Sanataidesukellus
Sanataidesukellus on Pikku Kakkosen uusi kymmenosainen sarja, joka kuplii iloa, luovuutta ja leikkiä.
Sanataidesukellus poreilee kielen ja tarinoinnin voimalla Pikku Kakkosessa. Ohjelmassa lasten yhdessä luoma sanataide lähettää mielikuvitusotus Hihi-Voon aina uuteen seikkailuun.

Mutta mitä ihmettä on sanataide?
Sanataide on kaikkea, mikä liittyy kieleen ja kertomiseen. Sanataiteessa leikitään kielen ja kirjallisuuden poluilla, seikkaillaan saduissa ja viipyillään tarinoissa, keksitään juttuja ja hassutellaan sanoilla.
Me ymmärrämme itseämme ja maailmaa kielen kautta. Sanataide houkutteleekin havainnoimaan, kutsuu kuvittelemaan, herättelee vuorovaikutukseen ja rohkaisee itseilmaisuun.
Pienten lasten sanataiteessa keskeistä on leikki, vuorovaikutus ja kielellisen tietoisuuden tukeminen. Koska sanataide ei vaadi teknistä kirjoitustaitoa, voi sanataidetuokion tuloksena syntyä vaikka askartelutyö, laulu, jumppa tai hahmo roolileikkiin. Vielä tulostakin tärkeämpää on yhdessä tekemisen ilo.
Pikku Kakkosen Sanataidesukelluksen tehtävät on suunnitellut sanataideopettaja Kati Oinonen yhdessä käsikirjoittaja, lastenkirjailija Silja Sillanpään kanssa. Sarjaan haluttiin monitaiteisia ja monipuolisia tehtäviä, joita ohjelmassa esiintyvät lapset innostuvat luonnikkaasti tekemään ja joita kotikatsojan on mukava seurata. Moneen puuhaan voi kotonakin osallistua joko ohjelmaa katsoessa tai sen jälkeen.
Sarjassa on mukana niin tarinankerrontaa ja loruttelua kuin kehollista ilmaisua, roolileikkejä ja kuvataidettakin. Monet Sanataidesukelluksessa nähtävät menetelmät kuuluvat sanataiteen perustyökalupakkiin: on reseptiä, loitsua, taikasanaa ja hahmopasseja. Nämä erilaiset sanataidemenetelmät ja kerronnan muodot kannustavat ja innostavat lasta leikkiin ja kielelliseen ilmaisuun. Sarjassa - kuten sanataiteessa aina - olennaista on yhdessä luominen. Ohjelmassa esiintyvät lapset ovat Vantaan sanataidekoulun oppilaita ja juontaja Kati Oinonen heille ennalta tuttu.
Yleensä sanataidetuokio lähtee liikkeelle kirjallisuudesta. Yhteisen lukuhetken jälkeen sukelletaan syvemmälle kirjan tarinaan ja teemoihin, ja elävöitetään lukukokemusta eri keinoin. Sanataidesukellus kiepauttaa asetelman niin, että lähtökohtana onkin satuolento Hihi-Voo, johon liittyen lapset keksivät tarinoita. Jokaisen jakson lopussa nähdään Hihi-Voon seikkailu, joka on käsikirjoitettu ja toteutettu lasten sanataidetöiden pohjalta. Hihi-Voo esimerkiksi tapaa lasten sepittämiä ja piirtämiä mörköjä, matkustaa heidän tarinoimilleen ja askartelemilleen planeetoille, taikoo lasten keksimillä taikasauvoilla ja -sanoilla sekä näkee lasten kertomia ja maalaamia unia.