4. Onnettomuus on kauhea tapahtuma – kiinnitä huomiota onnettomuuspaikkaan.

  5. Kuka antaa avaimen ja miksi?

  6. Kiinnitä huomiota leninkiin, tuhkakuppiin ja kahvikuppiin.

  7. Mitä Club Silenciossa tunnetaan, ymmärretään ja saadaan?

  8. Oliko jostain muustakin kuin lahjakkuudesta apua Camillalle?

  9. Kiinnitä huomiota tapahtumiin Winkie’sin takana olevan miehen yhteydessä.

  10. Missä Ruth-täti on?

Parrakas, tumma mies katsoo kulmiensa alta kameraan pitäen käsiään siipimäisesti edessään, taustalla punainen esirippu, kuva elokuvasta Mulholland Drive.
Kuvateksti Mitä Club Silenciossa ymmärretään?

Vihjelärpäkkeen olemassaolo on pieni erävoitto Pähkäilijöille, sillä se todistaa ainakin jossain määrin, että Lynchin elokuvissa näennäisen sattumanvaraisissakin yksityiskohdissa (esineet, nimet, värit) voi piillä ohjaajan kätkemiä merkityksiä.

Huuhtoutujat voivat puolestaan vedota siihen, etteivät Lynchin antamat vihjeet ole auttaneet ketään selittämään Mulholland Drivea tyhjentävästi; siitä, mitä elokuvassa tapahtuu ja mitä se ”tarkoittaa”, keskustellaan edelleen, yli 20 vuotta ensi-illan jälkeen.

(juttu jatkuu videon jälkeen)

Katso Areenassa: 10 minuuttia ja vähintään 10 tulkintaa Mulholland Drivesta

Mulholland Drivesta oli alun perin tarkoitus tulla televisiosarja. Aivan projektin alkuvaiheessa pyöriteltiin ajatusta, että sarja kertoisi Twin Peaksissä hurmanneen Audrey Hornen (Sherilyn Fenn) seikkailuista Hollywoodissa, mutta pian ideasta luovuttiin.

Mulholland Driven pilotti käsikirjoitettiin, kuvattiin ja leikattiin, mutta ABC:lle se ei kelvannut – eikä oikein Lynchillekään. Projekti jäi limboon, kunnes tuottaja Pierre Edelman sai ranskalaisen StudioCanalin ostamaan sarjan ja maanitteli Lynchin jalostamaan pilotin koko illan elokuvaksi.

Tilanne ei ollut optimaalinen: pilotin kuvauksissa käytetyt lavasteet, asut ja muu rekvisiitta oli tuhottu, eikä frangeja ollut sarjan ostamisen jälkeen kuin nimeksi.

Vaalea ja tumma nainen istuvat ihan lähekkäin puhelin välissään, kuva elokuvasta Mulholland Drive.
Kuvateksti Kuka puhuu?

David Lynch on kuitenkin ollut aina ensiluokkainen ongelmanratkaisija.

Eraserheadia (1977) Lynch väkersi pienen tiimin voimin kengännauhabudjetilla puoli vuosikymmentä ennen kuin sai ITE-elokuvataiteen mestariteoksen valmiiksi. Kun Blue Velvetin (1986) loppukohtaukseen tarvittiin punarintaa, jotka olivat Pohjois-Carolinassa muuttolintulain nojalla suojeltuja eikä niitä siten saanut pyydystää, päätti Lynch käyttää kuollutta, täytettyä lintua ja liikutella sen siipiä siimojen avulla.

Twin Peaksin (1990–1991) yliluonnollinen ulottuvuus punaisine verhoineen ja sahalaitalattioineen syntyi pakon edessä ja lähes siltä seisomalta, kun Lynchin piti paisuttaa sarjan pilottijakso elokuvan mittaiseksi versioksi loppuratkaisuineen siltä varalta, ettei ABC ota sarjaa tuotantoon.

Ja kun David Bowie ja Michael J. Anderson eivät eri syistä olleet käytettävissä Twin Peaksin tarinaa jatkaneeseen The Returniin (2017), korvasi Lynch kaksikon kellomaisella höyrykoneella ja elektronisella aivopuulla.

Taikatemppu, jossa Lynch onnistui Mulholland Driven kohdalla, lyö kuitenkin laudalta kaikki edellä mainitut kikkakolmoset.

Minä istuin meditoimaan. Silloin idea toisensa jälkeen tuli kuin helminauha. Kun lopetin meditoinnin, tiesin tarkalleen millaisen elokuvan tekisin.

― David Lynch kirjassa Tilaa unelmoida

Jokainen Mulholland Driven nähnyt pystyy arvaamaan, mitkä osat elokuvasta Lynch kirjoitti ”helminauhameditaationsa” jälkeen. Keskinkertaisen tv-sarjapilotin kiepsauttaminen yhdeksi aikakautensa mestariteoksista on Club Silencionkin lavalle kelpaava silmänkääntötemppu, eikä vaatinut lopulta kuin keskeisen näkökulman niksautuksen ja 18 käsikirjoitusliuskaa lisää.

Huuhtoutujaa Lynchin valmius muokata materiaaliaan pelottomasti ja vapaamielisesti ilahduttaa, mutta Pähkäilijässä se voi herättää levottomuutta.

Onko tarinoilla ja henkilöhahmoilla arvoa ja merkitystä, jos asiat voivat muuttua noin vain, sormia napsauttamalla? Onko retconiin turvautuminen rikos katsojaa tai lukijaa kohtaan?

Näiden kysymysten kanssa painivat viisi vuotta sitten myös lukemattomat Twin Peaks -fanit, joille The Returnin mullistukset olivat liikaa.

Tummatukkainen mies istuu dinerissa, kuva elokuvasta Mulholland Drive.
Kuvateksti Mitä dinerissa ja sen takana tapahtuu?

Vuonna 2001 Lynch palkittiin Mulholland Driven ohjauksesta Oscar-ehdokkuudella ja Cannesin elokuvajuhlien palkinnolla (jonka sai myös Joel Coen elokuvasta Mies joka ei ollut siellä). Viisi vuotta sitten elokuva valittiin BBC:n kriitikkoäänestyksessä 2000-luvun parhaaksi.

Eikä se väärin ole! Lynchin ja pääkuvaajansa Peter Demingin meille maalaama Los Angeles on lumoava, tarpeen mukaan täyteläisen vehreä paratiisi, kaikennielevä portti pimeyteen tai nuhjuinen kuin krapulankirkkaaseen valoon unohtunut kahvikuppi.

Käsivarakuvausta käytetään säästeliäästi mutta häikäisevän tehokkaasti, kikkailut kaksoiskuvien, tarkennusten ja muiden visuaalisten efektien kanssa ovat maltillisia ja aina perusteltuja.

Ja tarvitseeko äänisuunnittelusta David Lynchin elokuvan kohdalla edes erikseen mainita?

Yöpöydällä pöytäpuhelin, lampunvarjostimen jalka ja tuhkakuppi täynnä tupakantumppeja, kuva elokuvasta Mulholland Drive.
Kuvateksti Kiinnitä huomiota näihinkin!

Kaikki eivät kuitenkaan pidä Mulholland Drivesta. Mutta kriittisesti suhtautuvat myöntävät varmasti hekin, että elokuva on tyyliltään ja rakenteeltaan juuri sellainen, jonka haluaa nähdä uudelleen – mielellään saman tien.

Lynchin rajoitusten inspiroimana ja pakon sanelemana synnyttämä käsikirjoitusversio 2.0 pyyhkäisee palapelin lattialle ja räjäyttää nostalgisena glamour-trillerinä ja kitkeränä Hollywood-kommentaarina käynnistyneen tarinan täyteen mustia aukkoja.

Yhtäkkiä painajaiset heräävät henkiin ja kysymykset identiteetin pirstaleisuudesta, muistin epäluotettavuudesta, mielen murtumisesta, traumojen kätkemisestä, kunnianhimon tuhoavuudesta, valheista, vainoharhaisuudesta ja häikäilemättömyydestä sekä todellisuuden kestämättömästä luonteesta hyökyvät pahaa-aavistamattoman katsojan päälle.

Huuhtoutuja sen kun nauttii, Pähkäilijä saa lisää pähkäiltävää – kaikki voittavat.

Just forget you ever saw it. It's better that way.”

― Gene, Mulholland Drive

Artikkelin kirjoittaja Antti Lähde on freelance-toimittaja ja Kulttuuritoimitus-verkkojulkaisun toimituspäällikkö. Hän pitää espressosta enemmän kuin Angelo Badalamenti.

Kymmenen minuuttia moniäänistä puhetta ja muistoja Mulholland Drivesta. - Toista Yle Areenassa
Mulholland Drive Areenassa 19.11. alkaen - Toista Yle Areenassa

Lue lisää: Mulholland Drive on Teeman elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Festivaalin vuoden 2022 teemana ovat unet ja muistot. Koko festivaaliohjelmisto on esitelty täällä.

Vanhan ajan lentäjän varusteisiin ja laskuvarjohyppääjän valjaisiin puettu hahmo halaa isoa pumpulipilveä ja katselee ylös studiolavasteissa.

Katso Areenassa: Teeman elokuvafestivaalin ohjelmisto

Kaikki Teeman elokuvafestivaalin elokuvat ja elokuvapuheet löytyvät kootusti tästä Areena-paketista.

Keskustelu