Hyppää pääsisältöön

YleX

Pukukoppimusiikki muuttuu, kun jääkiekkoilijat aikuistuvat – HIFK:n pelaajat kertovat, ettei meno ole enää “testohullua”

Päivitetty 21.11.2022 10:00.
Kaksi punapaitaista jääkiekkoilijaa poseeraa jääkiekkomailojen edessä.
Kuvateksti Jääkiekkoilijat Kasper Kotkansalo (vas.) ja Juha Jääskä kertovat, että he soittavat pukukopissa pääosin rockmusiikkia.
Kuva: Samuli Vienola / YleX

YleX vieraili jääkiekkojoukkue HIFK:n luona selvittämässä, millainen musiikki pukukopissa soi ja mitä merkitystä sillä on pelaajille.

Pukukopin lievä hienhaju osuu sieraimiin oven auetessa. Osa pelaajista istuu loungessa, osa haahuilee pyyhe päällä matkalla suihkuun tai pois suihkusta. On tiistai-iltapäivä, ja jääkiekkojoukkue HIFK:n pelaajien harjoitukset ovat juuri päättyneet Helsingin jäähallissa.

Kattoon upotetuista valkoisista stereoista soi Seksikäs-Suklaan ja Dosdelan rap-kappale Denssi, jossa lauletaan nuuskasta.

Suomessa jääkiekolla ja musiikilla on erityinen yhteys. Biiseissä räpätään jääkiekosta, joukkuehengestä ja voitoista, ja jääkiekkokulttuuri vaikuttaa siihen, mitkä biisit pauhaavat kannustajien soittolistoilla ja koululaisten kuulokkeissa. Ramses II:n Villieläimestä tuskin olisi tullut yhtä suurta hittiä ilman, että Leijonien pelaajat olisivat soittaneet biisiä pukukopeissa ja MM-kisareissulla. Jääkiekkokulttuurista elää myös Suomen suosituin rap-duo JVG.

HIFK:n pelaajat Juha Jääskä ja Kasper Kotkansalo ovat lupautuneet kertomaan, millaista musiikkia pukukopeissa nykyään soitetaan.

Erityisesti suomirap yhdistetään usein jääkiekkoon. HIFK:n pukukopissa sitä ei kuitenkaan juuri kuule, kertoo joukkueen pukukoppi-DJ:nä toimiva Juha Jääskä. Hän vastaa joukkueen musiikkivalinnoista.

Suomirapin soittaminen olisi mielekästä Jääskälle, mutta koska joukkueessa on myös ulkomailta tulleita pelaajia, eivät suomenkieliset kappaleet iske heihin.

– Viime kauden alussa kokeiltiin, mutta se ei oikein lähtenyt. Ei sitä ole kiva soittaa, jos jengi ei syty, hän sanoo.

Tällä hetkellä pukukopissa soikin pääosin englanninkielinen musiikki.

”Musiikilla voidaan rakentaa eroa meidän ja heidän välille”

Suomirapin sijasta HIFK:n pukukopissa ja Helsingin jäähallilla soitetaan pääosin rockmusiikkia, koska niin on aina tehty. Jääskän ja Kotkansalon mielestä musiikkivalinnat ilmentävät seuran ydintä.

– Täällä on niin pitkiä kausikortteja. Musiikki, hallin haju ja kaikki ovat pitkään säilyneitä perinteitä, Jääskä sanoo.

Kaksi punapaitaista jääkiekon pelaajaa keskustelevat pukukopissa kahvikoneen äärellä.
Kuvateksti Kasper Kotkansalo (vas.) ja Juha Jääskä kuvailevat HIFK:n nykyistä joukkuetta tanssijengiksi.
Kuva: Samuli Vienola / YleX

Musiikki on ollut osa urheilua yhtä kauan kuin Suomessa on järjestetty tapahtumia maksavalle yleisölle, kertoo urheilun äänimaisemaa tutkinut musiikintutkija Kaj Ahlsved Åbo Akademista. Yli sata vuotta sitten urheilutapahtumissa esiintyi torvisoittokunta ja musiikki nostatti isänmaallista henkeä.

Torvisoittokunta on vaihtunut dj:hin ja Porilaisten marssi nykymusiikkiin, mutta yksi asia on pysynyt samana: musiikilla luodaan tunnelmaa ja seuraidentiteettiä.

– Uusi pelaaja oppii nopeasti kunnioittamaan seuran musiikillisia perinteitä, Ahlsved kertoo.

Myös fanit oppivat perinteet käymällä otteluissa.

Äänimaailma kiteyttää seuran syvimmän olemuksen, joka HIFK:n kohdalla liittyy perinteiseen kovaan pelityyliin. HIFK:llä onkin yksi suomalaisen jääkiekon vahvimmista musiikillisista seuraidentiteeteistä.

Pelaajien siirtyessä kentälle ennen pelin alkua hallissa soi usein jokin kotietua nauttivan seuran kappale. HIFK:lle se kappale on perinteistä rockmusiikkia edustava Status Quon Whatever You Want.

– Nykyään ei soiteta yhtä paljon rockia kuin ennen vanhaan, esimerkiksi 1980-luvulla, mutta monien mielestä rock kuuluu lätkään, Ahlsved kertoo.

Musiikkivalinnat liittyvät paljon siihen, minkälaista brändiä halutaan rakentaa, mutta ne seuraavat myös trendejä. Samalla pitää pohtia, minkälaista musiikkia ei soiteta tai minkälainen musiikki ei kuulu hallissa.

– Musiikilla voidaan rakentaa eroa meidän ja heidän välille, Ahlsved kertoo.

Pukukoppimusiikkia ei pysty kuuntelemaan vapaa-ajalla

Jääskä ja Kotkansalo kuvailevat nykyistä joukkuetta tanssijengiksi. Joukkueen kokoonpanon mukana vaihtelee myös soitettu musiikki. Edellisen kauden joukkue veti kokonaan AC/DC:n Thunderstruckilla, ja musiikki oli muutenkin reilusti rock-painotteisempaa. Tänä vuonna joukkueessa on entistä enemmän nuoria pelaajia, joista moni haluaa kuunnella räppiä ja EDM:ää.

Siksi tänä vuonna soittolistoihin on kaivattu enemmän vaihtelua.

Jääskä päätyi DJ:n pestiin toisen pelaajan loukkaannuttua. Hän oli joskus laittanut listoille pari kappaletta, joten pesti ikään kuin valitsi hänet eikä toisinpäin.

Pukukoppi-DJ:n pestiä Jääskä kuvailee huonoksi hommaksi. Hän on yrittänyt siirtää pestiä eteenpäin, tuloksetta.

– Omat listat pyörii pukukopissa jatkuvasti, ja ne on niin loppuun jynssätty. Omia lempibiisejäkään ei pysty enää kuuntelemaan vapaa-ajalla. Musiikin etsimiseen menee todella paljon omaa aikaa.

Kyse ei ole siitä, että homma itsessään olisi vaikeaa, mutta se vie aikaa olennaiselta eli peliin keskittymiseltä.

– Jos mietit, että tekisit 60 keikkaa kahdellekymmenelle samalle äijälle, joista osa haluaa kuulla rockia ja osa suomiräppiä ja EDM:ää. Haluaisi miellyttää kaikkia, mutta se ei ole mahdollista. Loppujen lopuksi koittaa miellyttää vain itseään, ja kyllä porukka yleensä syttyy siitä, Jääskä sanoo.

Toisaalta huonoista kappalevalinnoista saa kyllä kuulla.

Punapaitainen jääkiekon pelaaja valitsee soitettavaa kappaletta puhelimestaan. Vieressä on mehukanisteri ja rivi pyyhkeitä seinällä.
Kuvateksti Juha Jääskä on joukkueen pukukoppi-DJ ja vastaa musiikkivalinnoista.
Kuva: Samuli Vienola / YleX

Kasper Kotkansalo pelasi yliopistosarjaa Yhdysvalloissa Bostonin yliopiston riveissä vuosina 2017–2020. Siellä pukukopissa soi pääasiassa rap-musiikkia.

– Kunnon modernia räppiä, josta en niin paljon digannut. Jostain tietenkin kyllä, mutta oli paljon kappaleita, joiden sanoista ei saanut mitään selvää, Kotkansalo sanoo.

Yhdysvalloissa rap-musiikilla on dominoivampi rooli jääkiekon parissa kuin Suomessa. Välipäivinä joukkueen yhteisissä tiloissa soi paljon kantria, johon Kotkansalo kertoo tottuneensa nopeasti. Hänen oma musiikkimakunsa ei kuitenkaan ole saanut jalansijaa kummassakaan maassa.

– Tame Impalaa ja sellaista, mitä Flow Festivalin backstagella voisi soida, Kotkansalo kertoo omasta musiikkimaustaan.

Pukukoppimusiikin rooli ja luonne muuttuvat, mitä vanhemmaksi pelaajat tulevat. B-junnuissa eli alle 18-vuotiaiden joukkueissa musiikki raikaa kopissa jopa läpi erätaukojen.

– Silloin soi koko ajan EDM ihan helvetin kovaa. Ihan kuin olisi jossain kemuissa ollut, kertoo Kotkansalo.

Suosittuja kappaleita olivat muun muassa Aviciin Levels ja Dimitri Vegasin & Like Miken Mammoth. Musiikki keskeytettiin ainoastaan, kun valmentajalla oli asiaa. Sitten painettiin jälleen play, ja musiikki pauhasi siihen asti, kunnes joukkue siirtyi takaisin jäälle. Jääskä kertoo, että nykyään kopissa kuunnellaan musiikkia vain 20 minuuttia ennen jäälämpöä, minkä jälkeen koppi rauhoittuu.

Nykytilanne miellyttää Jääskää ja Kotkansaloa huomattavasti junnuvuosia enemmän.

– Se oli aluksi outoa, mutta nyt tykkään paljon enemmän. Olisi ihan hirveetä reivata ennen peliä ja olisi ihan luilla, Jääskä kertoo.

Jotkin kappaleet, kuten Aviciin Levels, muistuttavat Kotkansaloa pelipäivästä myös vapaa-ajalla.

Jääskän mukaan lataus ei jää vajaaksi, vaikka pukukopissa ei soitettaisikaan jäälämmön jälkeen musiikkia. Uusissa pelaajissa käytäntö kuitenkin herättää tasaisin väliajoin hämmennystä.

Pelin lopputulos vaikuttaa pukukopin tunnelmaan. Peli voi mennä hyvin ja silti joukkue häviää jatkoajalla tai peli voi mennä huonosti ja silti joukkue voittaa. Musiikki nollaa ja tasoittaa tunnelmaa. Huonot asiat unohtuvat rytmin myötä.

– Pelin jälkeen soitetaan pari voittobiisiä, jos voitettiin. Häviöiden jälkeen ei kuunnella ainakaan surullista musiikkia. Ei Céline Dionia. Denssi on ollut hölmö hassunhauska voittobiisi, Kotkansalo sanoo ja naurahtaa.

”Sellaista homo-, rasisti- tai naisläppää ei enää ole ainakaan meillä täällä”

Tutkija Kaj Ahlsvedin mukaan monissa halleissa soi hyvin vähän naisten tekemää musiikkia, ja naisten ääni pääsee harvoin kuuluviin jääkiekossa. Usein naiset kuuluvat kappaleiden lyriikoissa vain objekteina.

– Mielikuva jääkiekosta on hyvin maskuliininen ja heteronormatiivinen, hän toteaa.

Juha Jääskän mukaan HIFK:n pukukopissa soitetaan kuitenkin paljon myös naisten tekemiä kappaleita. Hän innostuu hypettämään Mallaa, jota Kotkansalo on joskus kopissa soittanut. Myös Youngheartedia on soitettu. Biisien lyriikoihin Jääskä ja Kotkansalo perehtyvät kuitenkin harvoin.

– Muusikkojen sukupuoleen ei juurikaan kiinnitetä huomiota. Omia guilty pleasureja, kuten Dua Lipaa tai Ed Sheerania emme oikeastaan soita. Mutta Gwen Stefanin Hollaback Girl, Pinkin rockimman puoleiset kappaleet tai Spice Girlsin Wannabe soivat kopissa, Jääskä listaa.

Kaksi punapaitaista jääkiekon pelaajaa keskustelevat keskenään pukukopissa. Toisella on kädessään tennispallo. Taustalla on pelikamoja.
Kuvateksti Kasper Kotkansalo (oik.) kokee, että hän joutuu painimaan usein pukukoppikulttuuriin liittyviä ennakkoluuloja vastaan.
Kuva: Samuli Vienola / YleX

Suomen pukukoppikulttuuria Kotkansalo kuvailee siistimmäksi kuin Yhdysvalloissa, varsinkin yliopistopuolella. Yhdysvaltalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa pukukoppeja kuvataan paikkoina, joissa rasistiset ja seksistiset vitsit ovat arkipäivää. Vuoden 2016 presidentinvaalikamppailun aikaan Donald Trump kuvaili naisiin kohdistunutta epäsopivaa kielenkäyttöään termillä locker room talk.

– Tuo on tuollainen stereotypia ja tuntuu, että joutuu aika usein painimaan sitä vastaan, Kotkansalo kertoo ja Jääskä nyökyttelee vieressä.

He muistuttavat, ettei kyse ole vain pukukopeissa tapahtuvasta ilmiöstä.

– Ei ole kyse vain kiekkokulttuurista. Lyöt 20 äijää tai 20 naista samaan paikkaan niin kyllä ne omat jutut nousee esiin. Nykyään meno jääkiekon parissa ei ole enää testohullua, Jääskä sanoo.

Pelaajien mielestä epäsopivaan kielenkäyttöön tai käytökseen on heidän keskuudessaan sallittua myös puuttua.

– Sellaista homo-, rasisti- tai naisläppää ei enää ole ainakaan meillä täällä, Kotkansalo kertoo.

Aihe saa Jääskän ja Kotkansalon pohtimaan myös omaa läpänheittoaan ja sitä, missä huumorin raja menee. Se, mikä koetaan hyväksyttävänä tutussa kaveriporukassa suljettujen ovien takana, saattaisi olla osittain kyseenalaista julkisesti esitettynä. Kaikki jutut eivät ehkä kestäisi päivänvaloa.

– Ja mikä on meidän mielestä huumoria ja onko se ok? Voiko kaikkea kuitenkaan verhoilla sinne mustaan huumoriin? Jääskä pohtii.

Kotkansalo ja Jääskä ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että pukukoppikulttuuri on muuttumassa parempaan suuntaan.

– Maailma muuttuu, ja samalla mekin kehitytään ihmisinä. Sitä kautta koko koppi kehittyy, Kotkansalo sanoo.

Oikaisu 21.11.2022 klo 9.40: AC/DC:n kappaleen nimi on Thunderstruck, ei Thunder.