Rockbändien rumpalinakin tunnettu kuvataiteilija Markus Heikkerö vei fallosmaalauksensa Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeelle ja yllättyi
Heikkerön surrealistiset fallosmaalaukset ihastuttivat yliopistoväkeä Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä.
Kuuntele Kuusi kuvaa Markus Heikkerö -ohjelma Yle Areenasta
Hämeenlinnan kupeessa sijaitseva Harvialan kartano oli kuvataiteilija Markus Heikkerölle kiehtova lapsuudenmiljöö. Isä Topi Elias Heikkerö oli metsänhoitaja ja työskenteli Rosenlewien teollisuussuvun omistaman kartanon isäntänä. Perhe asui Harvialassa 1950-luvun alusta 60-luvun alkupuolelle. Kartanon alueen puutarhat olivat huippukunnossa, sillä niitä hoiti oma puutarhuri. Kasvihuoneissa kasvatettiin mm. viinirypäleitä, mikä oli tietysti tuohon aikaan hyvin harvinaista.
Kartanolla oli oma metsänvartija, jonka tehtäviin kuului mm. fasaanien kasvattaminen ja variksien ampuminen. Tuohon aikaan kartanolla järjestettiin fasaaninmetsästystä vieraaksi saapuvien merkkihenkilöiden iloksi. Esimerkiksi nykyisen Ruotsin kuninkaan isoisä kuningas Kustaa VI Aadolf kävi Harvialassa Suomen vierailunsa yhteydessä.
Korkeakulttuurin ympäröimänä
Heikkerön äiti Liisa Heikkerö (os. Hoffrén) oli runoilija ja hänen kauttaan perheellä oli myös hyvät yhteydet kulttuuripiireihin. Tunnettuja kirjailijoita, kuvataiteilijoita ja muita kulttuurivaikuttajia kävi usein vieraana, ja Heikkerö tutustui jo lapsena vanhempien tilaamien kansainvälisten kuvalehtien välityksellä nykytaiteen silloisiin ilmiöihin.
Muitakin kulttuurista kiinnostuneita lapsia kuului pihapiiriin. Myöhemmin poplaulajana tunnetuksi tullut Leo Friman veljineen sekä sittemmin kuvataiteilijaksi tullut Hannu Lindholm olivat tiivis kaveriporukka. Pojat seikkailivat paitsi kartanon maissipellossa, jossa kasvatettiin rehua fasaanien ruuaksi, myös kaikkialla läheisten vesistöjen, Vanajaveden ja Katumajärven rantamaisemissa. Friman ja Heikkerö tekevät vielä nykyisinkin vuosittain retken kartanon maille.
Vuonna 1962 Heikkerön perhe muutti isän työn mukana Kuopioon. Sielläkin heidän arkeensa kuului jatkuva vuorovaikutus eri alojen taiteilijoiden kanssa. Esimerkiksi lähiseudulla talon omistanut elokuvaohjaaja Rauni Mollberg ja taidemaalari Alpo Jaakola olivat usein nähtyjä vieraita. Erityisesti Jaakolan jutustelua Heikkerö kuunteli mielellään.
Underground-kollektiivi adoptoi nuoren lahjakkuuden
Vuonna 1968 Heikkerö kutsuttiin poikkitaiteellisen Sperm -ryhmän jäseneksi. Se oli underground-yhtye ja taiteilijoiden kollektiivi, joka piti majaa Helsingissä Lönnrotinkatu 33:ssa sijainneessa purkutalossa. 16-vuotias Heikkerö viihtyi porukassa, ja niin hän tuli enemmän tai vähemmän asuneeksi Lönnrotinkadun talossa kaksi seuraavaa vuotta.
Tuohon aikaan ajoittuu myös hänen ensimmäinen näyttelynsä. Se oli esillä Hakaniemessä sijainneessa Elannon puurakennuksessa vuonna 1969. Näyttely herätti suurta huomiota, ja näin Heikkerön taiteilijanura oli alkanut. Heikkerö maalasi tähän aikaan erityisesti fallos-aiheisia maalauksia surrelismin hengessä. Kuvataiteellisen työnsä ohessa Heikkerö eli elämää myös rock-tähtenä. Hän soitti lyömäsoittimia Sperm, Haikara ja Sleepy Sleepers -yhtyeissä.
1980-luvulta alkaen Heikkerö kiinnostui taidepedagogiikasta, ja hän alkoi työskennellä taidekorkeakoulujen opettajana. Tämä polku johti kutsuun Knoxvilleen, Tennesseen yliopiston professoriksi vuonna 1992. Vaikka yliopisto sijaitsi nk. raamattuvyöhykkeellä, Heikkerön aikaisemmat fallosmaalaukset herättivät siellä ihastuksen sekaista ihmetystä. Heikkerö itse puolestaan ihastui eteläisen valon laajaan sävykirjoon. Hän koki näkevänsä värit aivan uudella tavalla.
Heikkerölle tarjottiin myös vakituista professuuria Tennesseessä. Hän lähti kuitenkin vuonna 1995 ensin Länsi-Virginiassa toimivaan luovien taiteiden keskuksee. Sen jälkeen hän siirtyi muutamiksi kuukauksiksi Memphisiin, jossa hän piti näyttelyn. Lopulta hän päätyi San Franciscoon, Kaliforniaan jossa työskenteli kaksi ja puoli vuotta.
Valon hohde
Kalifornian valo oli vieläkin taianomaisempaa, kuin mihin hän oli Tennesseessä tottunut. Valtameren tuottamat heijastukset toivat maisemaan sellaisen valonhohteen, jota hän ei ollut osannut kuvitellakaan. Hän omaksui omaankiin maalaamiseensa kalifornialaisten maalarien suosiman väri-ilmaisun: maalauksissa tuli nähdä koko spektrin kaikki värit. Heikkerön maalaukset alkoivat tulvia valohohdetta, jossa varjot olivat harmaan sijasta esineen vastavärin mukaisia, ja jossa valo itsessään näyttäytyi eräänlaisena valaisevana huntuna.
Heikkerön maalauksia on Suomessa ollut laajasti esillä Kiasman Elämä on turhaa baby... -yksityisnäyttelyssä vuonna 2015.
